Valssitreenit Agimestalla 13.1.2012

Laiska treeniviikko takana. Agilityä ollaan harjoiteltu ainoastaan perjantai-iltana Agimestalla oman koulutusvuoroni päätteeksi. Laiskan treeniviikon takia skipattiin hyppytekniikkaharjoitukset (Hyi minua!) ja tehtiinkin valssitreenit.

Alkuperäinen suunnitelmani oli, että olisin mennyt viikonloppuna treenaamaan Ojankoon, mutta Ojangon Vuokkoset Areena onkin koko viikonlopun varattuna, joten siksi tehtiin nyt viikonlopuksi suunniteltu valssitreeni.

Ko. ratapiirustuksesta tehtiin vain punaiset pallot, kuutosputkeen asti. Siniset jäävät sitten seuraaavaan treenikertaan.

Valssin saloihin meille liittyy olennaisena osana myös focus ja hypyn merkkaaminen. Näitä taitoja tarvittiin myös tässä harjoituksessa.

Alla Huin valssitreenit. Ensin normaalinopeudella ja sitten toinen video jossa osa vedoista on hidastettuna. Katson aika usein omia ohjauksiani hidastettuna, sillä silloin näen paremmin missä menee metsään, missä olen liian myöhässä jne.

Valssit ei ole minun vahvinta alaani ja siksi niitä pitäisi harjoitella vielä enemmän. Chadin kanssa homma toimii jo jotenkuten kun uskalla luottaa siihen että koira ottaa hypyn vaikka itse lähdenkin ”pois alta”. Huita tuli pikkasen varmisteltua liiaksi. Ja lisäksi taas tuli esille se että pikkunaskali on isoveljeään aika paljonkin sähäkämpi, joten sen kanssa saa olla vielä vikkelämpi liikkeissään. Kun olin ensin treenannut Huin kanssa ja sitten Chadin kanssa, niin Chad tuntui jopa hitaalta 🙂

Lopuksi tehtiin muutaman kerran puomi liikkeessä, niin että irrottauduin sivusuunnassa esteestä. Hyvin pikkuherra malttoi hakeutua silti kontaktille oikeaan asentoon.

Advertisement

3 ajatusta artikkelista “Valssitreenit Agimestalla 13.1.2012

  1. tanrok 14.1.2012 9.21 Reply

    Kiitos kutsusta lukemaan uuttakin blogia! Pitkän tauon jälkeen oli tosi kiva katsoa teidän treenejä ja Huin hienoa kehitystä.
    Siitä kun ollaan viimeksi treenattu yhdessä, niin käsien merkitys on noussut sulle selvästi uuteen arvoon tai ainakin että kiinnität niihin entistä enemmän huomiota. Erityisesti Chadin valssiharjoituksessa kiinnitti huomiota, että nyt kun hyppyjen merkkaus kädellä on selvästi treenin yksi pointti, niin keskittyminen liikkeen suuntaan ja oikea-aikaisuuteen jää vähemmälle huomiolle ja Chad tekee hyppyjä ainakin ekalla ja kolmannella hypyllä turhan pitkälle. Meillä on Hoksun kanssa valssiharjoitukset palanneet myös tiiviisti treeneihin; hyvä valssi on niin haasteellinen! Tuota sinunkin rataharjoitusta tullaan takuulla hyödyntämään :-).

    • Sini Lindroos 14.1.2012 10.22 Reply

      Hei Tanja 🙂
      Ei kaikkea kerralla. Nyt on tavoitteena että oppisin lähtemään tarpeeksi nopeasti pois alta, ennen kun sinne jäi kupseksimaan ja odottelemaan, että koira laskeutuu.

      Käsien merkitys alkoi selvitä meille tossa viime keväänä, kun mietin tota välistävetosyndroomaa. Ne ovat meidän ohjevihjeistössä hyvinkin tärkeitä. Varsinkin kun ohjataan koiraa kauempaa tai takaa.

      Mä siis yritän nyt saada aikaan sen että valssi olisi valmis kun koira valmistautuu ponnistukseen. Ei vaan meinaa onnistua… sitä edelleen kupeksitaan.

  2. Sini Lindroos 14.1.2012 14.55 Reply

    Ja ai niin, Chad ei myöskään kykene kroppansa kanssa taipumaan kovin ”pieneen”. Eli kun se on rungoltaan varsin lyhyt niin se hieman verottaa tota kääntymistä sillä. Mutta onneksi sillä on varsin hyvä kiihdytys. Jotkut koutsit ovat maininneetkin että ei se taivu kauheen pieneen, mutta kiihdytys sillä on huippuluokkaa. Eli sen ajan minkä Chad häviää kaaren pienuudessa se toivottavasti saa kiinni vastaavasti niemenomaan noissa liikkellelähdöissä alastulon jälkeen.

    Hui jo keskenkasvuisena kykenee kääntymään aivan eritavalla kuin Chad ikinä on osannut kääntyä.

    Ja nyt kun Huin kanssa tulee hyppytekniikkatreenit mukaan, niin Chadille tulee mukaan myös kaarreharjoitukset, jos ne auttaisi edes hieman tohon sen kääntymiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: