Aihearkisto: Viskileikkaus

Tekniikoiden läpikäynti

Joulun alla kävimme poikien kanssa läpi kaikki tekniikat joita olemme harjoitelleet. Ensisijaisesti oli tarkoitus kartoittaa Huin osaaamistaso tällä hetkellä. Lähinnä tarkastaakseni, että ovatko ne selviä koirille, riittävän hyvin eroteltavissa ja erotettavissa toisistaan. Oli mukava huomata että erotteluongelmia ei ollut ollenkaan. Eli Hui erotti hyvin tekniikat toisistaan, ei lähtenyt tekemään aivan jotain muuta mitä olin itse tekemässä. Joissain tekniikoissa on selkeää toispuoleisuutta. Eli esimerkiksi oikealla kädellä tehtynä tekniikka sujuu loistavasti, mutta vastaavasti vasemmalla kädellä tehtynä ei niin hyvin.

Lisäksi löysimme tarkastuskierroksemme avulla ne tekniikat jotka vielä tarvitsevat harjoittelua ja paljon vahvistusta. Näitä ovat mm:

  • Välistäveto (vasen käsi)
  • Välistäveto vs. serpentiini erottelu
  • Päällejuoksu (heikoin osaamistaso tällä hetkellä)
  • Viskileikkaus
  • Niisto (eli 360 takaakierto)
  • Olkapääkäännös
  • Valssi (lähinnä ohjaajan kannalta)

Keräsin läpikäydyt tekniikat kahteen videoon (muutamaa tekniikkaa emme ehtineet käydä läpi: Valssi, putkijarrutus ja Wrap)

  • Video 1
    Sis: Backlap, ihmisnuoli, Jaakotus, Jenkkikäännös, Niisto, Pakkovalssi, Saksalainen, Sokkari, Sylkkäri ja Vippaus
  • Video 2
    Sis. olkapääkäännös, päällejuoksu, serpentiini, takaaleikkaus, twist, viskileikkaus, välistäveto ja vastakäännös
MUST HAVE (nämä haluan hallita hyvin)
Tekniikka Mielikuva Suullinen käsky
Ihmisnuoli ”Käärme pistää” Suhina
Jenkkikäännös ”Keilaus” Nimi + Ota
Leijeröinti
Niisto ”vartti edellä” Takaa + Kier-kier
Olkapääkäännös Nimi
Pakkovalssi Ole rohkea Tule
Poispäinkäännös Vastakäsi, vain takaakierrot Kier
Putkijarrutus Rytmitys Nimi
Päällejuoksu Takaa
Saksalainen Takaa
Serpentiini ”suoraan meno” Mene-mene
Sokkari Tule
Takaaleikkaus Nimi
Valssi Ota
Viskileikkaus
Välistäveto ”Höyryjunan pilli” Sss-Sss
MUUT (perustaidot riittää)
Tekniikka Ohjaus Suullinen käsky
Backlap
Jaakotus Ota
Puolivalssi Ota
Sylkkäri Kier
Twist Takaa
Vastakäännös Nimi
Vekki
Vippaus Nimi + Kier
Wrap Kier
Advertisement

Agimestalla 24.2.2012

 Perjantai treeniryhmäni koulutuksen päätteeksi olin ennakkoon ajatellut, että kertaisin Chadin kanssa muutamia perusasioita lauantain kisoihin varten. Näihin olin ajatellut kuuluvaksi poispäinkäännöksen (esteen kierto) ja olkapääkäännöksen. Olin tehnyt tunnille seuraavanlaisen radan ja tuntisuunnitelmaamme kuului ensisijaseina harjoituksena radan kohdat 1-4 eli harjoitella kuinka koira saadaan ohjattua U-putken väärään päähän eli siihen joka ei ole hypyn takana tyrkyllä vaan siihen toiseen.

Kurssilaiset toivoivat tunnin päätteeksi että tekisin heille ”Muistinvirkistämisvideon”, sillä he joutuvat ensi kerralla treenaamaan omatoimisesti. Tehtiin sitten Huin ja Chadin kanssa ”Väärän” putken pään ohjaustapoja. Neljä erilaista: Olkapääkäännös, Takaaleikkaus, Veto ja Valssi.

