”Fyssaripäivä” 23.7.2011

Aamupäivällä jätettiin helteen takia aksatreenit väliin ja painuttiin uimaan. Huikin pääsi tutustumaan uuteen elementtiin, veteen.

Illalla pihalla tohutessani silmiini osui päivällä pihallemme toimitetut uudet palotikkaat. Talvella kun lumimassat veti meidän palotikkaat alas katolta. Tossa ne vanhat, rikkinäiset tikkaat ovat maanneet koko kevään ja alkukesän. Niihin sen enempää kiinnittämättä huomiota. Mutta kun tänään katselin uusia tikkaita, jotka olivat asetettu maahan, niin tajusin että noihan on sikahyvät ketteryystikkaat koirille. Niinpä kävin kaivamassa vanhoista tikkaista pienemmän palan (menivat siis poikki kun tulivat katolta alas) ja vedettiin Chadin ja Huin kanssa ekat askellustreenit läpi.

Mä olen vähän kyllä ollut huolissani Huin ketteryydestä, alusta alkaen. Olen miettinyt että se on varmaan maailman kömpelöin pentu. Musta sen takakintut ei toimi kovin hyvin tai ihan kun niissä ei olisi voimaa. Tosin yritin tossa muistella Soodaa millanen se oli tuossa iässä. En muistanut enää. Noh ensi viikolla tavataan samanikäinen bc pentu niin on kiva nähdä onko pojissa eroja. Täytyy oikeesti harkita jos veisi Huin osteopaatille tarkastettavaksi, jos sillä on vaikka lanne tms jumissa. Taidan olla vain hysteerinen äiti?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: