Treenivuoden 2013 korkkaus

Aloitettiin uuden vuoden treenit perusasioiden kertauksella ja viikonlopun kisoista hampaankoloon jääneillä asioilla joita oli mm:

  • Pussijarrutus (Hui, joka ei kääntynyt ollenkaan pussin jälkeen vaan posotti suoraan hallin toiseen päähän)
  • Pakkovalssi (Chad, jäin itse jotenkin jumiin)
  • Keppien jälkeen hypylle takaavienti (Chad, unohdin itse radan ja en osannut oikein rataantutustumisessa löytää sitä ideaalisinta tapaa)
  • Takaaleikkaus (Hui, kääntyi toisella radalla väärin yhdessä takaaleikkauksessa)
  • Takaaleikkaus keinulle (Molempien keinusuoritus hidastui kisoissa, ehdin treenaamaan ko asiaa vain Chadin kanssa)
  • Niisto eli 360 takaakierto (Chad teki hyvin kisoissa, mutta Huilla ollut aiemmin epävarmuutta)
  • Pujottelun alun merkkaus jolloin olen itse edellä ja vedätän kepit

Olin tehnyt pienen radan jolla ko. asioita päästiin harjoittelemaan. Ensisijaisesti harjoiteltiin rataa pätkissä ja lopuksi tein radan pari kertaa kummallakin koiralla kokonaisuudessaan.

Video: Treenivuoden 2013 aloitus

Nyt onkin aika pakata laukut, astua laivaan ja kisailla koko viikonloppu Ahvenanmaalla, Eckerössä. Innolla jo odotan reissua. Nähtäväksi jää mitä sieltä tullaan tuliaisena kotiin. Tuleeko vain 5 x HYL vai tulisiko jotain muutakin? Mutta kuten on sanottu:

” On ihan sama uskotko onnistuvasi vai epäonnistuvasi.
Todennäköisesti olet kuitenkin oikeassa”
– Henry Ford-

Viikonlopun aikana innokkaat voivat lukea läpi Timo Hakkaraisen 6 vinkkiä miten painonnostajat voivat tehostaa harjoitteluaan ja sitä kautta saavuttaa tavoitteitaan. Artikkeli on toki kirjoitettu painonnostajille, mutta mielestäni se on varsin helposti kuviteltavissa agilityharrastajillekin sopivaksi. Itse aloin jo listaamaan noita asioita paperille ”agilitymuottiin”, mutta nyt reissun painaessa päälle se jäi tekemättä. Saatko valmiiksi oman listasi?

Advertisement

2 ajatusta artikkelista “Treenivuoden 2013 korkkaus

  1. Anne 4.1.2013 20.16 Reply

    Kävin taas kurkkimassa treeninne, hyvältä näytti. Toivottavasti teillä kiva reissu ja kotiintuomisina, jos ei mainetta ja mammonaa, niin ainakin uusia ajatuksia ja ideoita, mitäs seuraavaksi keksittäisiin.

    /Anne ja ärrierit

  2. […] en saanut sitten omaa pääkopppaani täysin kasaan. Olin ajatellut tehdä lähdön samoin, kuin keskiviikkona harjoittelimme. Lähdössä oli hyppy ja sen jälkeen kepit. Keppien jälkeen oli pituus jonka […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: