Aihearkisto: Vippaus

Tekniikoiden läpikäynti

Joulun alla kävimme poikien kanssa läpi kaikki tekniikat joita olemme harjoitelleet. Ensisijaisesti oli tarkoitus kartoittaa Huin osaaamistaso tällä hetkellä. Lähinnä tarkastaakseni, että ovatko ne selviä koirille, riittävän hyvin eroteltavissa ja erotettavissa toisistaan. Oli mukava huomata että erotteluongelmia ei ollut ollenkaan. Eli Hui erotti hyvin tekniikat toisistaan, ei lähtenyt tekemään aivan jotain muuta mitä olin itse tekemässä. Joissain tekniikoissa on selkeää toispuoleisuutta. Eli esimerkiksi oikealla kädellä tehtynä tekniikka sujuu loistavasti, mutta vastaavasti vasemmalla kädellä tehtynä ei niin hyvin.

Lisäksi löysimme tarkastuskierroksemme avulla ne tekniikat jotka vielä tarvitsevat harjoittelua ja paljon vahvistusta. Näitä ovat mm:

  • Välistäveto (vasen käsi)
  • Välistäveto vs. serpentiini erottelu
  • Päällejuoksu (heikoin osaamistaso tällä hetkellä)
  • Viskileikkaus
  • Niisto (eli 360 takaakierto)
  • Olkapääkäännös
  • Valssi (lähinnä ohjaajan kannalta)

Keräsin läpikäydyt tekniikat kahteen videoon (muutamaa tekniikkaa emme ehtineet käydä läpi: Valssi, putkijarrutus ja Wrap)

  • Video 1
    Sis: Backlap, ihmisnuoli, Jaakotus, Jenkkikäännös, Niisto, Pakkovalssi, Saksalainen, Sokkari, Sylkkäri ja Vippaus
  • Video 2
    Sis. olkapääkäännös, päällejuoksu, serpentiini, takaaleikkaus, twist, viskileikkaus, välistäveto ja vastakäännös
MUST HAVE (nämä haluan hallita hyvin)
Tekniikka Mielikuva Suullinen käsky
Ihmisnuoli ”Käärme pistää” Suhina
Jenkkikäännös ”Keilaus” Nimi + Ota
Leijeröinti
Niisto ”vartti edellä” Takaa + Kier-kier
Olkapääkäännös Nimi
Pakkovalssi Ole rohkea Tule
Poispäinkäännös Vastakäsi, vain takaakierrot Kier
Putkijarrutus Rytmitys Nimi
Päällejuoksu Takaa
Saksalainen Takaa
Serpentiini ”suoraan meno” Mene-mene
Sokkari Tule
Takaaleikkaus Nimi
Valssi Ota
Viskileikkaus
Välistäveto ”Höyryjunan pilli” Sss-Sss
MUUT (perustaidot riittää)
Tekniikka Ohjaus Suullinen käsky
Backlap
Jaakotus Ota
Puolivalssi Ota
Sylkkäri Kier
Twist Takaa
Vastakäännös Nimi
Vekki
Vippaus Nimi + Kier
Wrap Kier

Joulutreenit, osa 1

Pitkään aikaan emme ole ehtineet vapaatreenaamaan ja treenattavia asioita on listalle kertynyt varsin paljon.

  • Aloittelimme 360° takaakiertoa
  • Vahvistimme rengasta kutsuna
  • Kertasimme ja tutkimme hypyn merkkauksen ja käännöksen tekemistä
  • Kertasimme jenkkikäännöksen ja poispäinkäännöksen
  • Kokeilimme hieman rintaman avaamista

http://www.youtube.com/watch?v=bs00890o-Ag

Renkaan kanssa ei ollut mitään ongelmaa kutsuna tänään. Kerran takaisin päin mennessä Hui täräytti päin rengasta. Takaakierto (niiston tyyppinen) tuottaa edelleen vaikeuksia. Hui jää arpomaan pitääkö hypätä vai ei. Näitä täytyy vielä vahvistaa. Hypyn merkkauksessa tajusin että mä olen alkanut suhisemaan Huille. Mikä ihmeen suhina? Mistä se on nyt tullut? Huita ei kuitenkaan ole opetettu millään suhinalla kääntymään vaan sanalla joka on ”ota”. Heti kun unohdin suhinan ja vaihdoin sen opeteltuun asiaan niin johan kääntyi. Johan on pentele! Täytyy itse olla siis tarkkana mitä suustaan päästää. Eli vaikka Hui lukee kroppaa hyvin, niin se kuuntelee näköjään myös oikeasti noita suullisia käskyjä. Erotteluna tehtiin Huin kanssa sitten myös poispäinkäännös. Tehtiin jokaista käännöstä 1-3 kertaa. Hypyn merkkausta eniten, muita pääasiassa 1-2 kertaa. Chadin kanssa tein noiden lisäksi vielä yhden vippauksen.

Rintaman avauksessa oma kunto oli vähän häiriöksi. Kun on posket täynnä rataa niin koordinaatio ei ole kauhean kaksinen. Hieman tuntui että jopa huippaa kun juoksi ja yrittä kääntää päätä samalla. Joten ko. harjoitus ei sinällään mennyt kauhean hyvin. Positiivista oli että molemmat pojat luki rintaman avauksen hyvin eikä edessä olleita hyppyjä tarvinnut sen kummemin merkkailla tai näytellä.

Keppejä ei tehty Huin kanssa yhtään. Seuraavan kerran kun mennään treenimään olisi tarkoitus tehdä ensisijaisesti keppejä. Lisäksi tota 360 takaakiertoa täytyy katsoa uudemman kerran. Siinä mun täytyy oikeasti muistaa katsoa sitä koiraa, koko suorituksen ajan. Ainakin nyt alkuvaiheessa. Katse tukee suoritusta. Muista!

Ennen treenien alkua otin kännykälläni panoramakuvan Ojangon koiraurheilukeskuksesta. Täällä me siis treenataan: kesät, talvet.

NWP_121220_0000

Teenilistalle siis jäivät tältä päivältä:

  • Kepit
  • 360° takaakierto
  • olkapääkäännös
  • Jaakotus

Peruskäännöksiä harjoittelemassa 20.3.2012

Tiistai-iltapäivällä lähdettiin molempien poikien kanssa hieromaan hieman peruskäännöksiä.

Treenilistallamme oli mm:

  • Välistäveto+sylkkäri vauhdissa ( Chad)
  • Olkapääkäännös (Chad & Hui)
  • Vippaus (Hui)
  • Jenkkikäännös (Chad & Hui)

Harjoittelimme kaikkia noita seuraavanlaisella ratapätkällä

Aloitimme olkapääkäännöksellä. Molemmat pojat kääntyivät tosi hyvin, mutta ongelmaksi tulikin erottaa eteenmeno. Eli kun oltiin pari kertaa käännetty, niin molemmat pojat posottivat suorinta tietä sinne minne oltiin aikaisemminkin menty. Eli erottelutreeniä ehdottomasti lisää ja säännöksi se että jos ei mitään sanota niin silloin mennään aina suoraan.

Tauon jälkeen jatkettiin jenkkikäännöksen parissa. Eli yksi hyppy ja takaisin. Itse olen ottanut tälle hypylle oman käskysanan joka on ”Ota”. Aikaisemmin yritin käyttää sanaa ”Piu” , mutta huomasin että se ei sittenkään sovi mun suuhun. ”Ota” on parempi. Ekalla kierroksella Chad meinasi lähteä hakemaan sivussa olevaa toista hyppyä. Mutta kertauksen jälkeen lähti ihan ok kääntymään. Kääntyi silloin tiukemmin kun vieressä ei ollut toista hyppyä. Hui harjoitteli tätä ensimmäisen kerran. Aluksi kaarrokset oli tosi laveita tai sitten nuori herra kääntyi liiankin tiukasti, eli juuri ennen rimaa. Mutta toistojen jälkeen saatiin muutama varsin tiukkakin käännös jossa Hui selvästi lähti ennen ponnistusta kokoamaan itseään. Lisää vaan treeniä niin eiköhän sekin siitä.

Välistäveto+sylkkäri tuli sunnuntain kisoista. Jossa itse asiassa unohdin vain kokonaan välistävetokäskyn antaa ja siksi kaarros levähti kisoissa ihan kohtuuttomaksi. Nyt kun käsky tuli niin Chadillä ei ollut ko. kuvion kanssa mitään ongelmia. Harjoiteltiin samaa kuviota myös Huin kanssa. Hui ymmärsi kohtuu hyvin välistäveto käskyn, mutta sylkkärini ei meinannutkaan ensin avautua. Mutta toistojen myötä sekin lähti pelittämään.

Hui sekoitti myös välillä välistävedon poispäinkäännökseen ja olenkin miettinyt että pitäisikö jättää poispäinkäännös kokonaan pois takaakierroista, sillä siinä on alkuasetelma kuitenkin hyvin samankaltainen kuin välistävedossa. Haluan kuitenkin, että ohjaukset ovat niin selkeitä että sekoittamisvaaraa ei olisi. Vippaus kuitenkin ajaisi saman asian, sekin toki on sekoitettavissa olkapääkäännökseen, mutta ehkä ei kuitenkaan niin pahasti kuin välistäveto ja poispäinkäännös. Lopuksi tein Huille erottelutreeniä jossa oli sekaisin välistäveto ja poispäinkäännös, silloin ei tullut yhtään tiplua.

Hui opetteli myös ensimmäisen kerran vippausta esteellä. Kaarre oli vielä kohtuu lavea, mutta hyvin lähti kiertämään estettä.

Ihan tehokkaat ja hyvät vapaatreenit. Täytyy muistaa jatkossakin tehdä näitä perusasioiden kertausta/vahvistusta säännöllisesti.

BAT viikkotreenit 6.3.2012

Chadin treeniryhmää oli tällä kertaa kutsuttu kouluttamaan Joona Sumela. Mukava uusi tuttavuus kouluttajarintamalla ja pitkästä aikaa sellaiset treenit joista sai itsekin uusia ajatuksia ja pohdittavia. Vaikka toki sitä samaa vanhaakin tuli: koirasi on teknisesti hyvin taitava, mutta ongelmana on toi sun oma liikkuminen. Mun koirat on sen takia teknisesti taitavia, että ne petraa sillä mun onnetonta liikkumista. Mutta ei siitä sen enempää 🙂

Rata ei musta ollut mitenkään kovin paha. Alku meni meillä pääsääntöisesti hyvin. Siinä oli alkuun välistäveto ja takaakierto josta parin hypyn suoralle, josta käännyttiin tiukasti putkeen ja putkelta tehtiin uukkari keinulle. Tehtiin pariakin eri vaihtoa tuohon putki/keinuvientiin: takaaleikkaus, persjättö ja sitten vielä poispäinkäännös keinulle. Viimeinen taisi olla meille toimin, vaikka Joona tykkäsi että minun kannalta persjättö olisi tehokkain siinä mielessä että silloin joudun harjoittelemaan sitä omaa liikettäni ja nimenomaan rivakkaa juoksua.

Keinulta käännyttiin jälleen 90-astetta pituudelle ja sen jälkeen oli suora hyppy joka piti viedä takaa. Yritin poispäinkäännöstä siihen, mutta Chad ei lukenut sitä ollenkaan tuohon kohtaan. Ei tosiaan ollenkaan. Hymp! Joten Joona sitten käski kokeilla vippausta. Vippaus on meille sellainen jota olemme harjoitelleet maaharjoituksina, osaamme sen teoriassa mutta emme koskaan ole ottaneet sitä käyttöön käytännössä. Joten teimme ensin pari harjoitustoistoa: ensin ilman vauhtia, sitten yhden esteen takaa ja sen jälkeen muutaman esteen (putki-keinu-pituus) kautta. Ja lopuksi toki osana rataa. Ja toimi kuin junan vessa. Ei mitään ongelmia ja Chad lähti ko. ohjaukseen myös varsin pitkältä eli mun ei tarvinnut ehtiä ollenkaan sinne esteen luokse vaan pystyin melkein heti aloittamaan vippaamisen kun Chad laskeutui pituudelta alas.

Aikoinaan olen joskus kokeillut vippausta borderterriereiden kanssa sivuttaisella hypyllä. Siis niin että hyppy on poikittain meidän vieressä. Kuljetaan koiran kanssa sen ohi niin, että koira on minun ja esteen välissä. Ja jotenkin tuo mielikuva on jäänyt vippauksesta ja silloin mietinkin että mihin sitä oikeastaan tarvitaan. Ehkä senkin takia Vippaus on jäänyt meillä aikaisemmin vain teoriatasolle. Mutta nyt kun avautui tämä että se tosiaan voisi olla myös takaakiertoihin, niin asia onkin ehkä aivan eri. Mielellään pitäisikin sen niin, että se on vain takaakierto-ohjaus. Eli Vippaus ei voisi tarkoittaa meille sekä esteen etupuolelta menoa sekä esteen takapuolelta menoa. Silloin on minusta koiralla liian suuri ”sekoittamisen” vaara. Olen kuitenkin yrittänyt pitää ohjaukset varsin ”yksiselitteisinä”, että asiat pysyisivät ensinnäkin itselläni kasassa, mutta toisaalta myös koiran kannalta, että se tietää automatic kun aloitan jonkun ohjauskuvion mitä tuleman pitää, että sen ei tarvitse arpoa esim kahdesta vaihtoehdosta.

Tästä aiheesta voisikin kertoa seuraavan FB-statuskirjoittelun, kun kommentoin eilen tuoreeltaan treenejä FB:ssäkin seuraavasti: ”Olipa antoisat treenit. Kiitos Joona. Löytyi yksi uusi ”salainen ase” takaakiertoihin: Vippaus. Tekniikka joka on opeteltu ”teoriassa” mutta ei otettu käyttöön käytännössä. Ja sehän toimi kuin junan vessa. Tästä lähdin mä vaan vippailen 🙂” Johon Teemu Linna kommentoikin seuraavasti: ”*wirn* Näkemiin systemaattisuus ja tervetuloa ”miksi se koira on viime aikoina alkanut kääntyillä väärään suuntaan”…

Tiivistettynä siis: Vippaus vain takaakiertoihin.

Radan alkuosa kun oltiin rämmitty läpi parillakin eri tavalla siirryttiin loppuosaan. Ja keppeihin. Keppien päädyssä oli U-putki. Chad lintsasi tänään MONTA kertaa vikan keppivälin. Meinasi jo mennä hermo. Eli ei kun treenilistalle vaan että kepit tehdään loppuun vaikka siellä olisi Siiri (Chadin suuri rakkaus) odottamassa. Toiseen suuntaan tehdessä keppien kanssa ei ollut mitään ongelmia. Joonalla oli myös ehdotus keppien treenaamiseen ja vikan välin vahvistamiseen. Ensin se ehdotti että treenaa kuudella kepillä. Sille en lämmennyt sillä silloin Chad ei juurikaan lintsaa. Ei voi sanoa että ei koskaan, koska aina se on mahdollista. Mutta ei siis ainakaan tähän mennessä ole lintsannut. Toinen ehdotus olikin sitten jo varteenotettavampi eli lähdetään tekemään keppejä ”nurinpäin”: lopusta alkuun. Siinä vaan vaikeutena minulle itselleni tulee olemaan se että mistä välistä koiran aina laittaa sisään, kun menen itse sekaisin noiden välien kanssa. Näen aloitusvälin alussa ja ulostulon lopussa, mutta muut keppivälit on minulle ihan ”hepreaa”. Eli en voi yhdellä silmäyksellä sanoa kummin päin mikäkin keppi pujotellaan, vaan minun täytyy aina laskea se, sisään-ulos-sisään-ulos jne… Mutta täytyy ehdottomasti yrittää tuota.

Mutta summasummarium. Oikein antoisat treenit. Ja Joona käytti meihin luvattoman paljon aikaa. Normaalin 15 minuutin sijasta saatiin 30 minuutin tehotreenit. Onneksi oltiin viimeisiä, niin ei muiden tarvinnut odotella. Ja Chad jaksoi koko ajan hyvin, lopussa toki alkoi jo hieman hyytymään. Oli siis ihan hyvä että herra pääsi jo nyt kesälookiin. Viime viikon treeneissä kun se väsähti noin viidessä minuutissa sen turkkinsa kanssa, joka nykyisin on piharoskiksessa 🙂

Chadin treenien jälkeen tein myös pikkasen Huin kanssa. Hui teki Chadin viikkotreeniradasta alkupätkää putkelle saakka. Sen jälkeen kerrattiin keinua ja lopuksi otettiin maksipituutta ensimmäisen kerran.

Iltapäivätreenit Ojangossa 28.9.2011

Kun olin saanut työt hyvään pisteeseen lähdimme koko konkkaronkka Ojankoon treenaamaan. Chadin kanssa oli suunnitelmissa jatkaa siitä mihin jäätiin sunnuntaina eli hypyn kierron opetteluun suoraan jälkeen ja Huin kanssa oli tarkoitus tehdä jokunen suoratreeni. Sooda oli mukana vain seuraneitinä ja juoksuttajana metsälenkillä.

Aloitin Chadin kanssa kierron opettelun kanssa. Ensin kertasimme viimekertaista eli oikean käden lähetyksiä. Pidin rimat 60 sentissä. Olin rakentanut soikion muotoisen vauhtiradan, jossa esteväli oli noin 6 metriä. Ennen U-putkea oleva hyppy piti kiertää takaa, jotta olisi mahdollisimman houkutteleva este edessä. Onnistumisprosenttimme oikeankäden kierroissa oli 100%! Huimaa!

