Kun jalat eivät riitä
Hui korkkasi tänään Hau Openissa 2-lk:n radat. Eka rata meni harjoitellessa kepeillä pysymistä, vaikka ohjaaja ottaakin sivuirtoamista. Tokalta radalta sitten nolla ja LUVA.
Kyllä se on vaan mukavaa kun radalla on käännöksiäkin 🙂 Eikä tykitetä enää vain suoraan. Heti homma tuntuu helpommalta 😀 Tässä illan vedot. Ekasta radata tykkäsin itse enemmän (lukuunottamatta keppejä)
Huista tuli tänään 2-luokkalainen, kun saatiin vihdoin ja viimein se viimeinen nolla väännettyä Hau Openin toiselta radalta.
Kaunista se ei ollut ja väkisin väännettynä tehty. Mutta nyt aattelin että käsijarru päälle ja tehdään tarkasti koko rata. Mitään ei kaahata eikä irtoilla. Ja niin saatiin homma pakettiin. Onneksi! Hyvästi ykkösten kaahausradat, vihdoinkin!
Samalla kertaa Leena Rantamäki-Lahtinen mittasi Lennin ekan kerran ja nippanappa saatiin minimerkintä kirjaan. Sen verran nippanappa että kirja lähti kiertoon. Eli nyt peukut pystyyn, että pikkuorava saisi vielä toiseltakin tuomarilta suotuisan tuloksen ja se olisi mini 🙂
Vuorokautta myöhemmin kun Lennin kanssa oltiin tavattu ekan kerran mentiin jo treenaamaan. Kerran BATn penturyhmästä vapautui paikka niin ajattelin että ko. ryhmä on oiva paikka käydä testaamassa miten häiriö vaikuttaa Lenniin ja mitä herra tykkää halliolosuhteista. Treenin tavoitteina olikin leikkiminen, yhdessä tekeminen ja häiriön vaikutuksen havaitseminen. Näiltä osin treenit onnistui 110%.
Lenni oli oikein pätevä treeneissä. Keskittyi hyvin tekemiseen, saatiin kotona harjoiteltua taisteluleikkiä siirrettyä hyvin kentälle, haukuttaminen toimi, ei lähdetty haahuilemaan mihinkään eikä hallissa oleva kova ”taustamelukaan” häirinnyt yhtään. Paljon on työsarkaa edessä, mutta hyvä siitä varmasti tulee. Intoa ainakin tuntuisi löytyvän
Hui on treenitauolla, kun se on onnistunut jälleen iskemään tassunsa johonkin, niin että oikeanpuoleisessa takatassussa, anturan vieressä on vekki. Joten nyt sitten seuraillaan miten haava lähtee paranemaan vai tarvitaanko antibiootteja tms. Treenitaukoahan tämä taas tarkoittaa Huippaselle. Joten esimerkiksi perjantaina olevaan Teemu Linnan yksityistunnille Huita lähtee tuuraamaan Chad. Hui taitaa olla mielissään… noh täytyy keksiä sille jotain kotipuuhastelua.
Sitten yllättävämpiin uutisiin 😉
Kävin keskiviikkona hakemassa Oulusta 1,5 vuotiaan shelttiherran meille koeajalle. Sattumien kautta löytyi sellainen nuori herra joka kuulosaa kaikinpuolin varsin mukavalle kaverille ja josta voisin saada sen mun kaipaaman ”pienen harrastuskoiran”. Mediksi Lenni Lemmikkiä on arveltu, mutta kun sitä olen tossa katsellut niin olen pohtinut että se saattaa olla vaikka minikin. Lennillä on taustalla hieman agilityn alkeitakin joten ihan nollatilanteesta sen kanssa ei tarvitse lähteä, vaikkakin taidetaan me kuitenkin käydä läpi noita perusasioita paljonkin. Kovasti toivon että Huin ja Lennin kemiat osuvat kohdalleen ja ”Lemmikistä” olisi minulle aksakaveriksi. Varsin mukavanluonteinen sheltti poika se tuntuu olevan: avoin, sosiaalinen ja luottavainen.
Koirakuvat, Jukka Pätynen oli ehtinyt nappasemaan pari valokuvaa meidän menosta 29.12.2012 kisoista
Sunnuntaina oli sitten vuorossa Chadin kisastartit: kaksi agilityrataa Vuokkoset Areenalla. Tuomarina oli Sami Topra jota olen tietoisesti vältellyt. Hän oli muutama vuosi sitten meillä tuomarina kun kisattiin Chadin kanssa ykkösluokassa ja rata oli karmean vaikea. Sain kammon. FB seinälle kirjoitinkin: ”Nyt on aika ottaa härkää sarvista ja kohdata ko. tuomari. Tosin saatan pissiä alleni, kun näen herran tietäen että joudun sen radalle” 🙂
Kisat olivat isot kisat, noin 90 maksia kaikissa kolmessa luokassa. Joista me oltiin ilmoittauduttu tosiaan vain kahdelle. Pysyttelin koko kisapäivän omissa oloissani. En rupatellut muiden kanssa. Keskityin ratoihin kunnolla, tein rataantutustumiset huolella, ”näytellen” ohjaukset liioitellusti rataan tutustumisessa niin kuin ne aijon tehdä radalla ollessani. Mietin rytmityskohtia jne. Viisi minuuttia meni hämmentävän nopeasti. Jatkoin rataantutustumista ensin yksinäni radan reunalla tehden rataa pariin otteeseen mielikuvana ja ”varjo-ohjaamisena”. Sen jälkeen lähdin Chadin kanssa hieman kävelemään. Useamman kerran kävin radan läpi mielessäni odotellessani starttiviivalle pääsyä. Olin rento, mutta keskittynyt. En katsonut muiden suorituksia tai edes itse asiassa nähnyt paikalla olevia muita kisaajia.
Kun vuoromme tuli, tein ennen viivalle astumista Chadin kanssa ”än-yy-tee-nyt”-leikkimme. Ja lähdimme. Ensimmäisen radan ohjasin hyvin. Oma asenne oli oikea. Sen kuuli luultavasti äänestänikin. ”Perkele! Mehän mennään ja osataan”. Ohjaukset olivat omasta mielestä tarkkoja, katsoin koiraa. Liikuin ja tein töitä. Ja ennen kaikkea se asenne: tapetaan ja voitetaan kaikki! (Vaikka kisoissa en ajattele voittamista, saati sitten kenenkään tappamista, niin se ajatus minun täytyy saada kasattua otsalohkon alle, tehdäkseni kunnolla töitä. Tyyliin elämämme riippuu tästä…) Ekalta radalta tuli 10 vp kun yksi rima tipahti ja sitten puomin alastulolla Chad teki järkyttävän loikan. Olin tyytyväinen maalissa. Me tehtiin töitä. Minä tein töitä. Olin tosissani ja tarkkana.
Ratojen välissä, jossa oli melkein kahden tunnin odottelu, kävin kävelemässä, vessassa. En hengaillut hirveästi kisapaikalla. Katsoin muutaman suorituksen. Istuskelin Chadin kanssa autossa. Edelleenkään en ottanut kontaktia kisakumppaneihin.
Toinen rata näytti keskiosastaan kinkkisemmältä. Toisen hypyn pakkovalssiin jäin hieman jumiin. Mutta siitä vielä hyvin puomille, niistoon ja putkeen. Kepit rohkeasti vedättäen. Raivo oli päällä. Vauhti oli hyvä. Keppien jälkeen olisi ollut hyppy joka olisi tullut mennä takaa, lähdin viemään edestä. Tuli rytmi rikko. Ja siitä sitten HYL. Mutta asenne pysyi kohdillaan loppuun asti, vaikka rikon takia ratasuoritus ei enää ollut yhtenäinen eikä omat ohjaukset niin tarkkoja.
Hirrrrrveän hyvät kisat, vaikka tuloksilla ei tosiaan juhlittu. Olin äärettömän ylpeä itsestäni että sain kasattua oikean asenteen kahteen kisaan. Olin keskittynyt ratoihin ja miettinyt ohjaukset hyvin. Tiesin mitä olin menossa tekemään. En varmistellut tai pelännyt ansaesteitä. Luotin koiraan.
Ekalla radalla Chadin vauhti oli reilu 4,5 m/s joka on Chadille hyvää etenemistä. Tokalla vauhti olisi luultavasti ollut kovempi, mutta rikon takia se jäi ”kesken”.
Samalla asenteella sitten ensi viikonloppuna Eckeröön, niin ei tiedä mitä siellä sitten saadaan aikaiseksi.
Hyvä Minä! Hyvä Chad!
Perkele! Yes I can!
Vuoden viimeisenä viikonloppuna, HSKHn kisoissa sitten aukesi nollatilimme. Anne Saviojan radalla tehtiin agilityradalla nollatulos ajalla 34,23 eli ihanneajan alitusta tuli -11,77 sekuntia ja etenemä oli 4,24 s/m. Voittajalle hävittiin ajassa peräti 2,8 sekuntia. Mutta olin kisoja ennen asettanut itselleni yhdeksi tavoitteeksi, että kontaktit tehdään kunnolla ja selkeästi. Eli tietoisesti ”seisotin” Huita kaikilla kolmella kontaktilla kohtuullisen kauan. Katsoin videolta, että odottelimme kontakteilla tosiaan melkein kolme sekuntia.
Lyötiin Huin kanssa tassua päälle perjantai iltana, että minä ohjaan, olen rohkea ja luotan koiraan. Kun taas Huin lupaukseen kuului, että herra tähtää kunnolla renkaan keskiosaan ja keskittyy keppien sisäänmenoon. A-radalla lupaukset täyttyivät kummankin osalta.
Tein vielä Eevan ja Joonaan kisaradoista koosteen, jossa vertasin Rusinaa (Joonaan bc narttu, joka tuli kisassa 2:ksi ja) Armasta (Eevan kelpie joka tuli kisassa 3:ksi) Huihin. Eli pyrin leikkaamaan videot samasta aloituspisteestä (ponnistus ekalle hypylle) samaan loppupisteeseen (liito vikan riman päällä). Nähdäkseni mistä erot syntyvät. Mielenkiintoista oli nähdä että Hui esimerkiksi oli kumpaistakin kisakumppania edellä keinun laskeuduttua, mutta keinun odotus antoi kisakumppaneille heidän kaulan meihin nähden.
Hui palkintonsa kanssa 😉 Noh onneksi paras palkintomme oli se nollamerkintä kisakirjassa.
Huomenna sitten kisaamaan Chadin kanssa.
Ja vielä kerran katso koiraa! Tätä lausetta voinkin sitten hokea itselleni koko joulupyhien ajan kun ollaan kisatauolla. Huin toiset kisat (startit 3 & 4) päättyivät kummatkin nolosti hyllyyn.
Ensimmäinen rata alkoi suoralla: hyppy, rengas, pituus, puomi, hyppy. Hallin päästä päähän. Ei pitäisi tuottaa ongelmia. Haasteena tulivat vastaan Hyvinkään hallin liukkaat kontaktiesteet jotka ovat puisia ja kaipaisivat kovasti huoltoa. Alusta sitä vastoin on jälleen pitävä, kun vanha matto on otettu käyttöön viime vuoden katastrofimaton tieltä. Pohdin ensimmäisen radan aloitusta. Rengas on meillä esteistä ehkä heikoin, keppien ohella. Mietin että varminta on että jos lähden renkaan tasolta, ehkä pituuden ja renkaan välistä. Silloin ongelmaksi tulee puomi jonne Huin vauhti kasvaa tajuttomaksi jos joudun itse kiihdyttämään. Sillä kun minä kiihdytän, niin Huikin luonnollisesti kiihdyttää. Pelkäsin tässä vaihtoehdossa oikeasti sitä että Hui ei tajua puomin liukkautta vaan tulee sieltä alas puolessa välissä. Puomin alla oli putki joten pudotus ei ollut kauhean mielekäs vaihtoehto. Toinen vaihtoehto, johon päädyin, oli puomisuorituksen kannalta turvallisempi, mutta riskiveto renkaalle. Eli menin puomin ylösmenon tienoille kutsumaan. Jos suorassa olisi ollut vain hyppyjä, pituus, muuri, putki… melkein mitä muuta vaan paitsi rengas niin olisin luottanut 110% että Hui tulee tuon suoran ongelmitta. Arvelin että on 20% mahdollisuus että Hui kiertää renkaan ja tulee siitä sitten pituudelle … Ja näin kävi. Hui hyppäsi suoraan yhden hypyn, kiersi nätisti renkaan, palasi suoralle tekemään pituuden ja siitä puomille. Eli treenilistalle laitamme rengaskutsut.
