Ollaan Huin kanssa nyt viime päivinä kertailtu päivittäin keittiössä keittiöjakkaran avulla poispäinkäännöstä vs. takaakiertoa. Sekä ohjaajasta poispäinkääntymistä suullisella käskyllä. Koska olen huomannut viime treenien aikana että Huilla on selvästi ongelmia vasemmalla kädellä tehdyissä tekniikoissa. Oikealla kädellä tehtynä lähes kaikki tekniikat sujuu, mutta vasemmalla kädellä ei välttämättä ollenkaan. Tuoreita videoita ei ole, mutta tässä yksi aikaisempi video kun Hui harjoitteli poispäinkäännöstä vs. takaakiertoa.
Ja tältähän tämä keittiötreeni sitten näyttää ”radalla” Eli videolla on Chadin ja Huin vapaatreenejä jossa tehtiin myös erottelutreeninä poispäinkäännökselle suoraan menoa ja takaakiertoja.
Ohjaajasta poispäinkääntyminen on muutenkin ollut vasta ”alkuasteella” joten sen vahvistaminen molempiin suuntiin on ihan tarpeellista, jotta siitä jonakin päivänä tulisi ihan kisaluotettava liike. Ja liikkeen haluaisin puhtaasti toimivan suullisella käskyllä, jotta voin antaa sen vaikka puomin toisesta päästä toisessa päässä olevalle koiralle. Sama juttu, tästäkään ei ole tuoretta videota olemassa, mutta tässä yksi vanhempi video jossa harjoitellaan ko. asiaa ensimmäisen kerran. Ohjaajasta poispäinkääntymistä pääasiassa on tarkoitus tulevaisuudessa käyttää nimenomaan kontaktiesteillä. Jolloin tältä se näyttäisi radalla
Sitten vielä terminologiaa tästä aiheesta.
- Ohjaajasta poispäinkääntyminen
Koira kääntyy siis ohjaajasta oikealle tai vasemmalle päin. Koira kääntyy sinne puolelle kummalla puolella se on ohjaaja. Jos koira on siis oikealla puolella, kääntyy koira oikealle. Jos koira on vasemmalla puolella, kääntyy koira vasemmalle - Poispäinkäännös
Koira leikkaa ohjaajan edestä ja kiertää edessä olevan esteen, palaten ohjaajan luo. Ja itse käytän poispäinkäännöstä vain ja ainoastaan takaakiertoihin.
Vastaa