Aihearkisto: Hyppytekniikat

Kääntymistä 28.2.2013

Hallilla tuli varsin pikainen käynti, kun hallilla oli jälleen paljon porukka paikalla. En sano että treenaamassa, vaan paikalla. Sillä osa tuolla hallilla kävijöistä on ”ihmeellisiä lorvioita”. He lähinnä oleskelevat hallissa, kentillä. Sen erikoisemmin treenaamatta. Ko. käytökseen myös liittyy se että nämä lorvijat usein keskustelee kentän reunojen yli toisella kentällä olevien kanssa. Koirat saattavat leikkiä kentällä ihan omia aikojaan, tai niille saatetaan heitellä palloa keskustelun lomassa. Itse en ymmärrä tällaista toimintaa ollenkaan. En ensinnäkään muiden hallikäyttäjien kannalta, mutta en myöskään koirien kannalta. Millaista toimintaa tämä tukee koiralle? Se että kentällä voi myös itse viihdyttää itse itseään? Kenttä ei olekaan työpaikka vaan se on ”hoplop”? Omilleni en salli ollenkaan kentällä ns. ohjaaja passiivista toimintaa, jolloin koirat viipottelevat yksinään ilman ohjausta. Joko koirien tulee olla paikoillaan, palkkauksessa tai aktiivisessa leikissä/treenissä. Mutta se siitä. Jokainen toki treenaa omalla tavallaan. Itse suosin tehokasta treenaamista. Tehdään sitä mitä on suunniteltu. Treenit siis aina suunnitellaan etukäteen. Ja kun on tehty poistutaan lenkille, kotia tai ainakin ulos hallista/kentältä.

Itselläni oli alkuperäinen suunnitelma treenata Huin käännöksiä pienellä radalla, jossa suunnanmuutokset olisi voinut tehdä valssilla, takaaleikkauksilla tai persjätöillä. Lisäksi treeniin kuului irtoaminen ja ohjaajan seuraaminen.

28022013

Mutta hallivaraustilanteen takia jouduin typistämään Huin treenejä merkittävästi. Tein vain kahdesta ”ympyrästä” koostuvan pyörityksen jossa päästiin alkuperäisen ajatuksen pyöritystä tekemään. Vauhti ei kasvanut pienellä radalla korkeaksi, mutta ehkä se olikin vain hyvä. Hui keskittyi mielestäni hyvin käännöksiin, sen linjat olivat selvästi paremmat kuin aikaisemmin: hypyn siivekkeen reunasta kohti seuraavan hypyn, samanpuoleisen siivekkeen reunaa. Eli ei tullut juurikaan hyppyjen ristiin ponnistamista. Aloitin harjoituksen matalilla rimoilla ja nostin harjoituksen puolessa välissä osan rimoista 50 cm:n korkeuteen. Lisäksi tehtiin muutama takaaleikkaus ja merkkauskäännös harjoitus. Varsin hyviä käännöksiä. Eli olin itse harjoitukseen ja sen sujumiseen tyytyväinen, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan se ei ihan mennykkään. Ehkä ensi kerralla saadan tehtyä koko alkuperäinen harjoitus, jolloin myös vauhti tulee kasvamaan. Katsotaan sitten miten käännösten käy.

.

Advertisement

Hyppytekniikka avuksi taipumiseen 25.2.2013

Huin taipumisharjoitukset jatkuivat tänään hyppytekniikan voimin. Samalla Chadkin pääsi kertailemaan taitojaan. Selkeästi kyllä huomasi että pojilla on varsin mojovakin ero näissä taidoissa. Hui joutui toteamaan että vauhdilla ei selviäkään kaikesta 🙂

Tehtiin neljä eri harjoitusta, joista kolme koski taipumista ja neljäs oli perus grid. Gridiä ei ole videolla.

Alla kaaviokuvio tehdyistä harjoitteista

hyppytekniikkaharjoitussuunnitelma

Hyppytekniikka_tahti

Vapaatreenit 13.2.2013

Keskiviikon aamupäivän kunniaksi lähdettiin jälleen vapaatreenaamaan kolmen koplan kanssa. Isoille pojille olin jo aikaisemmin viikolla tehnyt treenisuunnitelman jossa oli Anne Saviojan kisaradan alkupätkä, joka meillä BATn kisoissa meni ihan plörinäksi ja halusin testata sitä uudemman kerran. Suurin osa kun kisaajista meni kolmos hypyn taakse valssamaan ja itse en nähnyt siinä mitään järkeä. Halusin kokeilla oliko oma suunnitelma toimiva.

vt_rata1

Sen verran eroa suunnitelman ja toteutuksen välille tuli että keppien jälkeistä hyppyä en saanut keppien jälkeen suoraan sijoitettua vaan se meni sivuun ja siitä jatkettiin suoraan putkeen ja A:lle jolle lopetettiin rata. Eli ei tultu takaisin kepeille. Näin ollen jenkkikäännös jäi harjoittelematta.

Treenin aikana taas totesi miten ihanan helppoa Chadin kanssa tekeminen on tänä päivänä. Se toimii kuin ajatus, ei tarvitse pinnistellä tai jännittää. Ei ole kiire tai paniikkia. Luotto toimii molemmin puolin. Oikeen odotan maaliskuun kisoja sen kanssa. Huille harjoitus oli varsin hyvä, sillä kolmos hyppy levähti useamman kerran aivan liian pitkäksi, neloshyppy myös. Mutta toistojen jälkeen kummankin hypyn kaarteet alkoivat hioutua. Ei vielä toki samalle tasolle kuin Chadillä.

Treenisession kruunasi pitkä jäähylenkki lumisessa metsässä. Kotia tultua pojat olivat tyytyväisiä ja painuivat suoraan punkkaan, kun minä palasin takaisin töitteni ääreen.

Vapaatreenit 14.6.2012

Olen loppuviikon selkäni takia sairaslomalla, joten päästiin aamupäivästä poikien kanssa ojankoon. Vihdoinkin kunnolla vapaatreenaamaan!

Aloitettiin päivän urakka keppitreeneillä. Muutama toisto kummallekin. Alkuun vaan Hui sai hieman yllättävän häiriön kun yksi kepeistä kaatui kesken pujottelun, joten jouduttiin vaihtamaan kepit toisiin. Keppitreenien jälkeen siirryttiin Vapun antamaan hyppytekniikkaharjoitukseen jossa tavoitteena on opettaa poikia nostamaan itsensä pystyyn ponnistuksessa ja säilyttämään hyvä liitoasento (eli selkä pyöreenä). Molemmilla kun notkahtaa selkä hieman liitovaiheessa. Mitä nyt katselin noita liitoja niin mielestäni kohtuu hyvin selät pysyi, Chadillä paremmin mutta silläkin alkoi selkä väsyä selvästi toistojen myötä vaikka en ottanut kuin neljä toistoa kummallekin.

Näiden jälkeen siirryttiin päivän pääharjoitukseen, jonka videoinnissa harmittavasti kävi pieni äksidentti. Kamera oli asetettu Smartin muurin pilarin päälle, mutta tuuli sen verran että koko hemmetin pilari kaatui ja vei kameran mennessään jolloin vika treenivideointi tuhoutui kokonaan. Pah! Kamera tietysti kaatui kun oltiin jo lopetettu. Harmi etten tajunnut heti sammuttaa kameraa. Noh treenit on pääasia, ei se videointi.

Mutta päätreenissämme tehtiin tiistain viikkotreenistä, Marjo Hytösen treeniradasta alkupätkää että sitä esteen ohikuljetusta, jotka onkin tuolla alempana kuvattuna. Ohikuljetus oli pojille aika vaikea, ne eivät millään meinanneet luopua esteiden bongauksesta, mutta saatiin kuin saatiinkin molemmat esteen ohi. Tätä täytyy ehdottomasti vielä jatkaa.
Välistäveto treenissä sain Huille todella nätit käännökset loppuvaiheessa, suhina auttoi selvästi ennakoivaan välistävetoon, joten sitä sen kanssa voi noissa hyödyntää. Chad ei juuri suhimisten päälle ymmärrä.

Videolla on kaikki kuvatut ja tallentuneet treenipätkät putkeen, molemmista. Joten se on tällä kertaa kohtuu pitkä.

Vapun hyppytekniikka viikonloppu

Lauantaina 9.6.2012 oli Chadin vuoro osallistua Vapun hyppytekniikkakurssille. BAT Järjesti jatkaville hyppytekniikka päivän Ojangossa. Pääsimme tekemään ensimmäisen kerran Vapun ohjauksessa hyppytekniikkaratoja ja muutamaa uutta harjoitusta meille.

Lauantaipäivä aloitettiin perussarjan tarkastamisella. Ja sen jälkeen Vappu rakensi Chadille oman harjoitteen, jossa tarkoituksena olisi että CHad lähtisi käyttämään ponnistuksessa paremmin takapäätään eli tekisi painon siirron selvemmin taakse ennen ponnistusta

Perussarjalla saimme kotiläksyksi laittaa targettia vaihtelevasti eri väleihin. Ei vain aina vain loppuun.

Seuraava harjoitus olikin sitten kaariharjoitus. Siinä Chadillä ei ollut ongelmmia. (paitsi se sama painon siirto taakse ponnistuksessa) mutta Chad osaa hyvin katsoa reitin kaarella. Ainoastaan Chad oli nyt targetistaan niin innoisaan että ei olisi malttanut millään tehdä S-mutkan kahta kaarta vain ekan kaaren jälkeen oli jo kaahaamassa palkalle.

Viimeisenä harjoituksena oli pieni hyppytekniikkarata jossa lähdettiin okserin takaa, siitä kahden hypyn kaarelle joka jatkui saumattomana viiden hypyn perussarjalle ja sen jälkeen putkeen. Putken jälkeen normikokoinen välihyppy ja taas putkeen. Viimeisen putken jälkeen mentiin kasvavalle sarjalle. Chad selvisi radasta oikein hyvin.


Lauantaina saatiin uusi, hyvältä vaikuttava harjoitus: Tähti

Sunnuntaina 10.6.2012 oli sitten Huin vuoro: Peruskurssin toinen päivä.

Hyppytekniikkaa & Frisbeen heittelyä

Perjantai-iltana mentiin jälleen Sipooseen tekemään hyppytekniikkatreenit. Tein molempien poikien kanssa ensin askeleen pidennyksen ja sen jälkeen vielä perussarjan. Tämän jälkeen siirryttiin heittelemään frisbeetä. Hanna heitteli ja mä kuvasin. Chad yllätti, sillä se ei suostunut ollenkaan Hannan heittelemäksi, vaan haki yhden Hannan heittämän frisbeen ja toi sen mun luokse. Joten sen kuvaaminen jäi aika vähäiseksi. Hui ei ollut niin nokonuuka kuka sitä kiekkoa heittelee 🙂

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Treeniyhteenveto ajalta 6.-20.5.2012

Blogi on ollut ihan hunningolla ja pitkään. On mukamas ollut niin kiire.
Mutta jos tähän tekisi lyhyen koosteen mitä on toukokuun aikana tapahtunut.

6.5.2012 Target Team, 1. treenikerta (Hui)
Ensinnäkin Huilla oli Target Teamin ensimmäinen treeni kera valkun. Valkkunamme toimii Timo Rannikko. Treenikerrat kestävät aina 5 tuntia. Ensimmäisellä kerralla lähinnä testailtiin koiria. Testaaminen jatkuu vielä ensikerralla, sillä kaikkia testeja ei ehditty suorittamaan. Ohjaajillekin tehtiin kaksi fysiikkatestiä. Ns. Z-juoksu ja piip-testi. Oma tulokseni piip-testissä oli vaivaiset 4 minuuttia. Joten tunnin jälkeen alkoi sitten vihdoin ja viimein oma kunnonkohtuskuurini. Koirilta testattiin kontakteja (niiltä jotka niitä kykenivät tekemään), kääntymistä, ohjaajan liikkeeseen reagointia. Videolla onkin Huin kaikki suoritukset eri testeistä.

7.5.2012 Vapaatreenit, kepit (Hui & Chad)
Kävimme maanantaina pikkasen treenaamassa molempien kanssa keppejä Ojangossa

13.5.2012 Hyppytekniikkatreenit (Chad & hui)
Päätimme Hannan kanssa aloittaa jälleen säännölliset kimppatreenit hyppytekniikoiden parissa, jos vaikka niitä tulisi siten tehtyäkin. Kerran tai kaksi kertaa viikkoon olisi tarkoitus yrittää päästä Hannan pihalle treenaamaan.

17.5.2012 Marjo Hytösen yksityistunti
Olemme pienen ryhmän kanssa päättäneet ottaa yksityistunteja Marjolta. Teemana koirien itsenäinen suorittaminen, ohjaajan linjat ja sijoittuminen. Helatorstaina oli ensimmäinen kerta. Olemme varanneet näille treeneille neljälle koirakolle kolme tuntia aikaa. Tosin mä tein kyllä molempien koirien kanssa, kun aikaa oli sen verran ruhtinaallisesti. Ensin tein pidemmän pätkän (15 min) Chadin kanssa ja vikaksi vielä Huin kanssa 10 min pätkän. Seuraava kerta onkin hieman ennen juhannusta

18.5.2012 Vapaatreenit (Chad & Hui)
Käytiin perjantai-illan kunniaksi molempien kanssa Ojangossa vapaatreenaamassa. tarkoituksena oli kertailla perustaitoja.

20.5.2012 Hyppytekniikkaa (Chad)
Chadin kanssa Hannan luona treenaamassa hyppytekniikkaa. Hui ei ottanutkaan osaa, koska se oli tölvässyt itseään viikonlopun aikana ja se ontui toista etujalkaansa.

Vapputreenit, Part 1 (30.4.2012)

Aamupäivällä otettiin molempien poikien kanssa keppejä kotosalla. Samalla sain aloitettua vihdoin ja viimein Chadin pujotteluasennon korjaamisen. Tehtiin molempien kanssa kuudella kepillä ja ohjureilla töitä.

Illalla oli vuorossa sitten vielä hyppytekniikkatreenit Hannan luona. Tein poikien kanssa kaksi sarjaa: Askeleenpidennyksen (6-9-9) okserin kera ja etäisyydenarvioinnin (6-7-8-9). Tavoitteena olisi Hannan kanssa nyt yrittää vähintään noin kerta viikkoon tehdä näitä hyppytekniikoita. Toukokuun lopussa onkin sitten Vapun peruskurssin vuoro. Ollaan ilmoittauduttu Huin kanssa sinne. On mielenkiintoista kuulla, mitä Vappu tykkää Huin tekniikasta. Itse pidän sitä jo varsin pätevänä tässäkin aiheessa. Itseasiassa videolta katsottuna se meni minusta jopa Chadiä paremmin, vaikka Chadin kanssa näitä treenejä on hinkattu varsin paljon. Noh toisaalta olihan se aikoinaan ehkä yksi maailmankaikkeuden huonorytmisimmistä ja hyppäävistä koirista, jolla ei ollut mitään käsitystä miten sen kroppa toimii.

Hui: Askeleen pidennys 6-9-9

Chad: Askeleen pidennys 6-9-9

Molemmat: Etäisyyden arviointi

Hyppytekniikkoiden jälkeen tehtiin Huin kanssa vielä hieman Hannan keppejä, kun kerran päästiin luonnon nurmella, uusilla kepeillä ja uudessa paikassa treenaamaan, niin pitihän se tilaisuus käyttää hyödyksi. Rytmi on edelleen sekaisin mutta vauhtia yllättävän paljon (nopein veto 2.28 sekuntia videolta katsottuna)

Distance harjoittelua Vuokkosilla 10.3.2012

Lauantaina lähdettiin uudelleen treenaamaan ja tällä kertaa oli tarkoitus tehdä Distance harjoittelua. Otin pohjaksi saman radan mitä tehtiin Chadin kanssa 13.8.2010. (Katso video: Distance Harjoittelua 13.8.2010) Nyt laitoinkin vain estevälit selvästi pidemmäksi. Parhaimmillaan esteväli oli 9 metriä. Kaarissa oli lyhyimmillään, estevälin ollessa vain noin 5 metriä. Muut välit olikin sitten pääasiassa 7-9 metriä.

Molemmilla pojilla oli niin lystiä! Itse pääsi vähällä kun vaan ”seisoskelin” putken päädyssä ja osoittelin suuntaa mihin pitää mennä. Erintoten nuoriherra taisi tykätä tästä harjoituksesta kun sai vaan tykittää menemään. Treenin tavoite siis on että itse liikun hyvin vähän, pääasiassa putken päädyssä muutamia askelia sinne ja tänne, koirien tehdessä työt.

Samalla kun tuli harjoiteltua itsenäistä etenemistä, irtoamista niin tuli myös harjoiteltua Huille varsinkin vielä välillä vaikeita kaaria sekä takaaleikkausta.

Distance treenien päätteeksi tehtiin vielä poikien kanssa kierros hyppytekniikkaa, keskittyen nyt Set Point-harjoitukseen. Chadillä oli ensimmäisellä kerroilla rimat 25-35 cm, sitten nostin rimat 45-65 cm.  Huilla kaikilla kerroilla 25-35 cm.

 

  • Video

 

Olisikohan tämän viikon treenit olleet sitten tässä? Ensi viikolla tuleekin taas eteen tiukka työviikko, kun pomo tulee ruotsista Suomeen. Joten vapaatreenaamaan ei välttämättä ehditä kuin aikaisintaan perjantaina. Lauantaina Huilla onkin ensimmäinen Target Teamin tapaaminen Ojangossa. Jännää! On ihan vain ryhmän kesken, ilman koutsia. Ja sunnuntaina on Chadillä ekat kolmosluokan startit Hyvinkäällä.

Omalle kunnolle pitäisi nyt alkaa ihan oikeesti tekemään jotain. Huoh! Mistä selkärankaa siihen? Saisiko sitä Alepasta?

Treeniperjantai 9.3.2012

Perjantaina treenattiin kahteen otteeseen.

Aamupäivällä varastin töiltäni hieman aikaa ja karkasimme poikien kera Ojankoon vapaatreenaamaan. Treenilistalle olin kirjannut mm. seuraavia asioita:

  • Kaariharjoitus (H)
  • Kontakti-Putkierottelua (C&H)
  • ”Vex” (C&H)
  • Vippaus-Poispäinkäännös (C)
  • Välistäveto-serpentiini-päällejuoksu (H&C)
  • Rengas (H)
  • Kepit (C)
  • Kaksi peräkkäistä putkea (H)
  • Leijeröinti (C&H)

Ja tältä pojalta sitten suunnittelin treeniradaksi seuraavan radan, jossa itse asiassa on kaksi eri harjoitusta.


Tavoilleni uskollisena en ihan orjallisesti noudattanut sitä mutta aika hyvin saatiin asioita tehtyä listalta mitä olin kirjoitellut ylös ennen treeniä. Puomi on korvattu A:lla.

Rata 1 (Video)

  • 1-2 = Ohjaajasta poispäinkääntyminen suullisella käskyllä eli Vex (toteutui)
  • 4-8 = Päällejuoksut (toteutui, tosin mun radassa oli vain kaksi sivuttaista hyppyä kun tila loppui kesken)
  • 8-12 = Välistävedot (toteutui likimain, tosin 12 putki tehtiin toisin päin)
  • 13-14 = kontakti – putkierottelua (toteutui)

Rata 2 (Video)

  • A-C = Rengasharjoittelu Huille (toteutui, mutta aloitus renkaalta tilan takia)
  • H-J = Kaareharjoittelu Huille (toteutui)
  • K = takaakierto tai vippaus (jäi välistä, kun noi kolmen hypyn sijaan mahtuikin vain kaksi hyppyä)
  • K-L = Kontakti-putkierottelua (toteutui)

Ekalla pätkällä tosiaan ensimmäiseksi tuli vastaan ”Vex” josta oli mukava huomata, että se toimi aika kivasti, vaikka sitä ei ole treenailtu muutamaan viikkoon ja tämä taisi olla kolmas kerta esteillä. Hyvin pojat on alkanut hahmottamaan sen ideaa. Nyt kun saisi sen myös toimimaan hyvin kauempanakin niin bueno! Päällejuoksu-välistäveto kohta meni Chadin kanssa tuttuun tapaan, hyvin. Se lukee takaakierrot ja käden vaihdot niin hyvin, että mun ei tarvitse murehtia niitä tai varmistella vaan voin edetä huoletta. Hui ei kestä vielä mun nopeampaa etenemistä, ja pitää olla varmistelemassa joka aiheuttaa sen että olen sitten vastaavasti aina myöhässä. Positiivista kuitenkin oli että saatiin muutaman kerran niin välistävedot kuin päällejuoksutkin onnistumaan. Vaikka välistävedot varsinkin olivat rumia kuin sika isona. Treeniä, treeniä niin eiköhän nekin siitä ala toimimaan. Hope so!

Kontakti-putki erottelu meni ekalla radalla hyvin. Putki ei imenyt kumpaakaan kertaakaan, toisin kuin toisella radalla, kun piti mennä putkeen niin kontakti imikin, eritoten nuorta herraa. Mutta niin niitä tuli Chadinkin kanssa viime kesänä hierottua varsin paljon. Nykyisin olen sen kanssa aika luottavaisella mielellä kontakti-putkierotteluissa. Huilla se on vielä vähän arpapeliä kumpaan nyt sattuu osumaan.

Toka rata alkoi renkaasta, joka olikin Huille iso asia. Alkuun se tuli renkaan ohi. Mutta kun muutaman kerran muistuteltiin renkaasta, niin alkoi sihtikin osua kohdilleen ja rengas suoritettiin moitteettomasti kutsun kautta. Rengasta pitää edelleen vahvistaa sille paljon. Jahka saadaan se valmiiksi, niin sitten ei olekaan enää kuin yksi este mitä Hui ei osaa ja ne ovat ne kepit.

Videoista ensimmäisessä on ekan radan taisteluita ja toisessa videossa on lyhyempi kooste molemmista radoista. Kakkosrataa tehtiin Chadin kanssa enemmän Distance –harjoitteluna sillä ko. pätkä oli muuten sille tuttua huttua. Oli ihan hyvä, että päädyin distance-harjoitteluun, sillä tulikin esille että sitäkin voisi taas pitkästä aikaa tehdä. Muutama tiplu kun tuli. Hui ei olekaan aikaisemmin vielä tehnyt noita harjoituksia kuin suorilla, joten senkin on aika aloittaa itsenäinen suorittaminen ”helpoilla radoilla”. Tämä siis lauantain vapaatreeneihin teemaksi.

Perjantai-iltana hyppytekniikkaa

Perjantai-iltana minulla oli jälleen koulutusvuoro Agimestalla. Treeniryhmäni lähdettyä kotiin jäin poikien kanssa tekemään hyppytekniikkaa. Onneksi pystyin pysymään suunnitelmassani ja tekemään tekniikat, enkä lipsunut, kuten monena muuna kertana. Kun pidän noita hyppytekniikkatreenejä kuitenkin äärettömän tylsinä. Huoh!

Treenissä kuitenkin tulikin esille että kummallakin pojalla on parannettavaa takapään käytön kanssa: Että saavat ponnistuksen lähtemään takajaloista. Set Point-harjoitukset (Video) oli siis molemmille varsin vaikeita, mutta eritoten Chadistä näki, että se on poissa mukavuusalueeltaan. Kaikki rytmitykset, askeleen pidennykset menevät mallikkaasti. Niin tälläkin kertaa kolmas harjoitus jossa oli perussarja kasvavilla päädyillä (Video). Ko. sarjassa ei Chadilla ollut mitään ongelmaa. Hui alkuun hieman sekoili rytmissä, mutta parin toiston jälkeen oppi nopeasti oikean rytmin.

Set Point-harjoitukset tulee nyt laittaa ehdottomasti prioriteettilistan kärkeen hyppytekniikoissa. Kumpa noi lumet vaan sulaisi nopeasti pois sillä omalla pihalla mahtuisi tekemään hyvin sekä Set Point-harjoitusta että Sianselkää. Muihin hyppytekniikoihin tarvitaankin sitten jo enemmän tilaa eli melkein vaatii sen että lähtee aina joko kentälle tai jonnekin muualle treenaamaan.

Mutta olipahan aktiivinen treeniperjantai ja paljon saatiin tehtyä, mutta paljon jäi asioita vielä treenilistallekin.

Lauantai-illan pikkutreenit

Olin kouluttamassa lauantai-iltana Vuokkoset areenalla HSKHn ryhmääni. Ennen ryhmän aloittamista otimme Huin kanssa hieman hyppytekniikkaa. Tehtiin Sianselkäharjoitus kahteen kertaan. (Video) Harjoitusten välissä tehtiin keppien sisäänmenoharjoitusta jälleen suorilla kepeillä (Video)

Hui Agimestalla 27.1.2012

Hui lähti kanssani vain koulutusreissulle perjantai-iltana Agimestalle. Tunnin jälkeen jäätiin pojan kanssa tekemään hyppytekniikat. Tehtiin kolme eri harjoitusta. Ensin Perussarjaa viidellä hypyllä ja Askeleen Pidennys 2-harjoitus  (Video). Tämän jälkeen kokeiltiin vielä taipumista (Video).

Perussarjan parit ekat vedot olivat ihan ok. Tehtiin ne ensin paikoiltaan. Mutta sitten Huin pää alkoi nousemaan ja selkä painui notkolle. Jolloin tuli enemmänkin ”keinuheivonen” esille. Tämän jälkeen tehtiin liikkeessä niin että lähetin Huin U-putkeen ja sieltä hyppysarjalle. Asento parani liikkeen mukaan tullessa ja mikä kivointa, rytmi pysyi hyvin vaikka vauhtia oli mukana. Ainoastaan kun lisäsin oman liikkeen mukaan niin se sai pikkuherran rytmin sekaisin ja tuli hieman kiire ilmeisesti, keskittyminen katosi ja rimat roiskui. Vika veto tehtiin vielä sitten paikoiltaan ja siinä taas tuli enemmän keinuhevos-efektiä mukaan.

Toisena harjoituksena tehtiin Askeleen pidennys 2- harjoitus, 6-9-9 väleillä, ilman okseria. Ensin taas paikoiltaan, jolloin asento oli todella notko: pää ylhäällä, selkä kuopalla, peppu pystyssä. Vauhdilla tehtiin tätäkin jolloin asento taas hieman parani, ei niin paljon kuin perussarjassa, eli alkaisiko hieman jo väsymään? Mukavaa tässä oli että Hui osasi hyvin venyttää kaksi pidempää väliä.

