Vapaatreenit 7.2.2013

Torstain vapaatreeneihin lähin vähän ”soitellen” sotaan. Olin listannut edellisenä päivänä ylös asioita mitä Huin kanssa tarttisi vahvistaa. Chad on sen verran valmis, että se saa aina tyytyä samoihin treeneihin Huin kanssa ja saa sitä kautta vahvistusta 🙂 Perusasioitahan ei koskaan voi treenata itseasiassa liikaa. Ja jopa maailmanhuiput ovat sanoneet jossain haastattelussa/jutussa että heidän treenaamisestaan 80% (noh anyway suurin osa) on ihan perusasioiden tekemistä. Chad on nyt tässä vaiheessa, se pitää yllä ja vahvistaa osaamiaan asioitaan. Että niistä tulee entistä automaattisempia ja luotettavampia. Hui opettelee vielä joitain asioita ja tarvitsee paljon vahvistusta/tukea oppimiinsa asioihin. Eli siinä mielessä on ihan oppimisesta vielä kyse ja myös opittujen asioiden yleistämisestä erilaisiin tilanteisiin. Paljon on ihan puhtaasti vielä sellaisia asioita Huilla joita en voi sanoa sen osaavan. Se taitaa asioista alkeet, mutta ei osaa asiaa. Osaaminen kuitenkin vaatii jo ”hienompaa” taitavuutta ja asioiden monipuolista hallintaa.

Huin treenilistalle kirjoittamani asiat olivat siis:

  • Hypyn pyöreys
  • Rengas
  • Keppien sisäänmenot
  • Jenkkikäännös eli ns. ”Ota”
  • Olkapääkäännös putkilla
  • Takaakierto
  • Poispäinkäännös
  • Välistävedot

Kaikkea noita ei tokikaan kerralla voida treenata, mutta lähdin hallille vain tuo lista mukanani. Sen tarkemmin treenejä miettimättä. Mikä sinällään oli virhe. Koen että treenit tulisi aina suunnitella tarkemmalla tasolla. Ja nyt kun en sitä tehnyt niin jäi jotenkin tunne että treenattiin ”puolivaloilla”.

Treenimme sisälsi noista asioista:

  • Keppien sisäänmenoja (yhdestä kulmasta)
  • Poispäinkäännös
  • Rengas

Näiden lisäksi tein Huin kanssa vielä parit vauhtivedot puomille. Chad teki noista poispäinkäännöksen, puomin ja kepit.

Ensi viikon vapaatreeneihin teen kyllä kunnollisen treenisuunnitelman!

Advertisement

2 ajatusta artikkelista “Vapaatreenit 7.2.2013

  1. Tuuli Sarvanne 9.2.2013 17.45 Reply

    Hei mistä tuo tasapaino puolipallo, minkä päällä Väinö tasapainoilee, on hankittu?

    • Sini Lindroos 9.2.2013 19.14 Reply

      Moikka. Pallon virallinen nimi on Bosu pallo. Ja niitä saa esim urheilukaupoista. Hinta pyörii siinä satasen molemmin puolin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: