Olen viime aikoina pohdiskellut, että jos opettaisin pojilleni suuntakäskyt eli kääntyminen joko ”oikeaan” tai ”vasempaan” eli joko ohjaajasta poispäin tai ohjaajaan päin. Jollain tasolla meidän pojat osaa valitut suunnat antaa. Esim kierrä käskyihin on kaksi erilaista, molemmille suunnille omansa. ”Takaa” = koira kiertää esteen siltä puolella millä se on itse suhteessa minuun, ”Kier ”= koira kiertää esteen siltä puolelta millä minä olen, jolloin siis joutuu leikkaamaan mun edestä.
Kokeilin tänään Huin kanssa että ymmärtääkö se pelkän sanallisen käskyn aiheeseen (agissa kun tuppaa tulemaan käyttämään noita vartaloapuja) Siten että koira istui mun sivulla ja siitä sanoin ”Kier” tai ”takaa” lähti Hui kiertämään oikein edessä olevaa jakkaraa. Kokeilin samaa metodia niin, että koira olikin mun edessä. Kun sanoin ”Takaa”, jolloin Hui kiersi luonnollisesti (eli ilman apuja) itsestään oikealle eli musta katsottuna silloin vastapäivään. Kokeilin sitten saada sen kiertämään myötäpäivään ”Kier” käskyllä. Se onnistui kun hieman näytti kättä kummalle puolelle käännöksen ”alku” tulee.
Mun pohdiskelut lähtivät liikkeelle tästä videosta. Käsien vaihdoilla tai käsillä pystyn erottamaan suuntia kyllä hyppäämisessä, mutta esim miten tällainen tilanne, joka on ko. videossa kohdassa 2:15 eli koira kääntyy itsenäisesti tunneliin jota se ei periaatteessa voi nähdä ilman ”katsomista”. Ohjaajaa kohti kääntymiset, mitä videossakin on, on mitä luultavimmin ihan ”piece of cake” toteuttaa nykyisillä metodeilla mitä meillä on käytössä. Eli summasummarium, ei tarvitsisi ehkä opettaa kuin yksi suunta: käänny minusta poispäin. Valitsin käskysanaksi ”Vex” , sillä se on riittävän lyhyt mutta eroaa myös hyvin muista käytössämme olevista käskyistä.
Vastaa