Tämän jälkeen halusin vielä kokeilla ensimmäisen kerran taipumista. Siinä eka väli meni usein in outina, mutta tokaan väliin tuli sitten jo väliaskel. Hyppyjen väli oli se noin 5½ jalkaa. Videossa on vähän sekaisin noi hidastukset. Mä onnistuin jotenkin ne sekoittamaan, mutta en sitten jaksanut enää uudelleen alkaa etsimään mikä on minkäkin pari, joten menkööt näin.

Hyppytekniikoiden jälkeen vielä tehtiin hetki keppien sisäänmenoharjoitusta kuudella kepillä ja uusilla kepeillä. Pyrin harjoittelemaan Huin kanssa mahdollisimman monilla eri kepeillä, jotta keppien erilaisuus ei tuota sitten ongelmia tulevaisuudessa. Onneksi BAT:lla onkin ainakin kolmet kepit omilla kentillään. Talvikaudella Vuokkoset Areenalla on vielä lisäksi HSKHn keppejä käytettävissä eli aika hyvä keppivalikoima on tällä hetkellä käytössä.

Hyppytekniikkaa ja välistävetoja 6.1.2012

Perjantaikoulutuksen päätteeksi jälleen jäätiin poikien kanssa treenaamaan hetkeksi. Huin kanssa tein hieman ensin välistävetoharjoituksia. Tein kahdella pätkällä. Ensin kaaren/ympyrän muotoisessa harjoituksessa ja sitten ”perinteillä” sivuttain olevilla hypyillä. Ympyrä sujui jo varsin mukavasti, sivuttaiset eivät niinkään.

  • Video (Huin välistävedot)

Tämän jälkeen siirryttiin tositoimiin eli hyppytekniikoihin. Olen vielä kahtena peräkkäisenä perjantaina kouluttamassa joten ajattelin että ottaisin nyt perjantai-iltoihin aina noi hyppytekniikkatreenit. Tänään tehtiin perussarja ja askeleen pidennys-sarja.

Chad aloitti perussarjalla
Perussarja sujui Chadiltä hyvin ellei jopa loistavasti. Sen asento oli hyvä, pää nätisti selän jatkeena, takapää teki töitä ja mikä mukavinta etuosassakin oli joustoa. Rytmi toimi myös hyvin. Eli oikein onnistuneet vedot, ottaen huomioon että näistä treeneistä on ollut taukoa. Kasvava sarja (5-6-7-8) ei sitten enää mennyt ihan niin hyvin. Tosin taustalla voi olla jo väsymystäkin sillä ennen treenejä se oli kuitenkin ollut kurssilaisten mallikoirana jälleen. Kasvavassa sarjassa eniten kärsi takapään työntö, jolloin Chad teki enemmän töitä etuosallaan. Mutta edelleen etuosan jousto säilyi. Rytmi pysyi kohtuullisen hyvin, lyhyet sarjat olivat selvästi vaikeampia kuin pidemmät.

  • Video (Chadin hyppytekniikat)

Pojat teki vuorotellen. Ensin Chad teki perussarjan, sitten Hui teki perussarjan, Chad Askeleen pidennyksen ja lopuksi Hui vielä askeleen pidennyksen.

Huille nämä olikin ekat hyppytekniikkatreenit
Yllättävän hyvin se kuitenkin selvisi. Rytmin kanssa oli selvästi eniten tekemistä. Alussa myös etupää oli aika tönkkönä, mutta loppua kohden selvästi alkoi jo joustoakin löytymään. Hui hyppäsi liian läheltä mikä aiheutti perussarjalla pari kertaa rimojen pudotuksen kahdella vikalla hypyllä. Asento sillä oli muuten ihan ok, mutta peppu oli pystyssä. Tosin se on tällä hetkellä melkoisen takakorkeakin, eli sekin varmasti vaikutti. Takapää ei juurikaan ponnistanut. Mutta tästä lähdetään liikkeelle ja katsotaan miten kevään-kesän aikana kehitytään.

  • Video (Huin Hyppytekniikat)