Toinen rata alkoi hyvin, noh neljä estettä. A:lla en katsonut koiraa. A:n jälkeen oli puomin vieressä U-putki, A:n oikealla puolella josta piti heittää koira jälkimmäiseen putken päähän sisään. Olin hyvin edellä A:lla, putken ekan pään kohdalla työntämässä koiraa putkeen, mutta EN KATSONUT KOIRAA!! Ja Hui oli ehkäpä jo A:n harjalta lukenut putken ja sen ekan pään putkesta, jonka edessä seisoin. Joten Hui tuli ensimmäisen kerran todellakin kintuille. Täysiä päin jalkojani. Mulkasi minua ärsyyntyneesti: ”Mitä sä Hirvi siinä seisot?” Tämän lisäksi radalla tuli keppien sisäänmenovirhe ja yksi rima tippui. Mutta vastaavasti loppusuoralla ollut rengas meni nyt ongelmitta. Keppien sisäänmenovirhe tuli myös ekalla radalla.
Mutta jäinkin nyt itse asiassa pohtimaan että tuliko meille kaksi hyllyä? Vai saimmeko tuloksen tokalta radalta. Hävettää myöntää, mutta ei mitään havaintoa asiasta. Kakkosradan loppu oli minusta hyvää menoa. Kakkosradalla muutenkin pakka pysyi paremmin kassassa kuin ekalla, joka oli sellaista ”veitsenkärjellä” taiteilua.
Mutta treenilistalle siis ainakin: keppien sisäänmenoja lisää, rengas kutsuna.
Onneksi kohta on joululoma joten toivottavasti ehtii paremmin vapaatreenaamaankin kuin nyt on ehtinyt. Nyt ollaan joulun ajan kisatauolla ja seuraavan kerran kisataan 29-30.12.2012 Ojangossa ja tällä kertaa molempien poikien kanssa. Hui lauantaina ja Chad sunnuntaina.
Huomenna on SAGIn alueellisen Valmennuksen viimeinen kerta ja tein tuota kertaa varten ryhmälle kakun. Salaa toivoin, että tämä olisi ollut jo nollakakkumme, mutta aina ei käy tasan onnen lahjat. Jos ohjaa kuin pullopersesika niin ei tuloksetkaan voi hääppösiä olla. Näillä näytöillä sanoisin, että saattaa mennä tovi Huin kanssa ykkösissä 😀
Kerran nyt innostuttiin niin tehdään vielä toinenkin yhteenveto, Huin matkasta: Pujottelun opettelu. Tässä on listattuna kaikki Huin keppitreenit mitä olemme tehneet.
Jonka jälkeen totesin että tämä ei ole se meidän metodi.
”Varsinainen” keppien opetus aloitettiin maaliskuun lopussa.
Metodimme oli suorat kepit + ohjurit
En ollut Huin pujottelunopeuteen tyytyväinen, joten aloin työstämään nopeutta kujan avulla. Harjoittelimme kujaa 9 treenikerran ajan, jonka avulla saimme pujottelunopeuden laskemaan yli 3 sekunnista reiluun 2 sekuntiin.
Nyt kun kisaikä on saavutettu ja takana on ensimmäiset viralliset kisat, niin voisi ehkä jollain tavalla summata yhteen kuluneen puolitoistavuotta. Loppujen lopuksi aika meni varsin nopeasti, vaikka muistan ajatelleeni monta kertaa alkuvuodesta että miten sitä malttaa odottaa oikeasti vuoden loppuun asti että päästään kisaamaan. Ja välillä tuli se pakokauhu että enää niin ja niin monta kuukautta jäljellä ja sitten pitäisi olla kisakunnossa. Loppujen lopuksi aika hyvin asiat saatiin harjoiteltua valmiiksi ja pohja rakennettua. Valmista ei vielä missään nimessä olla, ei koskaan. Matka jatkuu ja uusien jippojen keksiminen ja vanhojen kikkojen hiominen jatkuu.
Pennun koulutus on omalla tavallaan eräänlainen matka. Ja monet näkevät matkan kulun eritavoin. Osa on sitä mieltä, että pennun kanssa on syytä odottaa vuoden ikään asti ennen kuin alkaa agilityä harrastaa ja toiset on samalla kannalla kanssani että alusta alkaen aletaan opetella. Ei voida sanoa että kumpi on oikein tai kumpi tapa on parempi. Eiköhän se riipu jo ensinnäkin ohjaustavoista, toisekseen myös koiran luonteesta, motivaatiosta, työmoraalin määrästä jne. Jos on siinä ihanteellisessa asemassa että ohjaajana voi juosta koiransa kanssa lähes esteeltä esteelle, merkaten kääntymiset, keppien sisäänmenot jne voi oman näkökulmastani hyvin odottaa sinne vuoden ikään asti, ennen kuin alkaa harjoitella. Silloin ohjaaja voi tehdä koiran puolesta radalla paljon, auttaa käännöksissä, kertoa tarkasti jokaisen esteen, sen etäisyys edellisestä. Kadehdin näitä ohjaajia. Oikeasti. Itse kun en siihen kykene. Eli minulle ei auta kouluttajan huutaa radan reunalla ohjeeksi ”Juokse kovempaa”. Se ei vaan aina ratkaise ongelmaamme. Vaikka juoksisin kuin aropupu omilla töppöjaloillani en koskaan pystyisi juoksemaan kuten esimerkiksi Jari Suomalainen. Oma selkävaivani sekä non-liikunnallinen taustani sen rajoittavat. En ole koskaan ollut liikunnallinen nuori. Lähinnä vihasin kouluaikoina liikuntatunteja. Olin kiinnostunut vain koirista ja hevosista. En saavuta mitään hypertilaa kunnon fyysisen rääkin jälkeen. Lähinnä koen pahoinvointia. Toki fyysistä kuntoa voi ja pitäisikin kehittää, mutta tässä vajaan neljänkympin iässä on myös osattava hyväksyä oma fyysinen rajoittavuus. En juokse kovaa, koordinaationi ei ole kovin kaksinen eikä ketteryyskään ole mitään huippuluokkaa. Lähinnä se on kuin virtahevolla. Tasainen, suoraan eteneminen on minun alaani 🙂
Mutta omaan vilkkaan mielikuvituksen. Osaan myös (ainakin omasta mielestäni) kouluttaa koiria. Joten ne on sitten taas vastaavasti omia vahvuuksia ohjaajana ja koiran kouluttajana. Jos fysiikka ei riitä johonkin asiaan, niin ei se suinkaan tarkoita että pitäisi luovuttaa. Ei suinkaan! Silloin on vaan keksittävä miten asiasta voi muuten selviä. Agilityohjaukseni perustuukin tälle ”luovuudelle” jossa koiralle annetaan varsin suuri osuus vastuusta. Ohjaukseni pyrkii perustumaan sille idealogialle että koirille annetaan radalla tehtäviä jotka se suorittaa itsenäisesti. Minun tehtäväni on kertoa suunta, tulevat esteet ja käännökset. Koira hoitaa lopun. Ja jotta tämä on mahdollista täytyy koiran olla teknisesti varsin taitava. Sen tulee osata paljon sellaisia asioita mitä ”normaalin” agilitykoiran ei välttämättä tarvitse osata. Ja jotta koiran kanssa voi aloittaa kisaamisen 18-24 kk:n iässä on näiden temppujen kouluttaminen aloitettava varsin varhaisessa iässä. Peruspohjan rakentamiseen (estehakuisuuteen, irtoamiseen, radanlukemiseen, ohjaajan lukemiseen jne) menee yli puolet tuosta ajasta. Kaikkeen ei edes esteitä tarvita, saati sen kummempia esteitä kuin hyppy ja putki. Koirathan oppivat esteet todella nopeasti, siihen ei juuri aikaa tarvitse varata. Mutta kaiken muun oppimiseen meneekin sitten lukemattomia tunteja. Ja se yhteistyö, yhteen hitsautuminen vie sitten loppuelämän. Omat haasteet tuovat sitten ohjaajalle koiran kehittyminen. Koirat tulevat nopeammiksi, itsevarmimmaksi, estehakuisemmiksi. Joten omaa ajoitusta, rytmiä täytyy oppia säätämään sen mukaan.
Kaiken tämän alkulöpinöiden jälkeen on ehkä aika palata takaisin siihen alkuperäiseen aiheeseen: Huin matka pennusta agilitykoiraksi. Pidin aiheesta omaa blogia, mutta tuo blogi on nyt lopetettu sillä matkamme tuli päätökseen: Hui saavutti kisaiän ja starttasi ensimmäisissä kisoissaan 6.12.2012
Mutta kurkistetaan miltä matkamme näytti.
Tein aikoinani Huin ”alkeiskurssista” (2-7 kk) oman videokoosteensa joka on nähtävillä täällä:
http://www.youtube.com/watch?v=yTxg9EGrdEc
Minun piti aina tehdä jatko-osa tuolle mutta vielä toistaiseksi se on ainakin tekemättä. Joten tehdään se sitten kirjallisesti. Eli olen kerännyt tähän ranskalaisin viivoin Huin pentublogista asioita mitä teimme kunakin kuukautena.
7-8 kk (28.12.2011 – 28.1.2012)
8-9 kk (28.1.2012-28.2.2012)
9-10 kk (28.2.2012-28.3.2012)
10-11 kk (29.3.2012-28.4.2012)
11-12 kk (29.4.2012-28.5.2012)
12-13 kk (29.5.2012-28.6.2012)
13-14 kk (29.6.2012-28.7.2012)
14-15 kk (29.7.2012-28.8.2012)
15-16 kk (29.8.2012-28.9.2012)
16-17 kk (28.9.2012-28.10.2012)
17-18 kk (28.10.2012-28.11.2012)
Seuraavat jatkot tälle päättymättömälle sarjalle voisivat olla
Tavoitteitahan pitää olla, sillä ei sitä muuten kehity. Ja oma motivaatio tippuu matkalla jos ei ole unelmia mitä tavoitella.
Millään hohdokkailla tuloksilla emme voi kauheesti juhlia, mutta tuloksista huolimatta (2xHYL) voineen todeta olevani tyytyväinen varsinkin ensimmäiseen rataan. Jos ei oteta huomioon Huin itsemurhayritystä renkaalla, niin rata meni minusta sujuvasti. Pysyin niissä ohjauskuvioissa jotka olin suunnitellut. Pieni rikko tuli radan flowhun tuon rengastörmäyksen seurauksena, mutta sen jälkeen taas matkamme jatkui varsin rikkumattomana. Mihin olin erityisen tyytyväinen, niin siihen että en lähtenyt tekemään mitään varmisteluohjauksia ekalle radalle: Tein jopa suunnitelmani mukaisesti persjätön kepeille (mikä nyt olisi voinut olla hieman jopa vedättävämpi jos lähdetään pilkkuja halkomaan). Mutta uskalsin irrottaa koiran kun oli tarvis ja kohtuullisen hyvin taas vastaavasti Hui oli minun mukanani kun oli sen aika. Joten voineemme todeta hyvä me!
Toinen rata olikin sitten suoraan sanottuna paskaakin paskempaa ohjausta. Rata lähti kulkemaan oikeastaan vasta jotenkuten keppien jälkeen.
Mitä sitten tapahtui näiden kahden radan välissä?
Tiedän mitä siinä tapahtui. Suurin syy oli omassa keskittymisessäni. Itselleni on tärkeää että saavutan ennen kisastartin alkua tietynlaisen kuplan, johon mahdumme vain minä, koira ja rata. Kaikki muu on ulkopuolella. Tuon kuplan aikaan saamiseksi joudun olemaan ”yksin”. Eli en saisi kauheasti rupatella tuttujen tai tuntemattomien kanssa. Huita tai Chadiä ei saisi tulla rapsuttelemaan, eikä ne saisi leikkiä toisten koirien kanssa. Ennen rataantutustumista ja oman suorituksen jälkeen voin viettää sosiaalista elämää mutta rataantutustumisen jälkeen minun täytyisi kyetä sulkeutumaan tuohon kuplaani. Ekalla radalla se onnistui. Kupla tosin puhkesi renkaalla, mutta vire säilyi siitä huolimatta. Vietinkin odotusajan (rataantutustuminen – suoritus) yksin. Kävelin Huin kanssa hallissa, kävimme tekemässä parit keppisuoritukset. Leikimme ja istuimme vierekkäin. Omat mielikuvat olivat rannalla, tyynen veden äärellä aamuhämärässä. Tämän mielikuvapaikan ajattelu rauhoittaa omaa jännittämistä ja tuo tietyn tyyneyden mieleen, jolloin keskityn olennaiseen.
(lähde: http://wallpaper.us.com/DesktopWallpapers/203/Alljungun+lake/1600/1200/)
Ennen toista rataa rupattelin ystäväni kanssa niitä näitä, Hui hyppeli ihmisten seurassa, emme olleet kaksin. Kahta koiraa ennen lähdin sen kanssa hieman kävelemään, mutta peli oli jo menetetty. Kupla oli vain unta.
Maanantaina kävimme vapaatreenaamassa heti aamutuimaan. Ohjelmaan olin suunnitellut kepit ja keinun. Näiden lisäksi tein vielä lopuksi muutaman käsien merkitys harjoituksen serpentiinillä ja välistävedoissa.
Kontaktityö on tuottanut selvästi tulosta, sillä keinusuoritukset olivat molemmilla pojilla varsin ripeitä. Huin keskiarvo kahdeksalla toistolla oli 1:09 sekuntia ja Chadin 1:12 sekuntia. Chadin hyvä keskiarvo yllätti, sillä Chadillä on erilainen tyyli keinulla kuin Huilla ja olen ajatellut että Chadin ryömimistyyli olisi selvästi hitaampi, mutta ei se vaan olekaan.
Mukavaa oli huomata että Juhannuksen yli tehty kontaktityö kotona on tuottanut tulosta ja Huilla oli jälleen hyvä focus eteenpäin
Keinun jälkeen siirryttiin sitten keppitreeniin jossa Hui yllätti tänään olemalla Chadiä pätevämpi radanlukutaidossa. Tein ensin molempien kanssa keppejä yksittäin ja sitten siirryttiin lähetyksiin parin hypyn kautta. Hui näki ennen keppejä olevan suoran, Chad ei. Eli oli tarkoitus mennä hyppy-hyppy-kepit. Hui teki tunnollisesti hyppy-hyppy-kepit. Chad teki hyppy-kepit. Eli sivuhyppy jäi välistä. Se ei nähnyt koko hyppyä, näki vain kepit. Nytkö jo ollaan siinä pisteessä että ”pojasta polvi paranee”?
Hui on selvästi myös hiljalleen alkanut päästä juonesta kiinni välistävedoissa, enää ne ei ole niin tuskaa, mutta ei ne varmat ole. Chad on myös vähän jumittuja. Kun tehdään ensin serpentiini se menee hienosti, sitten kun pitäisi vaihtaa välistävetoihin pitää pari kertaa muistuttaa sitten se tekeeekin vain välistävetoja… ei näe enää serpentiiniä.
Treenien aikana tuli myös puhelimeen ilmoitus uudesta sähköpostista. Ja varsin mukava viesti siellä meitä odottikin. Huin lonkka- ja kyynärlausunto Kennelliitosta. Hui on parasta A-luokkaa ja nyt ihan virallisestikin. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0
Musta on tullut ihan järkyttävän laiska blogin päivittäjä. Viime viikolla ollaan kuitenkin treenattu enemmän kuin pitkiin aikoihin. Merkityksellisin asia tämän viikon aikana on ollut että tajusin, että Huin kontaktit on päässeet tauon aikana menemään kuralle joten aloitin niitä työstämään loppuviikosta.
Torstaina 21.6 tein kotona kontakteja pentuaikaisella kontaktiharjoittella ja siinä totuus tuli ilmi kaikessa karuudessan.
Perjantaina kävimme tekemässä kontakteja pentupuomilla Ojangossa. Edelleen huonoja vetoja joten perjantai-iltana päätin sitten ottaa lusikan vaan kauniiseen käteen ja palata ihan perusteisiin. Eli otin lautatreeniä pihamaalla. Asentona kaikkein vaikein: ohjaaja laudan takana. Alkuun Hui vaan pyöri, mutta sitten alkoi asento löytyä ja lopuksi saatiin lähettämällä aikaseksi oikein nättejä suorituksia. Näitä siis on vaan nyt jatkettava. Uusi kontaktiharjoite kotiinkin pitäisi tehdä. Näköjään noita kontakteja vaan on säännöllisesti treenattava.
Kirjoitin aiheesta jopa Target Teamin keskustelupalstallekin seuraavasti:
”Hui on nyt pari kertaa viime treeneissä tehnyt kontaktien kanssa sitä että se ei ole täpännyt etujalkoja maahan vaan jäänyt asentoonsa alastulon päälle. Tämä tuli nyt meille työnalle ihan näinä viime treenikertoina. Samoin kuin Huin keinu on ollut paljon napakampi/sähäkämpi aikaisemmin. Mä olen vähän sellainen että lähden oman koiran muuttuneita käytöksiä ensin etsimään fyssarin kautta ja sitten jos sieltä ei löydy mitään syytä niin sitten seuraavaksi koulutuksen kautta. Huilla on seuraava fyssarikerta vasta parin viikon päästä (to 5.7) joten me siihen asti olen ajatellut treenata asentoa/paikkaa kotosalla laudallamme jolla kontaktit on opetettu ja kentälle mentäessämme myös esteillä.
Tässä video tämän päiväisestä treenistämme jossa tulee tuo kontaktiasento puomilla esille ja sitten keinun epävarma suoritus. Tässä voi olla taustalla ihan sekin että herra on vaan vähän ”unohtanut” kun mulla oli toukokuussa kohtuullisen kiireaikaa töissä enkä päässyt niin paljon treenaamaan kuin normaalisti joten kontakteja ei välttämättä tehty kertaakaan muutaman viikon aikana. Ja jotenkin itse koen että nuoret koirat tarvitsevat esteistä säännöllistä ”muistuttamista” jotta suoritukset pysyy hyvinä.
Kurkistin treenimuistiinpanoistamme noita treenikertojamme ja keinusuorituksia ja sain tällaisen kaavan aikaseksi (taas näkee hyvän puolen noiden treenimuisteloiden kirjoittamiselle)
Huin Keinun kehitys
Tässä on yksi keinusuoritus joka oli ”normaalilla” tasollamme. Tämä on siis niinkin kaukaa kuin 10.4.2012 sen jälkeen olemme tehneet keinua 25.4 jolloin treenattiin ulkona pentukeinulla. (Tuossa videossa äänet menee vähän miten sattuu). Mutta tuollaiset keinut olemme tehneet siis aikaisemmin myös ”isolla” keinulla. Sitten olikin taukoa, peräti niin pitkään kuin 5.6.2012 asti jolloin seuraavan kerran tehtiin keinua osana ratatreeniä (Huin suoritukset alkaa kohdasta 1:33) Ja siellä tuli eka lentokeinu vastaan ekalla suorituskerralla. Merkittävästi musta Hui ei ottanut tuosta kuitenkaan nokkiinsa, mutta tuon jälkeen keinusuoritukset ovat vain huonontuneet. Hui siis vilkuilee taakse, himmaa keinulla.
Huin Kepit
Toinen asia mikä huolestuttaa itseäni on Huin kepit. Keppien treenaus lähti hyvin käyntiin. Se oppi ajatuksen todella nopeasti. Motivaatiota tuntui löytyvän. Mutta nyt kun ollaan siirrytty ”puukeppeihin” niin Huin motivaatio on selvästi huonompi. Se saattaa pujotella kerran hyvin. Sen jälkeen se hakee useimmiten oikein sisään, mutta menettää rytmin, tulee pois kesken tms. Myös vauhti on alkanut hidastumaan. Kellotin videolta alkuaikoina kepeiltä jopa 2.3 sekunnin vauhteja, nyt ollaan jossain 3 sekunnin tasossa tai pikkasen jopa päälle. Mitä vinkkejä tähän? Olen itse ajatellut ottaa askeleen taaksepäin ja laittaa Huin kapealle kujalle ja tehdä siinä paljon, mukavia toistoja. Osana rataa kepit meni alussa 6.4 kun oltiin juuri aloitettu keppien opettelu, mutta nyt ei enää juurikaan mene osana rataa. Tosin olen kyllä hävyttömän paljon tehnyt sitä että en ole luottanut koiraan vaan olen keskeyttänyt (palkkapiste) ennen keppejä ja jatkanut taas kepeiltä eteenpäin ja sitten säännöllisen epäsäännöllisesti joko palkattu keppien päähän tai vasta muutaman esteen jälkeen.
Yksi syy mitä olen miettinyt on tosiaan tuo keppimateriaalimuutos. Alku opeteltiin smartin oransseilla muovikepeillä jotka joustaa mukavasti koiran pujotellessa. Mutta nyt BATn smartin kepit on rikki joten ollaan jouduttu pujottelemaan vain puukepeillä ja metallisilla, ohkasilla kepeillä. Puukepit varsinkin on minusta todella ”jäykät” eikä jousta yhtään koiran liikkeen mukana.
Mutta sellaisia huolia meillä: kepit, kontaktiasento/paikka ja keinun epävarmuus. Olisi ihan mukavaa että esim jos ensi kerralla ehdittäisiin vaikka pohtimaan koirien keppiopetuksia. Luulen, että moni voisi kaivata niihin vinkkejä. Itse haluaisin Huille mahdollisimman itsenäiset ja nopeat kepit. Kepeillä kun aikaero voi olla tosiaan jopa melkein pari sekuntia, niin se on varsin merkityksellinen este minusta.”
Timo vastasi viestiini seuraavasti:
”Ekaksi Huin kontakteihin. On oikein hyvä ensin varmistaa, ettei koirassa ole mitään fyysistä ongelmaa. Videoata katsoessa minun mielestäni ongelma oli sama aalla, keinulla ja puomilla. Eli Koira ei keskittynyt loppuun asti esteeseen, vaan ajatus siirtyi liian aikaisin ohjaajaan. Tämä on kovin yleistä ja syitä saattaa olla useampia. Ainakin näitä on hyvä miettiä:
Nämä nyt ekana tuli mieleen. On varmasti kaikille suht selvää, mutta kannattaa kuitenkin miettiä näitä asioita oman koiran kannalta.
Tulemme seuraavalla kerralla tekemään näihin liittyvää treeniä.
Vielä pikaisesti kepeistä. Materiaaleilla on tosi iso merkitys. Olin muutama vuosi sitten kouluttamassa porukkaa, joka treenasi metallikepeillä ja suurimmalla osalla koirista oli pujottelu ongelmia. Kun ne vaihdettiin muovikeppeihin, alkoi homma etenemään varsin nopeasti. Samoin batin metallikepeillä on koirilla (valmennusryhmässä) selvästi enemmän häikkää. Itse en tämän kokemuksen myötä metallikeppejä haluaisi omille koirille käyttää. Smartin kepit on tosi kivat ja joustaa paljon. Ongelma tulee siinä, että kun muut ei jousta, ei koira voi käyttää samaa tekniikkaa.
Kuja on hieno idea, kannatetaan. (itse opettanut kujalla viime vuosituhannelta alkaen).
Ja juu, keppejäkin on tarkoitus seuraavalla kerralla katsastaa”
Sitten utelin ihannesuoritusaikoja:
Suluissa Timon antamat aika-arviot
Hui kävi perjantaina 8.6.2012 läpivalaisussa. Kuvattiin pojalta lonkkien ja kyynärien lisäksi myös olka- ja kinnernivelet sekä otettiin selästä kaksi kuvaa. Tervettä poikaa ollaan. Kuvat katsoi läpi kaksi eläinlääkäriä, joista toinen ortopedi. Lonkat lähtivät kennelliittoon lausunnolla A/A ja kyynärät 0/0
Kintereet, selkä ja olkapäät olivat ”vain minua” varten, koska veljellä on todettu OCD niin halusin varmistaa että Hui on myös sen osalta terve.
Alla pitäisi näkyä galleriana kuvat. Mutta se ei aina toimi kaikilla selaimilla. Jos kuvat ei näy niin ne on tallennettu myös galleriaamme.
Chadille ensimmäinen 0-tulos kolmosista tänään Purinalla hyppyradalta. Ensimmäiseltä agiradaltakin saatiin tulos, 10. Virheet tulivat meille hyvin harvinaisista paikoista: puomin ylösmeno (en ole tästä itse 100% varma) sekä keinun ylösmenosta (tästä olen varma, kun se sisälsi ohjausvirheen ja Chad tuli keinulle hieman sivuttain). Kahdessa ekassa radassa oli paljon hyvää. Mm. ekan radan 4-5 ensimmäistä estettä oli yleisön sanojen mukaan: ”Yksi parhaista vienneistä”. Hyvin pienellä kaarteella sain tiputettua Chadin putkeen, joka odotti heti siivekkeen takana. Tokassa radassa parasta oli keppien haku. Chad muutenkin haki tänään kaikilla radoilla todella varmasti kepit, haastavistakin kulmista. Vikalla radalla tuli vain rytmirikko puolen välin jälkeen.
Jäin kaipaamaan hieman lisää uskallusta itselleni, eritoten keppien vedättämiseen. Treeneissä ne uskallan vedättää miten päin tahansa, miksi en sitten kisoissa? Tulospaineita kun meillä ei tänä vuonna ole. SM:iin ei lähdetä vaikka nollat nyt sattuisi tulemaankin kasaan. Sillä ei olla mielestäni vielä sinne valmiita. Se on vasta ensi vuoden tavoitteita.
Ekalla radalla Chad sijoittui jonnekin 30. tietämille ja toisella radalla taisi olla sijalla 24-27. Joten ihan ok, kun kisaajia kuitenkin oli se noin 80 kipaletta.
Taistelu voitettu ja kakkosen radat takana päin. Chad nousi tänään kolmosiin!
Kisapäivä alkoi hyppyradalla, joka oli meille ”lämmittelyrata” tulevaan agirataan. Sillä meillä oli jo nousunolla hyppäriltä, joten tulospaineita tälle radalle ei ollut. Rata kulkikin alun jälkeen oikeen mallikkaasti. Yhden hypyn sain ohjattua Chadin ohi, kun seison sen linjalla, mutta en lähtenyt tuota korjaamaan koska rata muuten virtasi mukavasti eteenpäin. Videolta katsottuna suoritusaikamme tuolla radalla oli 37,05 sekuntia. Tuloksen saaneista koirakoista meidän aika olisi ollut nopein eli alitimme ihanneajan vajalla 10 sekunnilla, vaikka alussa olikin hieman häröilyä. Etenemämme oli siis noin 4,5 m/s. Eli ihan ok.
Sitten oli vuorossa agirata. Olin uhonnut jo ennen rataa ystäväpariskunnalle, että tänään sitten perkele noustaan sinne kolmosiin. Rata lähti ihan ok käyntiin. Keppien jälkeisen hypyn taakse vievälle putkelle tein kunnon varmistusviennin, että varmasti osuu putkenpää kohdilleen. Keinulle ok, pituus ja sen jälkeen tehty valssi lähti hyvin liikkeelle. Mutta valssini hieman venähti ja päättyi eri kohtaan mihin olin sen ajatellut osuvan. Hetkeksi rata hävisi silmistä, mutta sain tilanteen vielä paikattua. Veto ja lähetys puomille. Puomin alla oli putki, johon aika monen koirakon matka tällä kertaa päättyi. Chad lähti varmasti puomille, mutta vauhti olikin sen verran haipakka ja Chad meni sen verran matalana että löi rintansa / etuosansa puomin ylösmenoon, joka heitti sen pois tasapainosta. Kauhulla katsoin että pysyykö vaiko eikö se pysy siellä. Mutt onneksi tasapaino ja koordinaatio on kunnossa ja herra hoiti tilanteen loppuun saakka. Kontakti tosin kärsi ja taidettiin molemmat olla puomin päädyssä yhtä pöllähtyneitä. Sain kuitenkin vielä kalastettua Chadin matkaan ja oikeaan putken päähän. Putkesta ulostullessan Chadillä oli jo tilanne hallussa, kun ohjaajalla oli vielä pasmat ihan sekaisin. Olin ajatellut tekeväni renkaan jälkeiselle hypylle nätin, tiukan valssin kohti putkea, eli olisin ottanut putken jälkeen Chadin jo renkaan takana vastaan, mutta tämä suunnitelma kariutui ja olin pahasti jäljessä kun Chad tuli jo renkaalta alas. Suullista käskytystä vaan peliin: takaa-takaa-takaa… ja niin Chad haki seuraavan esteen oikein ja sain sen vielä nakattua putkeenkin vastakädellä vetämällä. Sikamaista moukantuuria, jossa koira pelasti! Sitten ohjaajakin sai jo juonen jujusta taas hieman kiinni ja loput esteet meni kaahatessa kohti maalia. Ja nollalla maalilinjan yli! Varsinaista taistelua, mutta itsestäni olen ylpeä että taistelin loppuun asti, että en antanut periksi vaikka täytyy myöntää että tilanne näytti paikka paikoin varsin katastrofaaliselta. Seppo parkakin taisi saada pääsäryn meidän menoa katsoessa. Kuten yksi seurakaverinikin totesi radan jälkeen: ”Ei ihan sitä sun kauneinta ohjaamista” 🙂
Maaliin pääsimme tasan 42 sekuntia myöhemmin kun olimme lähtölinjan ylittäneet. Alitimme ihanne ajan 9 sekunnilla. Kuinkakohan nopea aikamme olisi oikeasti ollut, jos kaikki olisi mennyt niin kuin suunnittelin… nyt etenemämme oli vaivaiset 3,76 m/s? Hävisimme voittajalle 0,28 sekuntia.
Kaukana oli kyllä agilityn estetiikka, mutta siitä viis. Kolmoset here we come! Meillä toistaiseksi loppui tulospaineet tähän. Nyt aletaan vaan nauttia kisaamisesta. Katsotaan niitä SM nollia sitten ensi vuonna 🙂
Chadin matka 2lk:sta 3lk:aan
Chad nousi 2. luokkaan 6.8.2012. Ensimmäisen 2-lk:n startin otimme Järvenpäässä 21.8.2011. Elo-syyskuussa 2011 ehdimme kisailemaan 5 kisaa (12 starttia) joista ei yhtään nollaa. Tulokset olivat pääasiassa hyllyjä. Lokakuussa 2011 kisasimmekin vain Hyvinkään kisoissa kahden startin verran joista toisesta tuli hylly ja toiselta 15 vp. Marraskuu 2011 oli meille aktiivinen kisakuukausi. Otimme yhteensä 9 starttia tuona kuukautena ja silloin saimmekin kasaan kaksi ensimmäistä Luvaamme, pari 5-tulosta ja loput hyllyjä. Tämä jälkeen jäimme pariksi kuukaudeksi kisatauolle (25.11.2011-21.1.2012). Tammikuun 2012 lopussa uudella innolla ja iskulla kisaamaan. Tuolloin oli LUVA jo lähellä, mutta tokavika rima tippui.
Tiivistettynä Chadin ura 2-luokassa:
What A Feeling!
Huin kanssa ensimmäisissä ryhmätreeneissä. Päästiin tuuraamaan Nuorien koirien ryhmään. Kouluttajana oli Melle. Päästiin ensimmäisen kerran tekemään ihan oikeaa rataa. Ei yksittäisiä esteitä eikä mitään suoraa vaan oikeaa rataa jossa oli mukana käännöksiä, irtoamista ja takaakiertojakin. Tekniikoina oli mm. pakkovalssi, valssi ja sokkari.
Ja hitto että pikkukundi veti hienosti!
Videolle harmittavasti vasta saatiin toisen kierroksen vedot, kun kamerajalustani petti ja kännykkä oli kipsahtanut nurin ja kuvannut vain kattoa.
Pikkasen jo tassut painavat tällä toisella kierroksella, joten vauhti ei mielestäni ollut ekojen vetojen veroista, mutta hienosti tuo peli pelittää.
Katsoin aikaa videolta niin ei se ihan huono ollut, 17 sekuntia. Ja radalla oli 15-16 estettä.
Ja ensi viikolla täytämme 8 kk
Alkuperäisenä tavoitteenani oli että tämän vuoden aikana saataisiin hanskaan Huin kanssa pohjatyö eli ohjaavan käden seuraaminen, estehakuisuuden aloittaminen, irtoamista ja osa esteistä opittaisiin. Nämä kaikki on nyt saavutettu ja voimme hiljalleen alkaa siirtymään treenisuunnitelmassamme eteenpäin.
Tein koostevideon Huin matkasta agilitykoiraksi, ensimmäisestä vaiheesta. Sen ns. alkeiskurssista. Video on siis kooste siitä mitä ollaan opeteltu kuluneen vuoden aikana (touko-joulukuu). Matkamme on kuitenkin vasta alussa, mutta pääsemme siirtymään hiljalleen jo alkeisjatkoharjoituksiin. Emme hirveästi tule opettelemaan uutta, vaan vahistamme edelleen näitä asioita mitä ollaan nyt opeteltu: Suorat ja helpot ratapätkät tulevat siis kuulumaan edelleen ohjelmistoon, vahvistetaan niitä tekniikoita mitä tähän mennessä ollaan opeteltu. Irrotellaan ja luetaan rataa lisää. Esteitä ei toistaiseksi opetella enempää vaan kepit tulevat mukaan sitten keväällä-kesällä ja rimatkin saavat aluksi pysytellä matalina. Uutena asiana tulee hyppytekniikkaharjoitukset ja tavoitteena olisi että viimeistään kun uuteen halliimme pääsemme treenaamaan alkaisimme tekemään vähintään 2-3 hyppytekniikkaharjoitusta kuukaudessa.
Samalla kun Hui alkaa tekemään hyppytekniikoita, niin myös Chad saa tehdä niitä. Sen kanssa pitäisi alkaa hiljalleen harjoittelemaan myös niitä 65-sentin hyppyjä.
Mun superman, Chad täytti tänään 3 vuotta!
Se viimeinen puuttuva luva tulos saatiin JAUn kisoista Rauno Virran agilityradalta lauantaina 6.8.2011
Mutta oli kyllä sen verran ruma rata, että ei ihan oltaisi oikeutettu nollaan. Kuinka monta pelastusta sallitaan yhdelle radalle?
Noh toisaalta Positiivista oli se, että vaikka ei menty aina niin kuin suunnitellut en luovuttanut ja sain koottua itseni uudelleen seuraavaan pätkään. Ja saatiin kuin saatiikin kahlattua rata läpi nollalla.
Vaikka kyllähän siinä pari kiellon paikkaa olisi ollut, jos ihan rehellisesti myönnetään. Mutta Rauno taitaa olla kiltti mies.
Ekalla radalla Chad ei reagoinut ollenkaan takaaleikkaukseen, mikä yllätti ja suuresti. Ja hämmentävä keppien sisäänmenovirhekin vielä. Eka rata oli muuten musta nätimpää menoa kuin toka jolta se luva irtosi.
Seuraavat kisat onkin vanhan seuran KAT:n kisat vanhalla treenikentällä Järvenpäässä 21.8.2011. Siellä onkin hyvä korkata kakkoset 🙂 Myös Sooda on ilmoitettu noihin karkeloihin mukaan.
Kakkosissa nyt vaan pitäisi sitten alkaa ohjaamaan niin kuin treenaa. Eli ei enää mitään ns. varmoja tapoja. Uskaltaisikohan sitä? Kait sitä on pakko, sillä muuten ei kolmosissakaan koskaan tule pärjäämään. Chad kyllä osaa, lukee ja menee jos vaan uskallan sen päästää.
Kisakuvasatoa
2.6.2011 Ojanko
25.4.2011 Purina
23.4.2011 Hyvinkää
20.3.2011 Hyvinkää
20.2.2011 KKK, Kirkkonummi
6.2.2011 Purina
23.1.2011 Hyvinkää
Treenikaverit 