Aihearkisto: Vastakäännös

Tekniikoiden läpikäynti

Joulun alla kävimme poikien kanssa läpi kaikki tekniikat joita olemme harjoitelleet. Ensisijaisesti oli tarkoitus kartoittaa Huin osaaamistaso tällä hetkellä. Lähinnä tarkastaakseni, että ovatko ne selviä koirille, riittävän hyvin eroteltavissa ja erotettavissa toisistaan. Oli mukava huomata että erotteluongelmia ei ollut ollenkaan. Eli Hui erotti hyvin tekniikat toisistaan, ei lähtenyt tekemään aivan jotain muuta mitä olin itse tekemässä. Joissain tekniikoissa on selkeää toispuoleisuutta. Eli esimerkiksi oikealla kädellä tehtynä tekniikka sujuu loistavasti, mutta vastaavasti vasemmalla kädellä tehtynä ei niin hyvin.

Lisäksi löysimme tarkastuskierroksemme avulla ne tekniikat jotka vielä tarvitsevat harjoittelua ja paljon vahvistusta. Näitä ovat mm:

  • Välistäveto (vasen käsi)
  • Välistäveto vs. serpentiini erottelu
  • Päällejuoksu (heikoin osaamistaso tällä hetkellä)
  • Viskileikkaus
  • Niisto (eli 360 takaakierto)
  • Olkapääkäännös
  • Valssi (lähinnä ohjaajan kannalta)

Keräsin läpikäydyt tekniikat kahteen videoon (muutamaa tekniikkaa emme ehtineet käydä läpi: Valssi, putkijarrutus ja Wrap)

  • Video 1
    Sis: Backlap, ihmisnuoli, Jaakotus, Jenkkikäännös, Niisto, Pakkovalssi, Saksalainen, Sokkari, Sylkkäri ja Vippaus
  • Video 2
    Sis. olkapääkäännös, päällejuoksu, serpentiini, takaaleikkaus, twist, viskileikkaus, välistäveto ja vastakäännös
MUST HAVE (nämä haluan hallita hyvin)
Tekniikka Mielikuva Suullinen käsky
Ihmisnuoli ”Käärme pistää” Suhina
Jenkkikäännös ”Keilaus” Nimi + Ota
Leijeröinti
Niisto ”vartti edellä” Takaa + Kier-kier
Olkapääkäännös Nimi
Pakkovalssi Ole rohkea Tule
Poispäinkäännös Vastakäsi, vain takaakierrot Kier
Putkijarrutus Rytmitys Nimi
Päällejuoksu Takaa
Saksalainen Takaa
Serpentiini ”suoraan meno” Mene-mene
Sokkari Tule
Takaaleikkaus Nimi
Valssi Ota
Viskileikkaus
Välistäveto ”Höyryjunan pilli” Sss-Sss
MUUT (perustaidot riittää)
Tekniikka Ohjaus Suullinen käsky
Backlap
Jaakotus Ota
Puolivalssi Ota
Sylkkäri Kier
Twist Takaa
Vastakäännös Nimi
Vekki
Vippaus Nimi + Kier
Wrap Kier
Advertisement

Janakkalan kisat 31.7.2011 (Chad)

Chadin kanssa käytiin kirmaassa parin hyllyn verran Janakkalassa sunnuntaina 31.7.2011.

Heidi Viitaniemen radat oli kohtuullisen suoria, mutta kummassakin oli pari ”mutta kohtaa”. Alla parempi veto, tosin tämä rata päättyi kuperkeikkaan vikalla hypyllä kun chad arvioi vikan hypyn jostain syystä väärin.

Hui oli mukana turisteilemassa ja leikki useampaan otteeseen matkakumppanin Diili-borderterrierin kanssa ja sai kanssa kilpailijoilta paljon rapsutuksia. 🙂

Ojangon SM Epikset 15.6.2011 (Chad)

Lähdettiin Chadin kanssa Ojangon SM Epiksiin keskiviikkoillan ratoksi. Makseissa otettiin vain yksi startti kun yritän opettaa itseäni siihen että on vain yksi mahdollisuus ja sillä pitää onnistua. Mutta koska maksien rata meni sen verran reisille niin piti mennä sitten kuitenkin vielä medeihin ulkopuolisena mukaan. Ihan hyvä että menin, saatiin ihan hyvä loppufiilis. Sain itseni pidettyä kurissa esteelle 15 asti, mutta sitten kepeillä meni rytmi sekaisin ja loppurata hajos käsille useammassa kohdassa.

Rata oli varsin pitkä, noin 250 metriä ja siinä oli 27 estettä. Jotka muistin kaikki! 🙂 Medien radalla asenne oli myös kohdillaan ja vein tarkasti ja vaativasti (sinne 15:sta esteelle asti). Chad selvästi tarvitsee tollasta napakkuutta radoille. Saa siis viedä kuin terrieriä veisi.

Vaikka Chad tuntui radalla hitaalta niin ei se nyt kauhean hidas ollut. Suoritus aikamme oli 87,20. Ihanneaika oli siis 74 sekuntia. Johon harva koirakko ehti, niin makseissa kuin medeissäkään. Meillä tärväytyi aikaa kuitenkin hitaisiin kontakteihin, putken ohitukseen ja yhden hypyn ”hinkkaamiseen”.

BAT Treenit 6.6.2011

Ville Liukka oli tällä kertaa vetämässä viikkotreenejä.