Kun jalat eivät riitä
Hui korkkasi tänään Hau Openissa 2-lk:n radat. Eka rata meni harjoitellessa kepeillä pysymistä, vaikka ohjaaja ottaakin sivuirtoamista. Tokalta radalta sitten nolla ja LUVA.
Kyllä se on vaan mukavaa kun radalla on käännöksiäkin 🙂 Eikä tykitetä enää vain suoraan. Heti homma tuntuu helpommalta 😀 Tässä illan vedot. Ekasta radata tykkäsin itse enemmän (lukuunottamatta keppejä)
Huista tuli tänään 2-luokkalainen, kun saatiin vihdoin ja viimein se viimeinen nolla väännettyä Hau Openin toiselta radalta.
Kaunista se ei ollut ja väkisin väännettynä tehty. Mutta nyt aattelin että käsijarru päälle ja tehdään tarkasti koko rata. Mitään ei kaahata eikä irtoilla. Ja niin saatiin homma pakettiin. Onneksi! Hyvästi ykkösten kaahausradat, vihdoinkin!
Samalla kertaa Leena Rantamäki-Lahtinen mittasi Lennin ekan kerran ja nippanappa saatiin minimerkintä kirjaan. Sen verran nippanappa että kirja lähti kiertoon. Eli nyt peukut pystyyn, että pikkuorava saisi vielä toiseltakin tuomarilta suotuisan tuloksen ja se olisi mini 🙂
Koirakuvat, Jukka Pätynen oli ehtinyt nappasemaan pari valokuvaa meidän menosta 29.12.2012 kisoista
Vuoden viimeisenä viikonloppuna, HSKHn kisoissa sitten aukesi nollatilimme. Anne Saviojan radalla tehtiin agilityradalla nollatulos ajalla 34,23 eli ihanneajan alitusta tuli -11,77 sekuntia ja etenemä oli 4,24 s/m. Voittajalle hävittiin ajassa peräti 2,8 sekuntia. Mutta olin kisoja ennen asettanut itselleni yhdeksi tavoitteeksi, että kontaktit tehdään kunnolla ja selkeästi. Eli tietoisesti ”seisotin” Huita kaikilla kolmella kontaktilla kohtuullisen kauan. Katsoin videolta, että odottelimme kontakteilla tosiaan melkein kolme sekuntia.
Lyötiin Huin kanssa tassua päälle perjantai iltana, että minä ohjaan, olen rohkea ja luotan koiraan. Kun taas Huin lupaukseen kuului, että herra tähtää kunnolla renkaan keskiosaan ja keskittyy keppien sisäänmenoon. A-radalla lupaukset täyttyivät kummankin osalta.
Tein vielä Eevan ja Joonaan kisaradoista koosteen, jossa vertasin Rusinaa (Joonaan bc narttu, joka tuli kisassa 2:ksi ja) Armasta (Eevan kelpie joka tuli kisassa 3:ksi) Huihin. Eli pyrin leikkaamaan videot samasta aloituspisteestä (ponnistus ekalle hypylle) samaan loppupisteeseen (liito vikan riman päällä). Nähdäkseni mistä erot syntyvät. Mielenkiintoista oli nähdä että Hui esimerkiksi oli kumpaistakin kisakumppania edellä keinun laskeuduttua, mutta keinun odotus antoi kisakumppaneille heidän kaulan meihin nähden.
Hui palkintonsa kanssa 😉 Noh onneksi paras palkintomme oli se nollamerkintä kisakirjassa.
Huomenna sitten kisaamaan Chadin kanssa.
Ja vielä kerran katso koiraa! Tätä lausetta voinkin sitten hokea itselleni koko joulupyhien ajan kun ollaan kisatauolla. Huin toiset kisat (startit 3 & 4) päättyivät kummatkin nolosti hyllyyn.
Ensimmäinen rata alkoi suoralla: hyppy, rengas, pituus, puomi, hyppy. Hallin päästä päähän. Ei pitäisi tuottaa ongelmia. Haasteena tulivat vastaan Hyvinkään hallin liukkaat kontaktiesteet jotka ovat puisia ja kaipaisivat kovasti huoltoa. Alusta sitä vastoin on jälleen pitävä, kun vanha matto on otettu käyttöön viime vuoden katastrofimaton tieltä. Pohdin ensimmäisen radan aloitusta. Rengas on meillä esteistä ehkä heikoin, keppien ohella. Mietin että varminta on että jos lähden renkaan tasolta, ehkä pituuden ja renkaan välistä. Silloin ongelmaksi tulee puomi jonne Huin vauhti kasvaa tajuttomaksi jos joudun itse kiihdyttämään. Sillä kun minä kiihdytän, niin Huikin luonnollisesti kiihdyttää. Pelkäsin tässä vaihtoehdossa oikeasti sitä että Hui ei tajua puomin liukkautta vaan tulee sieltä alas puolessa välissä. Puomin alla oli putki joten pudotus ei ollut kauhean mielekäs vaihtoehto. Toinen vaihtoehto, johon päädyin, oli puomisuorituksen kannalta turvallisempi, mutta riskiveto renkaalle. Eli menin puomin ylösmenon tienoille kutsumaan. Jos suorassa olisi ollut vain hyppyjä, pituus, muuri, putki… melkein mitä muuta vaan paitsi rengas niin olisin luottanut 110% että Hui tulee tuon suoran ongelmitta. Arvelin että on 20% mahdollisuus että Hui kiertää renkaan ja tulee siitä sitten pituudelle … Ja näin kävi. Hui hyppäsi suoraan yhden hypyn, kiersi nätisti renkaan, palasi suoralle tekemään pituuden ja siitä puomille. Eli treenilistalle laitamme rengaskutsut.
Toinen rata alkoi hyvin, noh neljä estettä. A:lla en katsonut koiraa. A:n jälkeen oli puomin vieressä U-putki, A:n oikealla puolella josta piti heittää koira jälkimmäiseen putken päähän sisään. Olin hyvin edellä A:lla, putken ekan pään kohdalla työntämässä koiraa putkeen, mutta EN KATSONUT KOIRAA!! Ja Hui oli ehkäpä jo A:n harjalta lukenut putken ja sen ekan pään putkesta, jonka edessä seisoin. Joten Hui tuli ensimmäisen kerran todellakin kintuille. Täysiä päin jalkojani. Mulkasi minua ärsyyntyneesti: ”Mitä sä Hirvi siinä seisot?” Tämän lisäksi radalla tuli keppien sisäänmenovirhe ja yksi rima tippui. Mutta vastaavasti loppusuoralla ollut rengas meni nyt ongelmitta. Keppien sisäänmenovirhe tuli myös ekalla radalla.
Mutta jäinkin nyt itse asiassa pohtimaan että tuliko meille kaksi hyllyä? Vai saimmeko tuloksen tokalta radalta. Hävettää myöntää, mutta ei mitään havaintoa asiasta. Kakkosradan loppu oli minusta hyvää menoa. Kakkosradalla muutenkin pakka pysyi paremmin kassassa kuin ekalla, joka oli sellaista ”veitsenkärjellä” taiteilua.
Mutta treenilistalle siis ainakin: keppien sisäänmenoja lisää, rengas kutsuna.
Onneksi kohta on joululoma joten toivottavasti ehtii paremmin vapaatreenaamaankin kuin nyt on ehtinyt. Nyt ollaan joulun ajan kisatauolla ja seuraavan kerran kisataan 29-30.12.2012 Ojangossa ja tällä kertaa molempien poikien kanssa. Hui lauantaina ja Chad sunnuntaina.
Huomenna on SAGIn alueellisen Valmennuksen viimeinen kerta ja tein tuota kertaa varten ryhmälle kakun. Salaa toivoin, että tämä olisi ollut jo nollakakkumme, mutta aina ei käy tasan onnen lahjat. Jos ohjaa kuin pullopersesika niin ei tuloksetkaan voi hääppösiä olla. Näillä näytöillä sanoisin, että saattaa mennä tovi Huin kanssa ykkösissä 😀
Kerran nyt innostuttiin niin tehdään vielä toinenkin yhteenveto, Huin matkasta: Pujottelun opettelu. Tässä on listattuna kaikki Huin keppitreenit mitä olemme tehneet.
Jonka jälkeen totesin että tämä ei ole se meidän metodi.
”Varsinainen” keppien opetus aloitettiin maaliskuun lopussa.
Metodimme oli suorat kepit + ohjurit
En ollut Huin pujottelunopeuteen tyytyväinen, joten aloin työstämään nopeutta kujan avulla. Harjoittelimme kujaa 9 treenikerran ajan, jonka avulla saimme pujottelunopeuden laskemaan yli 3 sekunnista reiluun 2 sekuntiin.
Nyt kun kisaikä on saavutettu ja takana on ensimmäiset viralliset kisat, niin voisi ehkä jollain tavalla summata yhteen kuluneen puolitoistavuotta. Loppujen lopuksi aika meni varsin nopeasti, vaikka muistan ajatelleeni monta kertaa alkuvuodesta että miten sitä malttaa odottaa oikeasti vuoden loppuun asti että päästään kisaamaan. Ja välillä tuli se pakokauhu että enää niin ja niin monta kuukautta jäljellä ja sitten pitäisi olla kisakunnossa. Loppujen lopuksi aika hyvin asiat saatiin harjoiteltua valmiiksi ja pohja rakennettua. Valmista ei vielä missään nimessä olla, ei koskaan. Matka jatkuu ja uusien jippojen keksiminen ja vanhojen kikkojen hiominen jatkuu.
Pennun koulutus on omalla tavallaan eräänlainen matka. Ja monet näkevät matkan kulun eritavoin. Osa on sitä mieltä, että pennun kanssa on syytä odottaa vuoden ikään asti ennen kuin alkaa agilityä harrastaa ja toiset on samalla kannalla kanssani että alusta alkaen aletaan opetella. Ei voida sanoa että kumpi on oikein tai kumpi tapa on parempi. Eiköhän se riipu jo ensinnäkin ohjaustavoista, toisekseen myös koiran luonteesta, motivaatiosta, työmoraalin määrästä jne. Jos on siinä ihanteellisessa asemassa että ohjaajana voi juosta koiransa kanssa lähes esteeltä esteelle, merkaten kääntymiset, keppien sisäänmenot jne voi oman näkökulmastani hyvin odottaa sinne vuoden ikään asti, ennen kuin alkaa harjoitella. Silloin ohjaaja voi tehdä koiran puolesta radalla paljon, auttaa käännöksissä, kertoa tarkasti jokaisen esteen, sen etäisyys edellisestä. Kadehdin näitä ohjaajia. Oikeasti. Itse kun en siihen kykene. Eli minulle ei auta kouluttajan huutaa radan reunalla ohjeeksi ”Juokse kovempaa”. Se ei vaan aina ratkaise ongelmaamme. Vaikka juoksisin kuin aropupu omilla töppöjaloillani en koskaan pystyisi juoksemaan kuten esimerkiksi Jari Suomalainen. Oma selkävaivani sekä non-liikunnallinen taustani sen rajoittavat. En ole koskaan ollut liikunnallinen nuori. Lähinnä vihasin kouluaikoina liikuntatunteja. Olin kiinnostunut vain koirista ja hevosista. En saavuta mitään hypertilaa kunnon fyysisen rääkin jälkeen. Lähinnä koen pahoinvointia. Toki fyysistä kuntoa voi ja pitäisikin kehittää, mutta tässä vajaan neljänkympin iässä on myös osattava hyväksyä oma fyysinen rajoittavuus. En juokse kovaa, koordinaationi ei ole kovin kaksinen eikä ketteryyskään ole mitään huippuluokkaa. Lähinnä se on kuin virtahevolla. Tasainen, suoraan eteneminen on minun alaani 🙂
Mutta omaan vilkkaan mielikuvituksen. Osaan myös (ainakin omasta mielestäni) kouluttaa koiria. Joten ne on sitten taas vastaavasti omia vahvuuksia ohjaajana ja koiran kouluttajana. Jos fysiikka ei riitä johonkin asiaan, niin ei se suinkaan tarkoita että pitäisi luovuttaa. Ei suinkaan! Silloin on vaan keksittävä miten asiasta voi muuten selviä. Agilityohjaukseni perustuukin tälle ”luovuudelle” jossa koiralle annetaan varsin suuri osuus vastuusta. Ohjaukseni pyrkii perustumaan sille idealogialle että koirille annetaan radalla tehtäviä jotka se suorittaa itsenäisesti. Minun tehtäväni on kertoa suunta, tulevat esteet ja käännökset. Koira hoitaa lopun. Ja jotta tämä on mahdollista täytyy koiran olla teknisesti varsin taitava. Sen tulee osata paljon sellaisia asioita mitä ”normaalin” agilitykoiran ei välttämättä tarvitse osata. Ja jotta koiran kanssa voi aloittaa kisaamisen 18-24 kk:n iässä on näiden temppujen kouluttaminen aloitettava varsin varhaisessa iässä. Peruspohjan rakentamiseen (estehakuisuuteen, irtoamiseen, radanlukemiseen, ohjaajan lukemiseen jne) menee yli puolet tuosta ajasta. Kaikkeen ei edes esteitä tarvita, saati sen kummempia esteitä kuin hyppy ja putki. Koirathan oppivat esteet todella nopeasti, siihen ei juuri aikaa tarvitse varata. Mutta kaiken muun oppimiseen meneekin sitten lukemattomia tunteja. Ja se yhteistyö, yhteen hitsautuminen vie sitten loppuelämän. Omat haasteet tuovat sitten ohjaajalle koiran kehittyminen. Koirat tulevat nopeammiksi, itsevarmimmaksi, estehakuisemmiksi. Joten omaa ajoitusta, rytmiä täytyy oppia säätämään sen mukaan.
Kaiken tämän alkulöpinöiden jälkeen on ehkä aika palata takaisin siihen alkuperäiseen aiheeseen: Huin matka pennusta agilitykoiraksi. Pidin aiheesta omaa blogia, mutta tuo blogi on nyt lopetettu sillä matkamme tuli päätökseen: Hui saavutti kisaiän ja starttasi ensimmäisissä kisoissaan 6.12.2012
Mutta kurkistetaan miltä matkamme näytti.
Tein aikoinani Huin ”alkeiskurssista” (2-7 kk) oman videokoosteensa joka on nähtävillä täällä:
http://www.youtube.com/watch?v=yTxg9EGrdEc
Minun piti aina tehdä jatko-osa tuolle mutta vielä toistaiseksi se on ainakin tekemättä. Joten tehdään se sitten kirjallisesti. Eli olen kerännyt tähän ranskalaisin viivoin Huin pentublogista asioita mitä teimme kunakin kuukautena.
7-8 kk (28.12.2011 – 28.1.2012)
8-9 kk (28.1.2012-28.2.2012)
9-10 kk (28.2.2012-28.3.2012)
10-11 kk (29.3.2012-28.4.2012)
11-12 kk (29.4.2012-28.5.2012)
12-13 kk (29.5.2012-28.6.2012)
13-14 kk (29.6.2012-28.7.2012)
14-15 kk (29.7.2012-28.8.2012)
15-16 kk (29.8.2012-28.9.2012)
16-17 kk (28.9.2012-28.10.2012)
17-18 kk (28.10.2012-28.11.2012)
Seuraavat jatkot tälle päättymättömälle sarjalle voisivat olla
Tavoitteitahan pitää olla, sillä ei sitä muuten kehity. Ja oma motivaatio tippuu matkalla jos ei ole unelmia mitä tavoitella.
Millään hohdokkailla tuloksilla emme voi kauheesti juhlia, mutta tuloksista huolimatta (2xHYL) voineen todeta olevani tyytyväinen varsinkin ensimmäiseen rataan. Jos ei oteta huomioon Huin itsemurhayritystä renkaalla, niin rata meni minusta sujuvasti. Pysyin niissä ohjauskuvioissa jotka olin suunnitellut. Pieni rikko tuli radan flowhun tuon rengastörmäyksen seurauksena, mutta sen jälkeen taas matkamme jatkui varsin rikkumattomana. Mihin olin erityisen tyytyväinen, niin siihen että en lähtenyt tekemään mitään varmisteluohjauksia ekalle radalle: Tein jopa suunnitelmani mukaisesti persjätön kepeille (mikä nyt olisi voinut olla hieman jopa vedättävämpi jos lähdetään pilkkuja halkomaan). Mutta uskalsin irrottaa koiran kun oli tarvis ja kohtuullisen hyvin taas vastaavasti Hui oli minun mukanani kun oli sen aika. Joten voineemme todeta hyvä me!
Toinen rata olikin sitten suoraan sanottuna paskaakin paskempaa ohjausta. Rata lähti kulkemaan oikeastaan vasta jotenkuten keppien jälkeen.
Mitä sitten tapahtui näiden kahden radan välissä?
Tiedän mitä siinä tapahtui. Suurin syy oli omassa keskittymisessäni. Itselleni on tärkeää että saavutan ennen kisastartin alkua tietynlaisen kuplan, johon mahdumme vain minä, koira ja rata. Kaikki muu on ulkopuolella. Tuon kuplan aikaan saamiseksi joudun olemaan ”yksin”. Eli en saisi kauheasti rupatella tuttujen tai tuntemattomien kanssa. Huita tai Chadiä ei saisi tulla rapsuttelemaan, eikä ne saisi leikkiä toisten koirien kanssa. Ennen rataantutustumista ja oman suorituksen jälkeen voin viettää sosiaalista elämää mutta rataantutustumisen jälkeen minun täytyisi kyetä sulkeutumaan tuohon kuplaani. Ekalla radalla se onnistui. Kupla tosin puhkesi renkaalla, mutta vire säilyi siitä huolimatta. Vietinkin odotusajan (rataantutustuminen – suoritus) yksin. Kävelin Huin kanssa hallissa, kävimme tekemässä parit keppisuoritukset. Leikimme ja istuimme vierekkäin. Omat mielikuvat olivat rannalla, tyynen veden äärellä aamuhämärässä. Tämän mielikuvapaikan ajattelu rauhoittaa omaa jännittämistä ja tuo tietyn tyyneyden mieleen, jolloin keskityn olennaiseen.
(lähde: http://wallpaper.us.com/DesktopWallpapers/203/Alljungun+lake/1600/1200/)
Ennen toista rataa rupattelin ystäväni kanssa niitä näitä, Hui hyppeli ihmisten seurassa, emme olleet kaksin. Kahta koiraa ennen lähdin sen kanssa hieman kävelemään, mutta peli oli jo menetetty. Kupla oli vain unta.
Maanantaina kävimme vapaatreenaamassa heti aamutuimaan. Ohjelmaan olin suunnitellut kepit ja keinun. Näiden lisäksi tein vielä lopuksi muutaman käsien merkitys harjoituksen serpentiinillä ja välistävedoissa.
Kontaktityö on tuottanut selvästi tulosta, sillä keinusuoritukset olivat molemmilla pojilla varsin ripeitä. Huin keskiarvo kahdeksalla toistolla oli 1:09 sekuntia ja Chadin 1:12 sekuntia. Chadin hyvä keskiarvo yllätti, sillä Chadillä on erilainen tyyli keinulla kuin Huilla ja olen ajatellut että Chadin ryömimistyyli olisi selvästi hitaampi, mutta ei se vaan olekaan.
Mukavaa oli huomata että Juhannuksen yli tehty kontaktityö kotona on tuottanut tulosta ja Huilla oli jälleen hyvä focus eteenpäin
Keinun jälkeen siirryttiin sitten keppitreeniin jossa Hui yllätti tänään olemalla Chadiä pätevämpi radanlukutaidossa. Tein ensin molempien kanssa keppejä yksittäin ja sitten siirryttiin lähetyksiin parin hypyn kautta. Hui näki ennen keppejä olevan suoran, Chad ei. Eli oli tarkoitus mennä hyppy-hyppy-kepit. Hui teki tunnollisesti hyppy-hyppy-kepit. Chad teki hyppy-kepit. Eli sivuhyppy jäi välistä. Se ei nähnyt koko hyppyä, näki vain kepit. Nytkö jo ollaan siinä pisteessä että ”pojasta polvi paranee”?
Hui on selvästi myös hiljalleen alkanut päästä juonesta kiinni välistävedoissa, enää ne ei ole niin tuskaa, mutta ei ne varmat ole. Chad on myös vähän jumittuja. Kun tehdään ensin serpentiini se menee hienosti, sitten kun pitäisi vaihtaa välistävetoihin pitää pari kertaa muistuttaa sitten se tekeeekin vain välistävetoja… ei näe enää serpentiiniä.
Treenien aikana tuli myös puhelimeen ilmoitus uudesta sähköpostista. Ja varsin mukava viesti siellä meitä odottikin. Huin lonkka- ja kyynärlausunto Kennelliitosta. Hui on parasta A-luokkaa ja nyt ihan virallisestikin. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0
Musta on tullut ihan järkyttävän laiska blogin päivittäjä. Viime viikolla ollaan kuitenkin treenattu enemmän kuin pitkiin aikoihin. Merkityksellisin asia tämän viikon aikana on ollut että tajusin, että Huin kontaktit on päässeet tauon aikana menemään kuralle joten aloitin niitä työstämään loppuviikosta.
Torstaina 21.6 tein kotona kontakteja pentuaikaisella kontaktiharjoittella ja siinä totuus tuli ilmi kaikessa karuudessan.
Perjantaina kävimme tekemässä kontakteja pentupuomilla Ojangossa. Edelleen huonoja vetoja joten perjantai-iltana päätin sitten ottaa lusikan vaan kauniiseen käteen ja palata ihan perusteisiin. Eli otin lautatreeniä pihamaalla. Asentona kaikkein vaikein: ohjaaja laudan takana. Alkuun Hui vaan pyöri, mutta sitten alkoi asento löytyä ja lopuksi saatiin lähettämällä aikaseksi oikein nättejä suorituksia. Näitä siis on vaan nyt jatkettava. Uusi kontaktiharjoite kotiinkin pitäisi tehdä. Näköjään noita kontakteja vaan on säännöllisesti treenattava.
Kirjoitin aiheesta jopa Target Teamin keskustelupalstallekin seuraavasti:
”Hui on nyt pari kertaa viime treeneissä tehnyt kontaktien kanssa sitä että se ei ole täpännyt etujalkoja maahan vaan jäänyt asentoonsa alastulon päälle. Tämä tuli nyt meille työnalle ihan näinä viime treenikertoina. Samoin kuin Huin keinu on ollut paljon napakampi/sähäkämpi aikaisemmin. Mä olen vähän sellainen että lähden oman koiran muuttuneita käytöksiä ensin etsimään fyssarin kautta ja sitten jos sieltä ei löydy mitään syytä niin sitten seuraavaksi koulutuksen kautta. Huilla on seuraava fyssarikerta vasta parin viikon päästä (to 5.7) joten me siihen asti olen ajatellut treenata asentoa/paikkaa kotosalla laudallamme jolla kontaktit on opetettu ja kentälle mentäessämme myös esteillä.
Tässä video tämän päiväisestä treenistämme jossa tulee tuo kontaktiasento puomilla esille ja sitten keinun epävarma suoritus. Tässä voi olla taustalla ihan sekin että herra on vaan vähän ”unohtanut” kun mulla oli toukokuussa kohtuullisen kiireaikaa töissä enkä päässyt niin paljon treenaamaan kuin normaalisti joten kontakteja ei välttämättä tehty kertaakaan muutaman viikon aikana. Ja jotenkin itse koen että nuoret koirat tarvitsevat esteistä säännöllistä ”muistuttamista” jotta suoritukset pysyy hyvinä.
Kurkistin treenimuistiinpanoistamme noita treenikertojamme ja keinusuorituksia ja sain tällaisen kaavan aikaseksi (taas näkee hyvän puolen noiden treenimuisteloiden kirjoittamiselle)
Huin Keinun kehitys
Tässä on yksi keinusuoritus joka oli ”normaalilla” tasollamme. Tämä on siis niinkin kaukaa kuin 10.4.2012 sen jälkeen olemme tehneet keinua 25.4 jolloin treenattiin ulkona pentukeinulla. (Tuossa videossa äänet menee vähän miten sattuu). Mutta tuollaiset keinut olemme tehneet siis aikaisemmin myös ”isolla” keinulla. Sitten olikin taukoa, peräti niin pitkään kuin 5.6.2012 asti jolloin seuraavan kerran tehtiin keinua osana ratatreeniä (Huin suoritukset alkaa kohdasta 1:33) Ja siellä tuli eka lentokeinu vastaan ekalla suorituskerralla. Merkittävästi musta Hui ei ottanut tuosta kuitenkaan nokkiinsa, mutta tuon jälkeen keinusuoritukset ovat vain huonontuneet. Hui siis vilkuilee taakse, himmaa keinulla.
Huin Kepit
Toinen asia mikä huolestuttaa itseäni on Huin kepit. Keppien treenaus lähti hyvin käyntiin. Se oppi ajatuksen todella nopeasti. Motivaatiota tuntui löytyvän. Mutta nyt kun ollaan siirrytty ”puukeppeihin” niin Huin motivaatio on selvästi huonompi. Se saattaa pujotella kerran hyvin. Sen jälkeen se hakee useimmiten oikein sisään, mutta menettää rytmin, tulee pois kesken tms. Myös vauhti on alkanut hidastumaan. Kellotin videolta alkuaikoina kepeiltä jopa 2.3 sekunnin vauhteja, nyt ollaan jossain 3 sekunnin tasossa tai pikkasen jopa päälle. Mitä vinkkejä tähän? Olen itse ajatellut ottaa askeleen taaksepäin ja laittaa Huin kapealle kujalle ja tehdä siinä paljon, mukavia toistoja. Osana rataa kepit meni alussa 6.4 kun oltiin juuri aloitettu keppien opettelu, mutta nyt ei enää juurikaan mene osana rataa. Tosin olen kyllä hävyttömän paljon tehnyt sitä että en ole luottanut koiraan vaan olen keskeyttänyt (palkkapiste) ennen keppejä ja jatkanut taas kepeiltä eteenpäin ja sitten säännöllisen epäsäännöllisesti joko palkattu keppien päähän tai vasta muutaman esteen jälkeen.
Yksi syy mitä olen miettinyt on tosiaan tuo keppimateriaalimuutos. Alku opeteltiin smartin oransseilla muovikepeillä jotka joustaa mukavasti koiran pujotellessa. Mutta nyt BATn smartin kepit on rikki joten ollaan jouduttu pujottelemaan vain puukepeillä ja metallisilla, ohkasilla kepeillä. Puukepit varsinkin on minusta todella ”jäykät” eikä jousta yhtään koiran liikkeen mukana.
Mutta sellaisia huolia meillä: kepit, kontaktiasento/paikka ja keinun epävarmuus. Olisi ihan mukavaa että esim jos ensi kerralla ehdittäisiin vaikka pohtimaan koirien keppiopetuksia. Luulen, että moni voisi kaivata niihin vinkkejä. Itse haluaisin Huille mahdollisimman itsenäiset ja nopeat kepit. Kepeillä kun aikaero voi olla tosiaan jopa melkein pari sekuntia, niin se on varsin merkityksellinen este minusta.”
Timo vastasi viestiini seuraavasti:
”Ekaksi Huin kontakteihin. On oikein hyvä ensin varmistaa, ettei koirassa ole mitään fyysistä ongelmaa. Videoata katsoessa minun mielestäni ongelma oli sama aalla, keinulla ja puomilla. Eli Koira ei keskittynyt loppuun asti esteeseen, vaan ajatus siirtyi liian aikaisin ohjaajaan. Tämä on kovin yleistä ja syitä saattaa olla useampia. Ainakin näitä on hyvä miettiä:
Nämä nyt ekana tuli mieleen. On varmasti kaikille suht selvää, mutta kannattaa kuitenkin miettiä näitä asioita oman koiran kannalta.
Tulemme seuraavalla kerralla tekemään näihin liittyvää treeniä.
Vielä pikaisesti kepeistä. Materiaaleilla on tosi iso merkitys. Olin muutama vuosi sitten kouluttamassa porukkaa, joka treenasi metallikepeillä ja suurimmalla osalla koirista oli pujottelu ongelmia. Kun ne vaihdettiin muovikeppeihin, alkoi homma etenemään varsin nopeasti. Samoin batin metallikepeillä on koirilla (valmennusryhmässä) selvästi enemmän häikkää. Itse en tämän kokemuksen myötä metallikeppejä haluaisi omille koirille käyttää. Smartin kepit on tosi kivat ja joustaa paljon. Ongelma tulee siinä, että kun muut ei jousta, ei koira voi käyttää samaa tekniikkaa.
Kuja on hieno idea, kannatetaan. (itse opettanut kujalla viime vuosituhannelta alkaen).
Ja juu, keppejäkin on tarkoitus seuraavalla kerralla katsastaa”
Sitten utelin ihannesuoritusaikoja:
Suluissa Timon antamat aika-arviot
Hui kävi perjantaina 8.6.2012 läpivalaisussa. Kuvattiin pojalta lonkkien ja kyynärien lisäksi myös olka- ja kinnernivelet sekä otettiin selästä kaksi kuvaa. Tervettä poikaa ollaan. Kuvat katsoi läpi kaksi eläinlääkäriä, joista toinen ortopedi. Lonkat lähtivät kennelliittoon lausunnolla A/A ja kyynärät 0/0
Kintereet, selkä ja olkapäät olivat ”vain minua” varten, koska veljellä on todettu OCD niin halusin varmistaa että Hui on myös sen osalta terve.
Alla pitäisi näkyä galleriana kuvat. Mutta se ei aina toimi kaikilla selaimilla. Jos kuvat ei näy niin ne on tallennettu myös galleriaamme.
What A Feeling!
Huin kanssa ensimmäisissä ryhmätreeneissä. Päästiin tuuraamaan Nuorien koirien ryhmään. Kouluttajana oli Melle. Päästiin ensimmäisen kerran tekemään ihan oikeaa rataa. Ei yksittäisiä esteitä eikä mitään suoraa vaan oikeaa rataa jossa oli mukana käännöksiä, irtoamista ja takaakiertojakin. Tekniikoina oli mm. pakkovalssi, valssi ja sokkari.
Ja hitto että pikkukundi veti hienosti!
Videolle harmittavasti vasta saatiin toisen kierroksen vedot, kun kamerajalustani petti ja kännykkä oli kipsahtanut nurin ja kuvannut vain kattoa.
Pikkasen jo tassut painavat tällä toisella kierroksella, joten vauhti ei mielestäni ollut ekojen vetojen veroista, mutta hienosti tuo peli pelittää.
Katsoin aikaa videolta niin ei se ihan huono ollut, 17 sekuntia. Ja radalla oli 15-16 estettä.
Ja ensi viikolla täytämme 8 kk
Alkuperäisenä tavoitteenani oli että tämän vuoden aikana saataisiin hanskaan Huin kanssa pohjatyö eli ohjaavan käden seuraaminen, estehakuisuuden aloittaminen, irtoamista ja osa esteistä opittaisiin. Nämä kaikki on nyt saavutettu ja voimme hiljalleen alkaa siirtymään treenisuunnitelmassamme eteenpäin.
Tein koostevideon Huin matkasta agilitykoiraksi, ensimmäisestä vaiheesta. Sen ns. alkeiskurssista. Video on siis kooste siitä mitä ollaan opeteltu kuluneen vuoden aikana (touko-joulukuu). Matkamme on kuitenkin vasta alussa, mutta pääsemme siirtymään hiljalleen jo alkeisjatkoharjoituksiin. Emme hirveästi tule opettelemaan uutta, vaan vahistamme edelleen näitä asioita mitä ollaan nyt opeteltu: Suorat ja helpot ratapätkät tulevat siis kuulumaan edelleen ohjelmistoon, vahvistetaan niitä tekniikoita mitä tähän mennessä ollaan opeteltu. Irrotellaan ja luetaan rataa lisää. Esteitä ei toistaiseksi opetella enempää vaan kepit tulevat mukaan sitten keväällä-kesällä ja rimatkin saavat aluksi pysytellä matalina. Uutena asiana tulee hyppytekniikkaharjoitukset ja tavoitteena olisi että viimeistään kun uuteen halliimme pääsemme treenaamaan alkaisimme tekemään vähintään 2-3 hyppytekniikkaharjoitusta kuukaudessa.
Samalla kun Hui alkaa tekemään hyppytekniikoita, niin myös Chad saa tehdä niitä. Sen kanssa pitäisi alkaa hiljalleen harjoittelemaan myös niitä 65-sentin hyppyjä.
Treenikaverit 