Marika Nuikka oli vetämässä treenit. Rataprofiili oli varsin simppeli ja alkuperin olin ajatellut että rata sopisi erinomaisesti kauko-ohjaustreeniksi, mutta ikävä kyllä sitä jälleen juostiin tukka putkella. Jotenkin masentaa kun ei pääse treenaamaan noissa viikkotreeneissä niitä kaukotreenejä ollenkaan. Yksi syy on toki siinä, että monille ne ovat niin vieraita, mutta toisaalta syytä on itsessään. Pitäisi vain sanoa kait, että me tehdään tää nyt näin. Toisaalta kuitenkin sitä haluaisi kunnioittaa kouluttajia sen verran että edes yrittää heidän ideoitaan… Lisäksi pimeys myös hieman häiritsee. En ole ollenkaan varma että Chad näkee kaikkia esteitä. Esimerkiksi putken takana oleva keinu oli varsin hämärässä nurkassa. Rinnalla juoksemalla se löysi sen hyvin, lähettämällä ei. Chad tuli myös suoralla ohi renkaan jälkeisen hypyn, jos en sanonut hyppykäskyä. Samaiselle suoralle keppien jälkeen en saanut Chadiä ampumaan täyteen vauhtiinsa. Positiivista ko. kohdassa oli että pystyin tekemään vauhdikkaat ohijuoksut kepeiltä ja Chad pujotteli loppuun saakka, vissiin joka kerta. Ihan en pystynyt siihen kyllä luottamaan, vaan vilkuilin paljon taakseni. Mikä osaltaan saattoi selittää sen että se tuli ko. hypystä ohi. Mutta toi on myös sellaisia perussyntivirheitä, mitä ei enää saisi tapahtua vaan Chadin tulisi ottaa kaikki esteet edessä ellei toisin sanota, vaikka estekäskyä ei tulisikaan.

A:n jälkeiselle hypylle en ollut saanut oikein mieleistäni kuviota rakennettua. Marikalla oli siihen hyvä idea, mutta joka tosin oli itselleni varsin vieras: Persjättö-pakkovalssi-jaakotus yhdistelmä. Se vaati monia toistoja että meni liikkeenä omaan motoriseen jakeluun edes jollain tasolla.
Puomin jälkeiselle hypylle ja siitä johtavalle muurille ja hypylle kokeiltiin muutamia eri vaihtoehtoja, jotka kaikki sisälsi valsseja. Valssit ei ole mieleisiä itselleni ja ne valuu meiltä pitkälti. Marika myös olisi toivonut valssissa nopeaa käsien vaihtoa, mikä taas itselleni on vierasta, sillä itselleni on opetettu ja Nina F:kin asiaa painotti, että käsi ei saa vaihtua koiran ollessa riman päällä. Kun valssit valuu tai sitten teen niin tiukan valssin että olen koiran linjalla niin joko kaarrokset levenee tai sitten Chad joutuu menemään mun väärälle puolelle. Kuvio joka täytyisi miettiä meidän kannalta miten se olisi optimaalisinta suorittaa. Täytyy joskus valoisalla käydä miettimässä ko. kuviota ja pohtia siihen parasta vaihtoehtoa, joka ei hidastaisi liiaksi.
Ennen omaa treenivuoroamme teimme Huin kanssa kaarevaa suoraa joka meni todella hyvin. Samaisella kaarella tein Chadin kanssa myös muutaman takakierto treenin. Nekin meni hyvin.