Lisäksi olin ajatellut, että harjoittelisin Huin kanssa Viskileikkausta, kun nuo takaaleikkaukset eivät ole sille edellenkään kovin vahvoja. Harjoittelin ko. asiaa ratapiirustuksen kohdassa 4-8. Ensin aloitimme vain yhdellä hypyllä (Hyppy nro 7)  ja sitten otimme yhden hypyn (6-7)lisään. Nämä meni hyvin. Mutta sitten tulikin vastaan pari muuta treenattavaa asiaa. Eli ensinnäkin itse töpeksin: putkelta tultaessa käteni oli liian korkealla / kaukana kropasta, eli Hui luki aivan oikein edessä olevan suorahkon putken eikä suinkaan sitä hyppyä joka oli putken ja minun välissä. Toisella kerralla sitten oma käsi laski kyllä, mutta ei tarpeeksi nopeasti, vaan Hui oli jo ehtinyt lukitsemaan Putken. Käänsin Putken pään pois, kun se ei ollut tämän kerran treenin pääharjoitus, mutta sitten tulikin taas uusi ongelma ja harjoiteltava asia, joka vaatii hieman pohdiskeluakin: miten toi vauhtihirmu saadaan kääntymään hypylle 7 jos olenkin koiran takana. Sillä vaikka juoksin omasta mielestäni kuin pieni eläin, jäin siitä jälkeen varsin reippaasti

Unohdin kokonaan harjoitella Chadin kanssa poispäinkäännöksiä, joten nyt vaan sormet ristiin että Lauantain kisoissa ei olisi mitään ilkeetä takaakiertoa jonne pitäisi ehtiä esim hyppysuoran tai suoran putken jälkeen.

BAT Treenit 24.1.2012

Tiistaina oli vuorossa sitten Chadin oma treeniryhmän treenit. Hui pääsi myös tähän ryhmään tuuraamaan kun treenikaverin koiralla on juoksut.

Emmi Lavikka oli tullut meitä kouluttamaan. Olimme pyytäneet Emmiltä perustekniikoiden hiontakertaa ja niin kertasimme valssia, jaakotusta ja viskileikkausta

Aloitimme Valssi-jaakotusharjoituksella (1-6 ja 7-12). Chadin kanssa homma oli aika helppoa kun se on kiltti ja kuuliainen, se jopa hidastaa ennen hyppyjä että mä ehdin valmiiksi. Hui ei sitten olekaan niin kiltti ohjaajaansa kohtaan eikä juuri anna armoa, joten sen kanssa jalkojen on toimittava, tai muuten kaaret venyy ja pahasti.

Toinen pätkä oli sitten viskileikkauksen treenausta. Takaaleikkaukset menee Chadiltä yleensä oikein mallikkaasti (tosin lauantain kisoissa ei niin mallikkaasti) joten tämä harjoitus oli sille aika helppo. Huin kanssa saatiin hieman hioa ennen kuin pikkunaskali kääntyi takaaleikkauksessa oikeaan suuntaan. Tuttu,vanha vaiva, esteen takana pyörähtäminen tuli jälleen esille. Täytyy sen kanssa taas tehdä noita pelkkiä takaaleikkaustreenejä, että se muistuisi taas mieleen ja tulisi vahvemmaksi.

Juhannustreenit 24.6.2011

Juhannus aloitettiin meidän perheessä treeneillä.

Chadin kanssa jatkettiin takaaleikkaus-teemaamme. Teimme kolme harjoitusta joista yksi oli nimetty vain nimellä ”pääharjoitus” ja kaksi pienempää: viskileikkaus ja kaaren leikkaaminen. Pääharjoitus vaatii vielä hiomista, paljon. Kaaret pitäisi saada tiukemmiksi, kuten myös viskileikkauksessa. Kaaren leikkaaminen sujui kaikkein parhaiten. Tarkoituksena olisi huomenna jälleen mennä Ojankoon, jolloin voisi taas pohtia noita ”hyppypituuksia”, miten niihin vaikuttaa: mikä saa koiran kääntymään tiukemmin ja mikä loivemmin.

Takaaleikkaukset onkin yllättävän vaikeita ja vaativat aika monia asioita joita koiralle pitää opettaa. Mutta me jatketaan tästä siis eteenpäin 🙂

Soodan pääharjoitus tänään oli kepit. Sen lisäksi tehtiin pikkasen pientä ratatreeniä muutamalla 55 cm:n hypyllä ja leikittiin.

Lenkin lopuksi mentiin koko konkkaronkka metsään 🙂