Tauon jälkeen jatkoimme vasemman käden harjoitteluilla. Nyt laskin riman 45 senttiin aluksi. Pari ekaa toistoa meni haparoiden, mutta kun lähti kulkemaan kulki kuin Junan vessa! Jonka jälkeen taas pieni tauko.

Kolmannella kierroksella teinkin sitten vain yhteen pötköön koko rataa, niin että kiertoja tuli molempiin suuntiin rimojen ollessa 60 sentissä. Superfiilis kuinka näki koiran tajuavan ja osaavan jutun. Edessä oleva putki ei vetänyt kertaakaan puoleensa vaan käännökset olivat jopa kohtuun tiukkoja. Varsinkin oikean käden kääntö oli erityisen napakka.

Ei uskoisi, että lauantaina eli neljä päivää aikaisemmin homma näytti Ninan kurssilla tältä, kun Nina yritti opettaa minua saamaan Chadin ohi hypyn.
href=”http://www.youtube.com/watch?v=qI2JCeIrwyQ

Tosin tässä on mun syytä se, että en tajunnut kertoa Ninalle, että Chad ymmärtää ”koiran puoleisen käden” hyppykäskyksi. Jos käsi on alhaalla se on tarkoittanut meille ns. lyhyttä hyppyä eikä käteen tulemista. Mä en tiedä miten saisin Chadin ns. käteen. Tule käskyllä se tulee yleensä muo kohti, mutta suorittaen kaikki esteet, jotka ovat meidän välissä. Ehkä se koiran kuljettaminenkin kädessä tulisi opettaa, mutta kun olen vähän tietoisesti sitä karttanut, kun en haluaisi tilanteeseen jossa Chad joutuu etenemään mun tahtia, koska se tarkoittaa silloin hidasta tahtia. Tää on mm. yksi asioista mikä joutui hautomoon viikonlopun treenin jälkeen, että jos kuitenkin on tarvis ns. kuljettaa koiraa, miten sen teen.

Ninan treenin jälkeen menikin melkein koko lauantai-ilta tätä kierto-ongelmaa pohtiessa. Olin aikaisemmin jo kirjannut asian treenilistalle ja Ninan treeneihinkin olin esittänyt toiveen, että ko. problematiikkaa yritettäisiin ratkaista. Kovin paljon Ninalta ei tosiaan asiaan herunut vinkkejä, ainoastaan se että koira pitäisi saada hypyn ohi jollain tapaa, mutta siinä Nina olisi halunnut että mennen varsin lähelle hyppyä. Jos ehdin hypyn lähelle, ei ole ongelma saada Chadiä taakse. Ongelman ydin on nimenomaan se, että mitä jos en ehdi kovin lähelle kierrettävää estettä.

Hieman ajattelutyötä se vaati: Miten kertoa koiralle että seuraava hyppy tulisi kiertää takaa. Mä päädyin lopulta siihen, että koska vastakäsi merkitsee Chadille suunnanmuutosta, niin käytän sitä ja laitan ”puun kiertokäskyn” mukaan. Chad osaa siis kaksi ”kiertokäskyä”: takaa ja kierrä. Tähän mennessä olen käyttänyt radalla vain sanaa takaa, kun se on mulle jotenkin ”loogisempi” mutta kierrä on sitten taas loogisempi itselleni kun lähetän koiran pitkälle kiertoon. Eli loppupeleissä toi liike muistuttaa hyvin paljon ”liioiteltua” poispäinkäännöstä joka myös oli entuudestaan hallinnassa Chadillä.

Lopuksi tehtiin Chadin kanssa hieman tekniikkaharjoittelua yhdellä hypyllä ja hitaalla vauhdilla. Kerrattiin sylkkäri, vippaus ja poispäinkäännös.

Hui treenasi Chadin taukojen aikana. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin suoratreeni. Ja pikkumieshän pisteli varsin haipakkaan menemään. Jopa siinä määrin, että mä hävisin ihan 6-0 sille vauhdissa. Ja toisella kierroksella kokeiltiin ekan kerran pentukeinua. Varsin mallikkaasti nappula sitäkin pisteli menemään. Asento tosin oli vino, mutta siihen en nyt puuttunut.
href=”http://www.youtube.com/watch?v=9zK2GsNR_xU