BAT Viikkotreenit 1.3.2012, Nuoret Koirat (Hui)

Hui oli eilen jälleen tuuraamassa Nuorten Koirien ryhmässä. Tällä kertaa ei ollutkaan minun harmikseni tarjolla rataa vaan pieni tekniikka harjoitus jossa harjoiteltiin välistävetoja ja serpentiiniä. Sikäli mikäli ihan hyvä harjoitus, koska siitä on taas jo jonkin verran aikaa kun on viimeksi välistävetoja Huin kanssa tehty. Harjoitus oli suurin piirein tämänkaltainen

Aloitimme Huin kanssa serpentiinillä. Kaksi ensimmäistä hyppyä meni ihan ok. Näin ne oli menneet usein myös omissa vapaatreeneissämme, mutta työntö kolmannelle hypylle ei meinannut millään onnistua.

Sivuttaiset välistävedot olivat edelleen ongelma, niin kuin ne ovat olleet meillä vielä vapaatreeneissäkin. Niitä pitäisi harjoitella lisää, paljon. Haluaisin ne toimimaan kunnolla ennen kuin Target Team treenit alkavat, sillä veikkaan että valkkumme ei muuten ymmärrä vastakäden merkitystä ja ”pakottaa” tekemään välistävedot perinteisellä, puolivalssi, tyylillä.

Olen jo aikaisemmin pohtinut, että pitää miettiä vielä jotain selkeämpää erotusta välistävetoihin ja poispäinkäännökseen, sillä nythän ne alkavat molemmat vastakädellä. Poispäinkäännöksessä tosin käännetään myös yläkroppaa. Ja suulliset käskythän ovat erilaisia.

Samoin olen pohtinut uusia metodeja miten välistävedot voisi paremmin opettaa koiralle, täytyy niitä testata ja kerron sitten niistä enemmän. Muutenkin olen kaivannut jo kovasti perusvapaatreeniä koirieni kanssa. Sillä molempien treenattavien asioiden lista vain kasvaa, enkä ole päässyt sitä yhtään purkamaan. Uudet työkuviot siis haittaavat selvästi menoamme. 🙂 Mutta tänään perjantaina ja huomenna olisi tarkoitus mennä vapaatreenaamaan.

Poikien vapaatreenilista näyttää tällä hetkellä tällaiselta:

Huin treenilistalle:

  • Puomi-putki erottelut
  • Kaksi peräkkäistä putkea (puomin alla)
  • S-mutkanen putki
  • Poispäinkääntö vs. Välistäveto
  • Välistäveto
  • Serpentiinin työntö
  • Käsi lähellä, koira lähellä (putken ohitus)
  • Rengas
  • Kepit

Chadin treenilistalle

  • Poispäinkääntö vs. Välistäveto
  • Käsi lähellä, koira lähellä (putken ohitus)
  • Vaikeat keppikulmat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: