Aihearkisto: Treenit

Maanantai-illan treenailuja 25.11.2013

Otin jälleen pojat mukaan Juvanmalmille kouluttamaan mennessäni.
Tehtiin taas samaa rataa jota olin ajatellut kouluttaa koulutettavilleni. Tosin koulutettavien kanssa ehdittiin käymään vain radan alkuosa läpi. Kun multa taas loppui aika kesken 🙂

Ohjaaja edelleen hieman kuutamolla, koirat loistavia.
Hyvin muistivat kepitkin ja kykenivät pujottelemaan loppuun asti ilman saattoa.
Rata jälleen kerran Ann Croftin käsialaa.

Treenitauko selätetty 18.11.2013

Pitkästä aikaa täällä ollan. Hengissä ja hyvin voivina. Mutta ei agilityä harrastaneena. Jo keväällä minulla alkoi olla pienoista agilityväsymystä ilmassa. Olen kuitenkin treenannut kohtuu monta vuotta kovalla intensiteetillä, useamman kerran viikossa. Jossain vaiheessa huomasin, että treeneihin lähteminen alkoi olemaan kerta kerran jälkeen ”kankeempaa” ja tekeminen kentällä oli vähän ”hälläväliä”. Kesällä sitten päätin että annan itselleni nyt luvan olla tauolla. Ei ole pakko treenata ellei siltä tunnu. Kesän aikana kävimme muutaman kerran treenaamassa ja se tuntui ihan mukavalle. Koiratkin tykkäsi. Ne tykkää aina. Mutta yllättäen tauko ei ole niidenkään nuppeja sekoittanut vaan ne ovat päässeet lomailemaan ja kunnolla. Olemme kävelleet pitkiä lenkkejä mm. Keravan Keinukalliossa ja harjoitelleet kaikkea typeriä kotitemppuja, kuten Hui on oppinut hakemaan vessapaperia jos se loppuu hädän keskellä 🙂

Olen kuitenkin koko ajan kouluttanut muita. En niin ahkerasti kuin aikaisemmin mutta säännöllisesti. Syksyn alussa alkoi mm. Maanantai-illan vakioryhmäni veto, lisäksi kävin Lohjan Kirkniemessä vetämässä kahtena viikonloppuna viikonloppukurssin. BATlaisiakin on tullut pari kertaa koulutettua. Kouluttaminen on edelleen olllut minusta kivaa.

Maanantai-iltatreenin lähtöhetkellä päätin tänään ottaa isot pojat mukaan jos vaikka teksisimme niiden kanssa hieman aksaa ryhmän tunnin päätteeksi. Päätin tehdä saman radan mitä olin juuri kouluttanut. Kyllä tauko näkyi, esim Huilla varsinkin käännöksissä, mutta kaikki perustekeminen on edelleen tallella. Omaa juoksua katsellessa totesin jälleen töpöttäväni ja ihan huolella. Mutta luotto koiriin on tallella. Ei tarvitse katsella että tuleeko koira esteen yli sokkareissa vai ei. Kyllä ne tulee ihan edelleen. Chad oli radalla kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Se on ehkä meistä kolmesta siis fiksuin 🙂

Hauskaa oli, en kiellä sitä. Tästä siis toivottavasti nyt hiljalleen päästäisiin treenimoodiin ja sitä kautta myös kisoihinkin.

Vapaatreenit 23.7.2013

Käytiin isojen poikien kanssa pitkästä aikaa vapaatreenaamassa kun viikonloppuna olisi Huilla jälleen pari kisastarttia edessä JAUn kisoissa Tuusulassa. piti käydä katsomassa että vieläkö pojat edes muistavat esteet. Hyvin muistivat ja hyvin kulki. Molemmat tekivät ihan täpöllä. metallikepitkään ei haitannut Huita tänään ollenkaan, kunhan vaan pääsi tekemään aksaa.

Videolla on vain Huin viimeinen veto, kun kentällä tuuli niin että esteet kaatuili vähän väliä. En uskaltanut laittaa kameraa pystyyn itsekseen vaan pyysin seurakaveria kuvaamaan Huin viimeisen kierroksen.

Ensi viikolla alkaakin vihdoin ansaittu kesäloma, joten sen jälkeen toivottavasti treenirintamallakin aktivoidutaan.
Syksyksi en olekaan ottanut ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin ryhmätreenipaikkaa. saas nähdä mitä siitä seuraa.

Lennin pihatreeniä 14.7.2013

Lennin pihatreeniä: Erilaisia käännöksiä yhdellä hypyllä

Lennin kanssa on vaan niin erilaista treenata kuin noiden bc poikien. Se kiihtyy kyllä nollasta sataan nanosekunnissa, mut jos tulee yksikin virhe se on valmis ripottelemaan tuhkaa päälleen ja valmis luovuttamaan. Hieman on jo tota saatu parannettua, että ei ne virheet haittaa 🙂

Lenni The Pikku Orava ♥

Aamutreenit 13.6.2013

Käytiin isojen poikien kanssa juoksemassa Ann Croftin viikkoharjoitus torstai aamuna Ojangossa.

Ensi viikolle onkin suunnitelmissa BATn viikkotreenien lisäksi Marjo Hytösen yksityistunti. Ja juhannuksen jälkeen aloitetaan kisarupeama. Ainakin Chadin kanssa, ellei Huinkin. Huin keppiongelma tuntuu nyt taas helpottavan ja sisäänmenot onnistuvat paremmalla onnistumisprosentilla. Pidin pari viikkoa sille treeneissä aina kahta ohjuria alussa ja lopussa. Tänään Hui teki kerran yhden sisäänmenovirheen josta huomautin sille, sen jälkeen aloitukset osuivat hyvin kohille 🙂

Vapaatreenaamassa 1.6.2013

Pitkästä aikaa treenipäivityksiä meiltäkin. Vaikka viikottain ollaan treenattu, esim BATn viikotreeneissä molempien isojen poikien kanssa niin ei ole tullut treenejä vidoitua tai kirjoitettua mitään treeneistä. Kaipa se joku kesävillitys mukamas on, että on aina niin kiire. Eilen, lauantaina käytiin poikien kanssa treenaamassa jälleen Ann Croftin kuluvan viikon treenirataa. Oli törkeän kuuma päivä joten pojat ja itsekin väsyi nopeasti. Paljon jäi hampaankoloon ko treeneistä. Eli varmaan pitää tehdä ko. rata jossain välissä uusiksi.

Lenni harjoitteli keppejä ohjureilla, muuten se vaan hengailikin mukana.

HHD treenit 10.5.2013

Perjantai-illan kunniaksi lähdettiin poikien kanssa taas Ojankoon. Ja mikäs siinä oli lähtiessä kun t-paidalla pystyi jälleen treenailemaan pihamaalla. Ihana kevät.

Tehtiin Ann Croftin tämän viikon Happy Hurdle Day-rataa. Joka olikin varsin mukava rataharjoitus meille näin tauon jälkeen. Lennikin pääsi tekemään ensimmäisen rataharjoituksensa ko. radalla. Tosin pikkukundille tein radasta oman versionsa, kun noi kepit ei vielä meillä ole hanskassa. Hui teki TÖRKEÄN hyvät käännökset. Ei ne toki vielä Chadin ”kolikkokäännösten” veroisia ole, mutta Huiksi siis hyviä.

Oli siis hyvä treeni ja pojillakin oli kivaa. Ensi treeneissä sitten isot saavat keskittyä kontaktien kertaamiseen ja Lenni tehdä vähän erilaisia suoriaan.

Mutta Huh! kuinka raskasta on viedä koiraa radalla joka ei kauheasti hae esteitä. Lennin vieminen on satakertaa raskaampaa kuin ”isojen poikien” jotka itsekin tekevät töitä. Mutta hyviä hetkiä Lennilläkin oli radalla, kuten esim putken umpikulman haku oli jo varsin hieno.

Vapaatreenit 8.5.2013 (ja kookosöljy)

Tiistaina päästiin pitkästä aikaa treenaamaan. Mentiin Chadin ja Huin kanssa BATn viikkotreeneihin. Hallikausi on loppunut ja ulkokausi alkanut. Joten treeniaikoihimme myös tuli pienoista muutosta. Ehkä tästä syystä koutsimme oli unohtanut tulla paikalle. Joten tein isojen poikien kanssa sitten vapaatreenimuotoisesti suoraharjoittelua ja Huin kanssa samaa käännös/muistamisharjoitusta mitä tehtiin Chadin kanssa Teemun luona viime kerralla. Lennikin pääsi tekemään tiistai-iltana pikkasen suoraa targetin avulla.

Keskiviikkona päätin lähteä uudelleen päivällä kentälle. Kelikin oli mitä mainioin (+21 astetta). Koska isot pojat olivat tiistaina tehneet enemmän ja Lenni vähemmän, niin tänään tehtiin enemmän Lennin kanssa. Molemmat isot pojat tekivät samaa suora- ja käännösharjoittelua kuin tiistai-iltanakin. Huilla huomasi hyvin että tauko on tehnyt tehtävänsä: poispäinkäännökset olivat hitusen epävarmoja. Noh eiköhän ne palaudu taas kun päästään treenaamisen makuun.

Lenni harjoitteli myös irtoamista, mutta otettiin mukaan tällä kertaa myös kääntymisiä. Lisäksi tutustuttiin putken eri kulmiin ja keinuun sekä pussiin.

Keinusta on oma videonsa, jossa keinun tutustuminen on kuvattuna kokonaisuudessaan. Totuteltiin siis liikkeeseen, ääneen ja laudan paukutteluun. Liike- ja ääniharjoittelua ollaankin aloiteltu jo aikaisemmin kotona niin tasapainolaudan kuin Bosu-pallonkin avulla. Kropanhallinta saa pikkukundilla vielä kehittyä ja luultavasti nyt jatkossa hetken aikaa ainakin keskitytään pentukeinun käyttöön. Täytyy pohtia tarvitseeko omalle pihalle rakentaa Lennille oma harkkakeinu. Kujakepit on jo tilattu kaverilta lainaan, niin saadaan kepit treenata taas omalla pihalla.

mukava oli nähdä kuinka suorat on alkanut oikeasti jo vetämään ja esteetkin tuntuvat kiinnostavan siinä määrin että alkuun käännösharjoittelu oli jopa vaikeaa, sillä lenni olisi halunnut posottaa vain eteenpäin. Tämähän siis on vain positiivinen asia 🙂

Sitten taas tassu-uutisiin
Huillahan (ja myös hieman Chadillä) oli viime kesänä ongelmia tassujen kanssa hiekalla treenatessa. Anturat kuluivat koviksi ja halkeilivat. Huilla anturoiden kärjet myös paloivat puhki pari kertaa. Kokeilin viime kesänä vaikka minkälaisia öljyjä. Esim Nutrolinia koirani ovat syöneet koko ajan säännöllisesti eikä kuitenkaan tassuvaivoihin löytynyt apua. Tänä vuonna tarkoitus on kokeilla taas uutta tuotetta: Neitsytkookosöljyä. Annan sitä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Eli noin reilu teelusikallinen ruokaan ja sitten treenipäivien jälkeen rasvaan tassut ko. öljyllä. Ainakin nyt kahden ekan treenin jälkeen tassut eivät ole kärsineet yhtään. katsotaan miten kesän aikana käy. Olisiko nyt löytynyt Se Rasva? Muista hyvistä tassurasvakokeilusta otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Lennin pihatreenit 25.4.2013

Koska kevät etenee ja pihakin alkaa paljastua lumimassojen alta pääsimme eilen aloittamaan pihatreenit Lennin kanssa. Tämä on tosi hyvä, sillä Lennin nykyiset treenit kuitenkin koostuvat ensisijaisesti estehakuisuudesta, focusesta ja suorista. Näitä voidaan hyvin harjoitella kotioloissakin eikä tarvitse aina ajella Ojankoon asti treenailemaan 🙂

Lennin kanssa perusharjoituksia tekemässä

Lauantai-iltana lähdettiin Lennin kanssa ihan vaan kahdestaan hallille. Suunnitelmissa oli tehdä suoria, putkea ja katsoa keppien tilanne. Samalla katsoa millä tasolla ollaan menossa näissä tällä hetkellä. Suorat menikin paremmin kuin ajattelin. Ja parani vielä loppua kohden. Putken kanssa jota treenattiin viimeiseksi Lenni alkoi jo päästä jyvälle ”än-yy-tee-nyt” lähdöistä ja karkasikin parikertaa palkalle ”yy”-kohdassa. Ja minä tietenkin kehuin ja kannustin. Eli tässä vaiheessa halutaan vain intoa, raivoa mennä palkalle ja eteenpäin. Hallinta unohdetaan. Hauskaa pitää olla ja eteenpäin pyrkiä. Silloin treenit on onnistuneet. Kepit ja kiertäminen sekä ohjaavan käden seuraaminen menevät kotitreeniin. Kepeissä tullaan keskittymään ensin sisäänmenojen hakemiseen. Kiertämisessä otetaan mukaan myös poispäinkäännös.

Mutta näin me kaahattiin lauantai-iltana

Teemun Treenit 19.4.2013

Teemun treeneissä keskityttiin tänään neljän erilaisen lyhyen harjoituksen avulla ohjaajan keskittymiseen. Tämä ensimmäinen harjoitus meni meiltä hyvin, mutta loput harjoitukset selvästi kärsi. Niissä oma keskittyminen herpaantui mitä erilaisemmista syistä. Keskittyminen ja sen oman ”kuplan” saavuttaminen on kuitenkin yksi isoimmista asioista. Ja tiedän että kisoissa jos en sitä saavuta minun olisi turha mennä edes radalle, voisin jäädä katsomoon. Aina sitä saavuta. Myönnetään. Olenkin tästä aikaisemminkin tainut kirjoitella jossain kisapostauksesa.

Keskittymisen ja suorituksen väliin tulee monia asioita. Chadin kanssa se kuplan saavuttaminen on helpompaa kuin Huin. Eli oli varsin onnistuneet treenit. Harjoiteltavaa tällä saralla siis riittää vielä paljon!

Lennin ensitreenit 18.4.2013

Vuorokautta myöhemmin kun Lennin kanssa oltiin tavattu ekan kerran mentiin jo treenaamaan. Kerran BATn penturyhmästä vapautui paikka niin ajattelin että ko. ryhmä on oiva paikka käydä testaamassa miten häiriö vaikuttaa Lenniin ja mitä herra tykkää halliolosuhteista. Treenin tavoitteina olikin leikkiminen, yhdessä tekeminen ja häiriön vaikutuksen havaitseminen. Näiltä osin treenit onnistui 110%.

Lenni oli oikein pätevä treeneissä. Keskittyi hyvin tekemiseen, saatiin kotona harjoiteltua taisteluleikkiä siirrettyä hyvin kentälle, haukuttaminen toimi, ei lähdetty haahuilemaan mihinkään eikä hallissa oleva kova ”taustamelukaan” häirinnyt yhtään. Paljon on työsarkaa edessä, mutta hyvä siitä varmasti tulee. Intoa ainakin tuntuisi löytyvän

Kahden treenin päivä…

… tai ainakin PITI olla. Pitkästä aikaa olisin päässyt mukaan BAT viikkotreeneihimme. Mutta sitten minulle käykin nolosti ja nukahdan päivätreenien, työpalaverien päätteeksi sohvalle ja herään siihen aikaan kun pitäisi olla jo hikihatussa kirmaamassa Ojangossa. 😦 Chadin treenit jäivät näin ollen väliin. Mutta Huin kanssa käytiin päiväsaikaan treenaamassa Ojangossa ja tehtiin jälleen kerran Ann Croftin suunnittelmaa rataa, tosin tällä kertaa tein siihen pienoisia muutoksia (mm. lisäsin kepit viimeiseksi esteeksi).

Alku sujui tosi makeesti. Ehkä mä voisin alkaa luottamaan Huin taitoihin noissa kuvioissa jo kisatilanteissakin. Toivottavasti! Ylpeä olen myös siitä että ehdin päällejuoksuihin putken jälkeen. 360-käännös tökki jälleen. Perkele kun jään pyllistelemään aina paikoilleni. Sivuttaiset käännökset (serpentiini, päällejuoksu) olivat hyviä ja tiukkoja. Valssit suoraan sanottuna paskoja, takaaleikkaus levähti… mutta kivaa oli 🙂 Ja sit vaan sunnuntaina kisaamaan Ojankoon HSKHn kisoihin jossa on tuomarina Henri Luomala. Eli ei ihan helpoimpia ratoja tiedossa, mutta ehkä hyväkin niin. Joku ykkösten suoratykitys voisi olla huonompi vaihtoehto. Josko me nyt vihdoin saataisiin se vika LUVA???

Tässä treenissä tuli esille myös yksi ”ajatus” meidän murheenkryyniin: päällejuoksuihin. Mutta ennen kuin siitä puhun sen enempää, mun täytyy testata sitä vapaatreeneissä uudelleen. Mutta päivän treenit vähän antoi vihjettä, että oletukseni voisi osua oikeaan… eli miten kertoa ennakkoon jo tulevasta takaakierrosta (ts. suunnanvaihdosta). Mutta palataan tähän uudemman kerran, jahka olen ehtinyt käymään ajatuksen läpi kentälläkin 🙂

By the way 🙂

Yötreenit 4.4.2013

Lähdettiin extempore torstai-perjantai välisenä yönä treenaamaan. Olin hallilla hieman kymmenen jälkeen ja lähdettiin kotia puolenyön jälkeen. Sai rauhassa treenata. Treenisuunnitelman olinkin tehnyt jo edellisten treenien jälkeen valmiiksi ja tarkoitus oli kerrata käden etäisyyden merkitystä. Aloin rakentamaan vaan rataani hieman typerään paikkaan kentällä joten ihan sellaisenaan en sitä saanut toteutettua, mutta pienellä soveltamisella saatiin ihan kelvokas treenipohja aikaseksi.

Kädenetäisyyttä olikin hyvä kerrata, sillä Huilla meni aina tovi ennen kuin se reagoi käden laskuun. Eli uusi sessio tätä treeniä tiedossa lähiaikoina. Käden treenaamisen jälkeen siirryttiin käännösharjoitteluun jossa käden etäisyyttä tuli lukea esteen ohituksessa. Alkuun Hui paukkasi iloisesti ”keskihypylle” joka juurikin piti ohittaa, mutta parin toiston jälkeen asia valkeni ja ohitukset sujui ihan mallikkaasti. Harjoiteltiin ihan peruskäännöksiä: valssia (merkkauksella), jaakotusta ja jenkkikäännöstä. Jenkin kanssa on selvästi asiat palautumassa mieleen. Enää ei losauteta viiden metrin päähän esteestä vaan nykyisin päästään jo 1-2 metrin käännöksiin 😀 Eli tekemistä siis riittää vielä. Merkkaus-poistuminen sujui pääasiassa hyvin, kaikissa ohjauksissa. Takaakierrossa olin ahterini kanssa siivekkeen edessä, joten siksi osa takaakierroista jäi huonoiksi. Tästä jaksan aina paasata koulutettavilleni, mutta kun muistaisin sen itsekin. Eli takaakierrossa ”suojele rimaa” -mielikuva.

Lopuksi tehtiin muutama kerta Teemun antamaa kotiläksyä: kiihdytä-Jarruta. Tähän laskin rimat reilusti alas.

Chad teki kaikki muut treenit kuin Huikin, paitsi viimeistä kiihdytä-jarruta-treeniä. Mutta koska videosta tuli jo näin karsittuna kohtuullisen pitkä niin karsin Chadin suorituksia veke. Sillä pääasiassa treenit meni hyvin. Nää on sellaista tuttua huttua sille ja se on edelleen niissä aika varma.

Vapaatreenaamassa, vihdoinkin!

Pitkän tauon jälkeen vapaatreeniä. Treenilistalla on kyllä paljon asioita, mutta nyt jostain syystä ”asioista otteen ottaminen” on vähän lepsua. Tämän päivän vapaatreeneissä keskityttiin keppeihin ja niiden hakemiseen. Huin viime kisoissa nimenomaan keppien sisäänmenot ovat aiheuttaneet ongelmia, joten halusin vahvistaa itsenäistä sisäänmenoa ja keppien hakemista. Joten laitoin kepit kentän toiseen päähän ja sieltä suoran kautta lähetyksiä umpikulmaan. Jos taas olisi ollut järkevä olisi tehnyt saman avokulman kanssa. Mutta eipä tullut kentällä mieleen.

Lisäksi sitten tehtiin vähän perustreeniä takaaleikkausten ja valssien kanssa. Käännökset oli tällä kertaa Huilla HÄVYTTÖMÄN laveat. Tosin osasyynä varmasti oli into. Hui oli kovin, kovin innoissaan kun pääsi vihdoinkin treenaamaan. 🙂 Chad on luottopakki, nämä harjoitukset oli sille vain vanhojen taitojen kertailua, mukavaa fiilistelyä. Tosin en oikeastaan tiedä enää asiaa missä Chad varsinaisesti tarvitsi uutta oppia. Toki kaikkea joutuu aina vahvistamaan, ylläpitämään ja tekemään sellaista ”säillyttävää treeniä”, mutta se on aika luotettava asioiden kanssa: mikä on opittu, on opittu. Hui taas ei niin luotettava 😀 Ainoa asia missä Chadin kanssa käännetään vähän kättä on paikalla olo. Siihen keskitymme sen kanssa seuraavassa vapaatreenissä kunnolla.

Alla on seuraavan vapaatreenin pohjapiirustus. Arvaatko mistä on kyse?

vapaatreeni_kadenseuraaminen

Vapaatreenit 13.3.2013

Keskiviikkona käytiin poikien kanssa vapaatreenaamassa. Tosin tällä kertaa keskityttiin enemmän ulkoiluun kuin agilityyn, syystä että ohjaaja on ollut pari päivää polttamatta ja täytyy tunnustaa että en ole tällä hetkellä ihan penaalin terävin kynä. Fyysisiä vieroitusoireita en kärsi, mutta sellaista outoa hajamielisyyttä, ajatusten karkailua ja tarkkaavaisuuden puutetta huomaan olevan ilmassa. Joten hallilla tehtiin vain käännösharjoittelua yhdellä hypyllä ja hieman keinun vauhtiharjoittelua.

WP_20130313_007

Täytyy toivoa että pääkoppa palautuu ennen lauantain kisoja Huin kanssa. Fyysinen jaksaminen pitäisi olla jo ihan eritasolla, ainakin eilen tuli juostua yhtäjaksoisesti 20 min, eikä edes lenkin päätteeksi koittanut kuolema, kuten yleensä…

Vapaatreenit 10.3.2013

Sunnuntai-illan ratoksi hallille vapaatreenaamaan. Viime treeneistä olikin ehtinyt vierähtää tovi (10 päivää) joten valitsin treeniksi Distance treenit jossa pojat saavat tykittää ja purkaa energioitaan. Radalla oli myös muutama helppo käännös Huita varten, itsenäisiä keppejä ja ohjaajalle muutama rytmimuutos. Innoittajana rataan toimi tämä video

distance_03_2013

Ja tältä se sitten näytti

Kääntymistä 28.2.2013

Hallilla tuli varsin pikainen käynti, kun hallilla oli jälleen paljon porukka paikalla. En sano että treenaamassa, vaan paikalla. Sillä osa tuolla hallilla kävijöistä on ”ihmeellisiä lorvioita”. He lähinnä oleskelevat hallissa, kentillä. Sen erikoisemmin treenaamatta. Ko. käytökseen myös liittyy se että nämä lorvijat usein keskustelee kentän reunojen yli toisella kentällä olevien kanssa. Koirat saattavat leikkiä kentällä ihan omia aikojaan, tai niille saatetaan heitellä palloa keskustelun lomassa. Itse en ymmärrä tällaista toimintaa ollenkaan. En ensinnäkään muiden hallikäyttäjien kannalta, mutta en myöskään koirien kannalta. Millaista toimintaa tämä tukee koiralle? Se että kentällä voi myös itse viihdyttää itse itseään? Kenttä ei olekaan työpaikka vaan se on ”hoplop”? Omilleni en salli ollenkaan kentällä ns. ohjaaja passiivista toimintaa, jolloin koirat viipottelevat yksinään ilman ohjausta. Joko koirien tulee olla paikoillaan, palkkauksessa tai aktiivisessa leikissä/treenissä. Mutta se siitä. Jokainen toki treenaa omalla tavallaan. Itse suosin tehokasta treenaamista. Tehdään sitä mitä on suunniteltu. Treenit siis aina suunnitellaan etukäteen. Ja kun on tehty poistutaan lenkille, kotia tai ainakin ulos hallista/kentältä.

Itselläni oli alkuperäinen suunnitelma treenata Huin käännöksiä pienellä radalla, jossa suunnanmuutokset olisi voinut tehdä valssilla, takaaleikkauksilla tai persjätöillä. Lisäksi treeniin kuului irtoaminen ja ohjaajan seuraaminen.

28022013

Mutta hallivaraustilanteen takia jouduin typistämään Huin treenejä merkittävästi. Tein vain kahdesta ”ympyrästä” koostuvan pyörityksen jossa päästiin alkuperäisen ajatuksen pyöritystä tekemään. Vauhti ei kasvanut pienellä radalla korkeaksi, mutta ehkä se olikin vain hyvä. Hui keskittyi mielestäni hyvin käännöksiin, sen linjat olivat selvästi paremmat kuin aikaisemmin: hypyn siivekkeen reunasta kohti seuraavan hypyn, samanpuoleisen siivekkeen reunaa. Eli ei tullut juurikaan hyppyjen ristiin ponnistamista. Aloitin harjoituksen matalilla rimoilla ja nostin harjoituksen puolessa välissä osan rimoista 50 cm:n korkeuteen. Lisäksi tehtiin muutama takaaleikkaus ja merkkauskäännös harjoitus. Varsin hyviä käännöksiä. Eli olin itse harjoitukseen ja sen sujumiseen tyytyväinen, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan se ei ihan mennykkään. Ehkä ensi kerralla saadan tehtyä koko alkuperäinen harjoitus, jolloin myös vauhti tulee kasvamaan. Katsotaan sitten miten käännösten käy.

.

Hyppytekniikka avuksi taipumiseen 25.2.2013

Huin taipumisharjoitukset jatkuivat tänään hyppytekniikan voimin. Samalla Chadkin pääsi kertailemaan taitojaan. Selkeästi kyllä huomasi että pojilla on varsin mojovakin ero näissä taidoissa. Hui joutui toteamaan että vauhdilla ei selviäkään kaikesta 🙂

Tehtiin neljä eri harjoitusta, joista kolme koski taipumista ja neljäs oli perus grid. Gridiä ei ole videolla.

Alla kaaviokuvio tehdyistä harjoitteista

hyppytekniikkaharjoitussuunnitelma

Hyppytekniikka_tahti

Iltatreenit Ojangossa 23.2.2013

Lähdin lauantai-iltaa viettämään Chadin ja Huin kanssa. Chadille olin ottanut mukaan Ann Croftin tekemän pienen radan jossa kikkana oli ennen kaikkea keppivienti. Tein sen Chadin kanssa sylkkärillä. Muutenkin Chadin kanssa on niin helppoa nykyisin tehdä rataa, se toimii kuin ajatus. Ei tarvitse pinnistella tai puristaa. Koira kulkee ja vieläpä sinne minne sen ajattelen menevänkin. Ihana tunne. Oikein odotan ensi viikonlopun kisoja sen kanssa. Ehkä me sitten pudotaan taas maanpinnalle? Ehkä?

Huin kanssa tehtiin kerran ko rata ja totesin että on ihan oikein että nyt sen kanssa keskitytään vain käännösharjoitteluun. Kävimme nimittäin perjantaina Teemu Linnan yksityistunnilla ja tarkoitus oli saada kotiläksyjä kääntymisen opetteluun Huille. Sessiomme kesti pari tuntia ja sitä meidän kanssa oli jakamassa kaksi muutakin koirakkoa. Oli hyvät treenit ja taskussa on nyt parit perusharjoituskset kääntyilyyn ja ”ohjaaajan” seuraamiseen. 🙂 Saamiamme kotiläksyjä on nyt tarkoitus tehdä seuraaviin kisoihin asti ja niiden lisäksi on tarkoitus tehdä myös hyppytekniikkaa varsinkin kääntymisharjoituksia. Jos vaikka siten saisimme noi kurvit kuriin.

Vapaatreenit 13.2.2013

Keskiviikon aamupäivän kunniaksi lähdettiin jälleen vapaatreenaamaan kolmen koplan kanssa. Isoille pojille olin jo aikaisemmin viikolla tehnyt treenisuunnitelman jossa oli Anne Saviojan kisaradan alkupätkä, joka meillä BATn kisoissa meni ihan plörinäksi ja halusin testata sitä uudemman kerran. Suurin osa kun kisaajista meni kolmos hypyn taakse valssamaan ja itse en nähnyt siinä mitään järkeä. Halusin kokeilla oliko oma suunnitelma toimiva.

vt_rata1

Sen verran eroa suunnitelman ja toteutuksen välille tuli että keppien jälkeistä hyppyä en saanut keppien jälkeen suoraan sijoitettua vaan se meni sivuun ja siitä jatkettiin suoraan putkeen ja A:lle jolle lopetettiin rata. Eli ei tultu takaisin kepeille. Näin ollen jenkkikäännös jäi harjoittelematta.

Treenin aikana taas totesi miten ihanan helppoa Chadin kanssa tekeminen on tänä päivänä. Se toimii kuin ajatus, ei tarvitse pinnistellä tai jännittää. Ei ole kiire tai paniikkia. Luotto toimii molemmin puolin. Oikeen odotan maaliskuun kisoja sen kanssa. Huille harjoitus oli varsin hyvä, sillä kolmos hyppy levähti useamman kerran aivan liian pitkäksi, neloshyppy myös. Mutta toistojen jälkeen kummankin hypyn kaarteet alkoivat hioutua. Ei vielä toki samalle tasolle kuin Chadillä.

Treenisession kruunasi pitkä jäähylenkki lumisessa metsässä. Kotia tultua pojat olivat tyytyväisiä ja painuivat suoraan punkkaan, kun minä palasin takaisin töitteni ääreen.

Vapaatreenit 11.2.2013

Vapaatreeneihimme saimme tänään seuraa, joten päätin että tehdään tänään Väkkärälle (Väinö) lähtötilannearvio, kuinka kovaa herra luppakorva painelee menemään. Matkaksi otettiin 15 metriä (mitattu ihan jalkamääräisesti). Lähtönä on videolla näkyvä ensimmäinen hyppy ja maalina on vika hyppy. Vauhtia otettiin noin 5 metriä ennen ensimmäistä hyppyä ja matka jatkui vikan hypyn takana olevalle putkelle (tai targetille putken juurella). Tein saman testin myös isojen poikien kanssa. Ainoastaan jäi harmittamaan että en tajunnut tehdä samaa testiä hyppyjen kanssa isoille pojille, niin että rimat olisi olleet maksikorkeudessa. Noh täytyy joskus tehdä sekin vielä, ehkä sitten parin kuukauden päästä kun on Väkkärän uudelleen arviointi?

Se ei ollut yllätys että Hui pisteli tuon matkan reippaiten. Sen etenemä oli 13,4 m/s (keskiaika suoritukselle oli 1:12 sek) Toki se teki vain kolme toistoa. Chad teki neljä toistoa ja sen etenemä oli 13 m/s (keskiaika 1:15 sek). Väkkärä kuitenkin yllätti ja sen etenemä ”kuivalla maalla” oli peräti 12 sek m/s (1:25 sek).

Joskus joku on sanonut, että se vauhti mitä koira juoksee suoraan olisi saatavissa myös radalle. Tosiasiassa en kuitenkaan ole nähnyt koskaan kisoissa kovinkaan montaa yli 6 m/s vauhteja. Eiköhän ne nopeimmatkin taida olla alle 6? 5 m/s vauhtia pidän itse jo kovana etenemänä. Ja kaikki mikä menee yli viiden on plussaa, superia! Mutta kyllä sen verran yllytyshullu mä taidan olla että noiden tulosten perusteella laitan Huille esimerkiksi tavoitteeksi saavuttaa hyppäriradalla 6 m/s vauhdin. Chad on kerran jo pistellyt kisoissa reilua 5 m/s. Hui on ollut jo hyvin, hyvin lähellä ja viikonlopun kisoissakin se olisi hyppärillä luultavasti ylittänyt viitosen jos ohjaaja ei olisi töpeksinyt.

Ja sitten toki se itse video 🙂

Noiden etenemätarkastelujen lisäksi Väinö teki vain putkea ja isot pojat serpentiini-välistävetoerottelua. Huille vasemmalla kädellä tehtynä välistäveto ei onnistu edelleenkään juuri ollenkaan. Jännä juttu! Se kaipaa siis paljon treeniä siltä osin.

Seuraavat vapaatreenit toivottavasti on jo keskiviikkona ja silloin olisi tarkoitus tehdä isojen poikien kanssa pientä rataharjoitusta. Väkkärä saa tehdä edelleen tuttuja suoriaan ja ehkä putkeakin 🙂

Vapaatreenit 7.2.2013

Torstain vapaatreeneihin lähin vähän ”soitellen” sotaan. Olin listannut edellisenä päivänä ylös asioita mitä Huin kanssa tarttisi vahvistaa. Chad on sen verran valmis, että se saa aina tyytyä samoihin treeneihin Huin kanssa ja saa sitä kautta vahvistusta 🙂 Perusasioitahan ei koskaan voi treenata itseasiassa liikaa. Ja jopa maailmanhuiput ovat sanoneet jossain haastattelussa/jutussa että heidän treenaamisestaan 80% (noh anyway suurin osa) on ihan perusasioiden tekemistä. Chad on nyt tässä vaiheessa, se pitää yllä ja vahvistaa osaamiaan asioitaan. Että niistä tulee entistä automaattisempia ja luotettavampia. Hui opettelee vielä joitain asioita ja tarvitsee paljon vahvistusta/tukea oppimiinsa asioihin. Eli siinä mielessä on ihan oppimisesta vielä kyse ja myös opittujen asioiden yleistämisestä erilaisiin tilanteisiin. Paljon on ihan puhtaasti vielä sellaisia asioita Huilla joita en voi sanoa sen osaavan. Se taitaa asioista alkeet, mutta ei osaa asiaa. Osaaminen kuitenkin vaatii jo ”hienompaa” taitavuutta ja asioiden monipuolista hallintaa.

Huin treenilistalle kirjoittamani asiat olivat siis:

  • Hypyn pyöreys
  • Rengas
  • Keppien sisäänmenot
  • Jenkkikäännös eli ns. ”Ota”
  • Olkapääkäännös putkilla
  • Takaakierto
  • Poispäinkäännös
  • Välistävedot

Kaikkea noita ei tokikaan kerralla voida treenata, mutta lähdin hallille vain tuo lista mukanani. Sen tarkemmin treenejä miettimättä. Mikä sinällään oli virhe. Koen että treenit tulisi aina suunnitella tarkemmalla tasolla. Ja nyt kun en sitä tehnyt niin jäi jotenkin tunne että treenattiin ”puolivaloilla”.

Treenimme sisälsi noista asioista:

  • Keppien sisäänmenoja (yhdestä kulmasta)
  • Poispäinkäännös
  • Rengas

Näiden lisäksi tein Huin kanssa vielä parit vauhtivedot puomille. Chad teki noista poispäinkäännöksen, puomin ja kepit.

Ensi viikon vapaatreeneihin teen kyllä kunnollisen treenisuunnitelman!

Ojangossa 23.1.2013

Olen pari päivää selvästi kärsinyt kaamosväsymyksen oireista: väsyttää, päätä särkee, mikään ei huvita. Fiilis on ollut kuin tämä

elama_on

Joten nyt tarvittiin aurinkoterapiaa. Lähdettiin poikien kanssa Ojankoon. Ensisijaisesti ulkoilemaan ja hakemaan D-vitamiinipistosta. Käveltiin ennen hallille menoa vajaa tunti. Käytiin tutkimassa läheisiä peltoja, kokeiltiin umpihankitarpomista ja heiteltiin lumipalloja. Aurinko porotti välillä ja välillä meni vähän pilveen. Ei haitannut.

IMG_1925

Lenkin jälkeen käytiin pikaisesti hallilla. Radan rakennuksineen taidettiin olla sellainen 30 min sisällä. Haettiin jälleen Huille hyppyihin pyöreyttä, tällä kertaa valssissa. Ko. pätkässä oli mukana myös ”loppusuora” irrottelu. Lopuksi kerrattiin hyppysuoralla poispäinkäännöstä.

Hallista ulostultuamme aurinko paistoi oikein makoisesti, siniseltä taivaalta, joten päätettiin tehdä uusi lenkki. Jälleen kierrettiin peltoja ympäri ja pojat saivat juosta kunnolla. Paikoitellen hanki kantoi niitä hyvin, mutta toisinaan ei.  😉 Kivaa oli. Väsymys ja pääsärky hävisi. Aurinko teki tehtävänsä

IMG_2058

Yötreenit 20.1.2013

Lähdin sunnuntaina yhdeksän jälkeen illalla poikien kanssa hallille. Tarkoituksena oli tehdä pitkästä aikaa irtoamis- ja distancetreeniä. Lisäsin mukaan vielä putki-kontaktierottelun. Treenissä oli samalla tarkoitus kerrata itsenäisiä kontaktisuorituksia. Eli vaikka pidettiin pääasiassa hauskaa, niin treenissä oli kuitenkin monia hyödyllisiä elementtejä mukana:

  • Vahvistaa irtoamista
  • Vahvistaa rintamasuunnan lukua
  • Vahvistaa estehakuisuutta
  • Kontaktilta eteenpäin irtoaminen, vaikka ohjaaja ei ole vieressä
  • Kerrata putki-kontaktierottelu ja vahvistaa niiden sanallista erottelua
  • Kerrata olkapääkäännös ja vahvistaa sitä kauempaa tehtynä

Pojilla oli hauskaa ja samalla treeni meni kuntopiiristä kun saivat juosta kumpikin melkein 10 min. Hyvin nukkuivat yön 🙂

Hypyn pyöreyttä ja pujotteluvarmuutta hakemassa (Hui)

Chad kävi perjantaina 18.1.2013 fyssarilla. Kävimme tällä kertaa Riinan luona Porvoossa. Yleensä olemme käyneet aina Riinan luona Hyvinkäällä, mutta nyt kun käytiin Porvoon puolella niin aattelin että samalla reissulla voin sitten käydä Huin kanssa treenaamassa hallilla. Näin tehtiin. Chad luonnollisestkaan fyssarikäyntinsä jälkeen ei päässyt treenaamaan vaan se joutui odottelmaan BOTinsa kanssa meitä.  Sen takia tehtiin Huin kanssa varsin ripeät ja lyhyet treenit: 20 min jossa ehdittiin aloittamaan hyppyjen pyöreyden hakemista ”ponnistusmerkin” avulla sekä pujotteluvarmuutta vahvistavia häiriöharjoituksia. Pujotteluhäiriötä tein lähinnä Huin takana, joten seuraavalla kerralla täytyy antaa häiriötä etupuolella. Sellainen kutina olisi että se saattaa olla vaikeampaa Huille kuin nuo takana tehdyt häiriöt.

Katja Alalaurin kurssi 13.1.2013

Tänään oli vuorossa BATn kurssi, jonka tuli vetämään seuran oma jäsen: Katja Alalauri. Kurssilla tuli selvästi esille se meidän tämän hetken heikkous: kääntymisten pyöreys

Eli Hui hyppää useimmat kääntyvät hypyt ”ristiin” eli siivekkeestä siivekkeeseen, riman poikki kun sen toisinaan olisi edukkaampaa hypätä ”pyöreästi” kääntyen joko ensimmäisen siivekkeen vierestä tai viimeistään keskeltä rimaa. Tämä ongelma on ollut tiedossa pitkään. Ja se aiheuttaa monia lisäongelmia, kuten valssien lukuongelman, valumista, väärien esteiden lukemista jne. Melkein kaikki tämän päivän ongelmat tavalla tai toisella nivoutui tähän ongelmaan.

Päivän kysymys kuuluu: miten pyöristää hyppy? Hui taitaa olla ”suoran toiminnan mies”: joko suoraan riman yli eteenpäin tai suoraan riman yli sivuttain. Ei pyöreitä muotoja.

Treenivuoden 2013 korkkaus

Aloitettiin uuden vuoden treenit perusasioiden kertauksella ja viikonlopun kisoista hampaankoloon jääneillä asioilla joita oli mm:

  • Pussijarrutus (Hui, joka ei kääntynyt ollenkaan pussin jälkeen vaan posotti suoraan hallin toiseen päähän)
  • Pakkovalssi (Chad, jäin itse jotenkin jumiin)
  • Keppien jälkeen hypylle takaavienti (Chad, unohdin itse radan ja en osannut oikein rataantutustumisessa löytää sitä ideaalisinta tapaa)
  • Takaaleikkaus (Hui, kääntyi toisella radalla väärin yhdessä takaaleikkauksessa)
  • Takaaleikkaus keinulle (Molempien keinusuoritus hidastui kisoissa, ehdin treenaamaan ko asiaa vain Chadin kanssa)
  • Niisto eli 360 takaakierto (Chad teki hyvin kisoissa, mutta Huilla ollut aiemmin epävarmuutta)
  • Pujottelun alun merkkaus jolloin olen itse edellä ja vedätän kepit

Olin tehnyt pienen radan jolla ko. asioita päästiin harjoittelemaan. Ensisijaisesti harjoiteltiin rataa pätkissä ja lopuksi tein radan pari kertaa kummallakin koiralla kokonaisuudessaan.

Video: Treenivuoden 2013 aloitus

Nyt onkin aika pakata laukut, astua laivaan ja kisailla koko viikonloppu Ahvenanmaalla, Eckerössä. Innolla jo odotan reissua. Nähtäväksi jää mitä sieltä tullaan tuliaisena kotiin. Tuleeko vain 5 x HYL vai tulisiko jotain muutakin? Mutta kuten on sanottu:

” On ihan sama uskotko onnistuvasi vai epäonnistuvasi.
Todennäköisesti olet kuitenkin oikeassa”
– Henry Ford-

Viikonlopun aikana innokkaat voivat lukea läpi Timo Hakkaraisen 6 vinkkiä miten painonnostajat voivat tehostaa harjoitteluaan ja sitä kautta saavuttaa tavoitteitaan. Artikkeli on toki kirjoitettu painonnostajille, mutta mielestäni se on varsin helposti kuviteltavissa agilityharrastajillekin sopivaksi. Itse aloin jo listaamaan noita asioita paperille ”agilitymuottiin”, mutta nyt reissun painaessa päälle se jäi tekemättä. Saatko valmiiksi oman listasi?

Joulutreenit, osa 2

Tämän päivän ”pääopetteluna” oli Niisto eli tuo 360° takaakierto kuten sitä kutsun. Meillä on Huin kanssa sen kanssa ollut ongelmia: Jäädään molemmat jumiin ja Hui tulee epävarmaksi hyppäämisen kanssa. Näytin ensimmäisen treenivideoni FB kavereilleni ja pohdiskelin sen perusteella saamiani kommentteja. Kommenttien, videon ja omien ”mututunteiden” perusteella päädyin siihen, että ongelmamme on nimenomaan tuo jumiin jääminen. Jään varmistamaan että Hui hyppää ja sitten ollaan kummatkin jumissa. Vaikeaa se on kuitenkin pienen koiran hypätä jos hirvi seisoo tiellä.

Tein muutaman vedon ensin Chadin kanssa kerratakseni itselleni miten sen kanssa teen ko. ohjauksen. Totesin, että Chadin kanssa mulla riittää rohkeus lähteä liikkeelle ajoissa. Rohkeutta vain peliin. Toki vahvistustakin vielä tarvitaan. Mutta se riittävän aikainen ja rohkea liikkeelle lähtö taisi olla se ”avainasia” tähän meidän ongelmaan.

Tämän lisäksi aloitettiin tekniikoiden tarkistaminen. Ehdittiin käydä seuraavat tekniikat läpi:

  • Backlap (vain Chad),
  • ihmisnuoli,
  • Jaakotus,
  • Jenkkikäännös,
  • Niisto,
  • Pakkovalssi,
  • Poispäinkäännös,
  • Saksalainen,
  • Sokkari,
  • Sylkkäri ja
  • Vippaus (vain Chad)

Chadin osalta nää on tuttua kauraa ja olikin vaan kertailua. Eipä juuri ongelmia. Huillakaan ei ollut noiden muiden kanssa ongelmia (paitsi se niisto, kts. Yllä). Ja mikä parasta erotteluongelmia ei ollut ollenkaan. Eli Hui erotti hyvin tekniikat toisistaan, ei lähtenyt tekemään aivan jotain muuta mitä olin itse tekemässä.

Mutta selkeää toispuoleisuutta vastaavasti olikin. Eli oikealla kädellä tehtynä lähes kaikki tekniikat meni pääasiassa nappiin ekalla yrittämällä. Toisella kädellä (vasemmalla) tehtynä tarvittiinkin sitten joissain muutama toisto eikä käännökset ollut läheskään yhtä tiukkoja kuin oikealla kädellä tehtynä.

Lopuksi otin molempien poikien kanssa pari kertaa kepit ja laskin videolta että nyt kummankin kundin keppisuoritusaika on noin 2,2 sek. Siinä kun se pysyisi niin hyvä!

Joulutreenit, osa 1

Pitkään aikaan emme ole ehtineet vapaatreenaamaan ja treenattavia asioita on listalle kertynyt varsin paljon.

  • Aloittelimme 360° takaakiertoa
  • Vahvistimme rengasta kutsuna
  • Kertasimme ja tutkimme hypyn merkkauksen ja käännöksen tekemistä
  • Kertasimme jenkkikäännöksen ja poispäinkäännöksen
  • Kokeilimme hieman rintaman avaamista

http://www.youtube.com/watch?v=bs00890o-Ag

Renkaan kanssa ei ollut mitään ongelmaa kutsuna tänään. Kerran takaisin päin mennessä Hui täräytti päin rengasta. Takaakierto (niiston tyyppinen) tuottaa edelleen vaikeuksia. Hui jää arpomaan pitääkö hypätä vai ei. Näitä täytyy vielä vahvistaa. Hypyn merkkauksessa tajusin että mä olen alkanut suhisemaan Huille. Mikä ihmeen suhina? Mistä se on nyt tullut? Huita ei kuitenkaan ole opetettu millään suhinalla kääntymään vaan sanalla joka on ”ota”. Heti kun unohdin suhinan ja vaihdoin sen opeteltuun asiaan niin johan kääntyi. Johan on pentele! Täytyy itse olla siis tarkkana mitä suustaan päästää. Eli vaikka Hui lukee kroppaa hyvin, niin se kuuntelee näköjään myös oikeasti noita suullisia käskyjä. Erotteluna tehtiin Huin kanssa sitten myös poispäinkäännös. Tehtiin jokaista käännöstä 1-3 kertaa. Hypyn merkkausta eniten, muita pääasiassa 1-2 kertaa. Chadin kanssa tein noiden lisäksi vielä yhden vippauksen.

Rintaman avauksessa oma kunto oli vähän häiriöksi. Kun on posket täynnä rataa niin koordinaatio ei ole kauhean kaksinen. Hieman tuntui että jopa huippaa kun juoksi ja yrittä kääntää päätä samalla. Joten ko. harjoitus ei sinällään mennyt kauhean hyvin. Positiivista oli että molemmat pojat luki rintaman avauksen hyvin eikä edessä olleita hyppyjä tarvinnut sen kummemin merkkailla tai näytellä.

Keppejä ei tehty Huin kanssa yhtään. Seuraavan kerran kun mennään treenimään olisi tarkoitus tehdä ensisijaisesti keppejä. Lisäksi tota 360 takaakiertoa täytyy katsoa uudemman kerran. Siinä mun täytyy oikeasti muistaa katsoa sitä koiraa, koko suorituksen ajan. Ainakin nyt alkuvaiheessa. Katse tukee suoritusta. Muista!

Ennen treenien alkua otin kännykälläni panoramakuvan Ojangon koiraurheilukeskuksesta. Täällä me siis treenataan: kesät, talvet.

NWP_121220_0000

Teenilistalle siis jäivät tältä päivältä:

  • Kepit
  • 360° takaakierto
  • olkapääkäännös
  • Jaakotus

BAT Viikkotreenit 4.12.2012

Koska treenaaminen on ollut syntisen vähäistä lähiaikoina, kiitos leipätyön, oli onni että sain molemmille pojille paikan BATn viikkotreeneihin (Video).

Kouluttajana meillä oli tällä kertaa Kaisa Ylätuuhonen eli MM-tason koulutusta oli tarjolla. Kivan radan Kaisa olikin tehnyt meille.

Chad aloitti. Chadin kanssa ei radalla ollut suurempia ongelmia. Pikkasen keppien sisäänmenojen hakuvaikeuksia, mutta laitan ihan treenaamattomuuden piikkiin. Chad yleensä on varsin taitava keppien hakemisessa. Huin kanssa ongelmia sitten piisasikin. Suurin ongelma oli että Hui ei takanurkan käännöksiin reagoinut mitenkään. Eli kääntymistreeniä on tosiaan tiedossa jahka vapaatreenaamaan ehditään.

Mutta alun saksalainen, putkijarrut ja persjätöt kepeille toimi molemmilla varsin mallikkaaksi. Kuin myös pakkovalssi.

Target Team treenit 2.12.2012 (Hui)

Timo Rannikon toiseksi viimeiset Target Team treenit pidettiin Vuokkoset Areenalla 2.12.2012. Tällä kertaa tehtiin rataharjoitusta. Rata oli varsin haasteellinen. Alussa oli neljä hyppyä rinnakkain joista ekaan väliin tehtiin välistäveto ja kahteen seuraavaan päällejuoksu. Peräkkäiset päällejuoksut on meillä vielä vaiheessa.

Monet kohdat menivät oikein mukavasti, mutta sitten tuli myös treenikassiin asioita joita täytyy vahvistaa. Ensimmäinen tuli esille tuossa alussa jossa oli välistäveto + päällejuoksut. Yritimme muutamalla eri tavalla tehdä tuota kuviota. Ja yhdessä variaatiossa totesimme että Hui ei lue ollenkaan käännösmerkkiä kauempaa annettuna. Mutta jälkikäteen pohdittuani asiaa tuumasin, että Hui taisi sekoittaa vain asian aikaisemmin oppimaamme ja oma asentoni ei ollut sille riittävän erotteleva että se olisi ymmärtänyt ohjauksen tiukaksi kääntymiseksi ko. kohdassa. Olemme samantyyppistä kuviota kuitenkin harjoitelleet ja jossa Huin täytyy hypätä suoraan seuraava hyppy. Esim. http://www.youtube.com/watch?v=F5VLQFCKcEo

Eli tämä vaatii nyt pohtimista miten erottaa tarpeeksi selkeästi että milloin hypätään suoraan ja milloin kääntyen.

Toinen treenikassiin tullut harjoitus on peruspyöritys ja hyppysuunta. Tähän olen itse asiassa jo törmännyt aikaisemmin ja on monta kertaa ne pitänyt laittaa treenilistalle, mutta muut asiat ovat menneet pyörityksen ohi tärkeydessä. Nyt ongelmaan on tullut mukaan myös tuo ”väärä hyppysuunta” joten asian prioriteetti nousi kummasti.

Video treenattavista asioista

Jonka jälkeen voi katsoa niitä onnistuneitakin kohtia 🙂

Piirsin radasta vielä mukaillun version tulevaisuutta varten jossa voimme harjoitella muutamaa kohtaa jotka jäivät tällä erää hieromatta.

02122012

Heinäkuun 2012 touhuja

Heinäkuun touhuja 2012

Ja taas on vierähtänyt viime päivityksestä aikaa, joten tehdään jonkinlainen yhteenveto mitä viimeksi on tapahtunut, heinäkuun aikana.

Molempien poikien kanssa on harjoiteltu hyppykorkeuksia. Chadille on nostettu satunnaisesti rimat 65 senttiin ja tehty niiden kanssa hyppyharjoitteita. Huille nostin ensin rimat 45 senttiin ja nyt elokuun alussa nostin jo 50 senttiin. Alkuun molemmilla pojilla oli varsin paljon tekemistä uusien hyppykorkeuksiensa kanssa, mutta hiljalleen korkeuksiin on totuttu ja alan luottamaan että Chadkin selviytyy noista korkeimmista hypyistä, vaikka toivonkin että niitä ei ihan hirveän usein tulisi kisoissa vastaan.

Heinäkuussa me oltiin aika paljon myös tauolla sillä Hui teloi ensin kynnen ja sitten vielä etutassunsa. Lomalla käytiin sitten virkistäytymässä Porvoossa jossa pojat pääsivät uimaan.

Kauheesti ei olla kotipihalla treenattu, mutta jotain silti. Huin kanssa kertailtiin hyppysuuntia

Jotta voisimme aloittaa paremmin työstämään päällejuoksun, serpentiinin ja välistävedon työstämisen johon onkin sitten käytetty elokuun alku.

Heinäkuussa oli BAT viikkotreenit tauolla joten hirveesti ratatreeniä ei tehty. kerran mentiin kaverin kanssa treenaamaan ratatreeniä ja silloin tehtiin MM-karsinta tunnelmissa ko. kisojen hyppäri.

Chad kävi Janakkalassa kisaamassa 29.7.2012 josta tulisaisena kaksi hyllyä ja yksi vitostulos.

Siinäpä ne taisi suurimmat ollakin. Nyt elokuussa on taas BAT Treenit pyörähtäneet käyntiin. Ikävä kyllä vielä yhtään treenivideota noista ei ole saatu kuvattua. Toivottavasti kuitenkin jatkossa saisin jonkun ryhmäläisistä nakitettua kuvaushommiin 🙂

Target Team 2-3, 3. treenikerta 15.7.2012 (Hui)

Huilla oli tänään edessään kolmannet Alueellisen valmennuksen treenit Timo Rannikon johdolla Vuokkoset Areenalla. Tehtiin ensin serpentiiniä, jonka arvelinkin olevan ihan piece of cake meille. Mutta seuraavaksi vuorossa oleva päällejuoksn arvelin tuottavan vaikeuksia ja niin se tuottikin. Lopuksi tehtiin vielä 19-esteen rata joka koostui pelkistä hypyistä. Rata suoritettiin niin että ensin sai harjoitella 1-2 kertaa kahta valitsemaansa kohtaa. Tämän jälkeen lähdettiin tekemään rataa pareittain jolloin kumpikin teki 2 x 2 toistoa. Hyllystä pihalle.

Samalla meillä oli Huin kanssa ”Vuosipäivä”, nimittäin yhteistäeloa on takana tasan vuosi

Target Team 2-3, 2. treenikerta 30.6.2012

Kontaktityö on tuottanut tulosta

Maanantaina kävimme vapaatreenaamassa heti aamutuimaan. Ohjelmaan olin suunnitellut kepit ja keinun. Näiden lisäksi tein vielä lopuksi muutaman käsien merkitys harjoituksen serpentiinillä ja välistävedoissa.

Kontaktityö on tuottanut selvästi tulosta, sillä keinusuoritukset olivat molemmilla pojilla varsin ripeitä. Huin keskiarvo kahdeksalla toistolla oli 1:09 sekuntia ja Chadin 1:12 sekuntia. Chadin hyvä keskiarvo yllätti, sillä Chadillä on erilainen tyyli keinulla kuin Huilla ja olen ajatellut että Chadin ryömimistyyli olisi selvästi hitaampi, mutta ei se vaan olekaan.

Mukavaa oli huomata että Juhannuksen yli tehty kontaktityö kotona on tuottanut tulosta ja Huilla oli jälleen hyvä focus eteenpäin

Keinun jälkeen siirryttiin sitten keppitreeniin jossa Hui yllätti tänään olemalla Chadiä pätevämpi radanlukutaidossa. Tein ensin molempien kanssa keppejä yksittäin ja sitten siirryttiin lähetyksiin parin hypyn kautta. Hui näki ennen keppejä olevan suoran, Chad ei. Eli oli tarkoitus mennä hyppy-hyppy-kepit. Hui teki tunnollisesti hyppy-hyppy-kepit. Chad teki hyppy-kepit. Eli sivuhyppy jäi välistä. Se ei nähnyt koko hyppyä, näki vain kepit. Nytkö jo ollaan siinä pisteessä että ”pojasta polvi paranee”?

Hui on selvästi myös hiljalleen alkanut päästä juonesta kiinni välistävedoissa, enää ne ei ole niin tuskaa, mutta ei ne varmat ole. Chad on myös vähän jumittuja. Kun tehdään ensin serpentiini se menee hienosti, sitten kun pitäisi vaihtaa välistävetoihin pitää pari kertaa muistuttaa sitten se tekeeekin vain välistävetoja… ei näe enää serpentiiniä.

Treenien aikana tuli myös puhelimeen ilmoitus uudesta sähköpostista. Ja varsin mukava viesti siellä meitä odottikin. Huin lonkka- ja kyynärlausunto Kennelliitosta. Hui on parasta A-luokkaa ja nyt ihan virallisestikin. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0

BAT Viikkotreenit 19.6.2012

Molemmat pojat mukana: Hui Emmi Lavikan ryhmässä ja Chad Janne Pukkilan ryhmässä

Vapaatreenit 14.6.2012

Olen loppuviikon selkäni takia sairaslomalla, joten päästiin aamupäivästä poikien kanssa ojankoon. Vihdoinkin kunnolla vapaatreenaamaan!

Aloitettiin päivän urakka keppitreeneillä. Muutama toisto kummallekin. Alkuun vaan Hui sai hieman yllättävän häiriön kun yksi kepeistä kaatui kesken pujottelun, joten jouduttiin vaihtamaan kepit toisiin. Keppitreenien jälkeen siirryttiin Vapun antamaan hyppytekniikkaharjoitukseen jossa tavoitteena on opettaa poikia nostamaan itsensä pystyyn ponnistuksessa ja säilyttämään hyvä liitoasento (eli selkä pyöreenä). Molemmilla kun notkahtaa selkä hieman liitovaiheessa. Mitä nyt katselin noita liitoja niin mielestäni kohtuu hyvin selät pysyi, Chadillä paremmin mutta silläkin alkoi selkä väsyä selvästi toistojen myötä vaikka en ottanut kuin neljä toistoa kummallekin.

Näiden jälkeen siirryttiin päivän pääharjoitukseen, jonka videoinnissa harmittavasti kävi pieni äksidentti. Kamera oli asetettu Smartin muurin pilarin päälle, mutta tuuli sen verran että koko hemmetin pilari kaatui ja vei kameran mennessään jolloin vika treenivideointi tuhoutui kokonaan. Pah! Kamera tietysti kaatui kun oltiin jo lopetettu. Harmi etten tajunnut heti sammuttaa kameraa. Noh treenit on pääasia, ei se videointi.

Mutta päätreenissämme tehtiin tiistain viikkotreenistä, Marjo Hytösen treeniradasta alkupätkää että sitä esteen ohikuljetusta, jotka onkin tuolla alempana kuvattuna. Ohikuljetus oli pojille aika vaikea, ne eivät millään meinanneet luopua esteiden bongauksesta, mutta saatiin kuin saatiinkin molemmat esteen ohi. Tätä täytyy ehdottomasti vielä jatkaa.
Välistäveto treenissä sain Huille todella nätit käännökset loppuvaiheessa, suhina auttoi selvästi ennakoivaan välistävetoon, joten sitä sen kanssa voi noissa hyödyntää. Chad ei juuri suhimisten päälle ymmärrä.

Videolla on kaikki kuvatut ja tallentuneet treenipätkät putkeen, molemmista. Joten se on tällä kertaa kohtuu pitkä.

BAT Viikkotreenit, KILP2 12.6.2012

Eilisiä Chadin viikkotreenejä oli kouluttamassa Marjo Hytönen. Molemmat pojat pääsivät treenaamaan, kun yksi treenikaveri joutui olemaan poissa. Marjon radalla oli yksi kohta joka joutuu ehdottomasti vapaatreeniin nimittäin A:lta kun tultiin alas oli kolme hyppyä rinnakkain, joista ensimmäinen mentiin takaa, keskimmäinen ohitettiin ja kolmas vasta hypättiin. Kuljetus oli todella haastava ja lähetys ei onnistunut. Molemmat pojat tätä tiplasi koko ajan. Eli se siis treenilistalle. Samalla tulee vahvistettua sitä ”kun käsi on lähellä, koira on lähellä”. Perusasioita siis, jonka molemmat pojat pitäisi osata, mutta näköjään edelleen on vaan vahvistettava. Piirsin ko. kohdasta pienen ratapiirustuksen. Lisäsin siihen myös tuon alun (1-4) jossa en saanut välistävetokäännöstä kummallakaan tarpeeksi tiukaksi.

Video kertokoot sitten loput

Vihdoinkin agilityä!

Vihdoinkin agilityä! Eilen päästiin molempien koirien kanssa Viikkotreeneihin. Huikin pääsi mukaan kun sai tuurauspaikan. Marjo Hytönen oli meitä kouluttamassa. Tänään ehdin vielä töiden lomassa käymään kentällä vapaatreenaamassa eilistä rataa. Tehtiin rata kolmessa pätkässä poikien kanssa.

22.5.2012 BAT Viikkotreenit, KILP2 (Chad)

Chadin kanssa pitkästä aikaa otettiin osaa omiin viikkotreeneihin. Kouluttajana oli Heli Kallioniemi, joka oli tehnyt varsin helpohkon radan. Päätin pitää treenit ns. hyvänmielen treeneinä eli pidin rimat 45 sentissä, että Chad saisi vaan ”tuubittaa”. Oma juoksu tuntui todella raskaalta ja radalla liikkuessa tuntui että ei päässyt ollenkaan liikkeelle. Videolta kun katsoi niin ei se näyttänytkään niin pahalta kuin tuntui.

Treeniyhteenveto ajalta 6.-20.5.2012

Blogi on ollut ihan hunningolla ja pitkään. On mukamas ollut niin kiire.
Mutta jos tähän tekisi lyhyen koosteen mitä on toukokuun aikana tapahtunut.

6.5.2012 Target Team, 1. treenikerta (Hui)
Ensinnäkin Huilla oli Target Teamin ensimmäinen treeni kera valkun. Valkkunamme toimii Timo Rannikko. Treenikerrat kestävät aina 5 tuntia. Ensimmäisellä kerralla lähinnä testailtiin koiria. Testaaminen jatkuu vielä ensikerralla, sillä kaikkia testeja ei ehditty suorittamaan. Ohjaajillekin tehtiin kaksi fysiikkatestiä. Ns. Z-juoksu ja piip-testi. Oma tulokseni piip-testissä oli vaivaiset 4 minuuttia. Joten tunnin jälkeen alkoi sitten vihdoin ja viimein oma kunnonkohtuskuurini. Koirilta testattiin kontakteja (niiltä jotka niitä kykenivät tekemään), kääntymistä, ohjaajan liikkeeseen reagointia. Videolla onkin Huin kaikki suoritukset eri testeistä.

7.5.2012 Vapaatreenit, kepit (Hui & Chad)
Kävimme maanantaina pikkasen treenaamassa molempien kanssa keppejä Ojangossa

13.5.2012 Hyppytekniikkatreenit (Chad & hui)
Päätimme Hannan kanssa aloittaa jälleen säännölliset kimppatreenit hyppytekniikoiden parissa, jos vaikka niitä tulisi siten tehtyäkin. Kerran tai kaksi kertaa viikkoon olisi tarkoitus yrittää päästä Hannan pihalle treenaamaan.

17.5.2012 Marjo Hytösen yksityistunti
Olemme pienen ryhmän kanssa päättäneet ottaa yksityistunteja Marjolta. Teemana koirien itsenäinen suorittaminen, ohjaajan linjat ja sijoittuminen. Helatorstaina oli ensimmäinen kerta. Olemme varanneet näille treeneille neljälle koirakolle kolme tuntia aikaa. Tosin mä tein kyllä molempien koirien kanssa, kun aikaa oli sen verran ruhtinaallisesti. Ensin tein pidemmän pätkän (15 min) Chadin kanssa ja vikaksi vielä Huin kanssa 10 min pätkän. Seuraava kerta onkin hieman ennen juhannusta

18.5.2012 Vapaatreenit (Chad & Hui)
Käytiin perjantai-illan kunniaksi molempien kanssa Ojangossa vapaatreenaamassa. tarkoituksena oli kertailla perustaitoja.

20.5.2012 Hyppytekniikkaa (Chad)
Chadin kanssa Hannan luona treenaamassa hyppytekniikkaa. Hui ei ottanutkaan osaa, koska se oli tölvässyt itseään viikonlopun aikana ja se ontui toista etujalkaansa.

BAT Viikkotreenit 1.5.2012, KILP2

Marjo Hytönen kun oli tulossa kouluttamaan niin halusin molemmat pojat ehdottomasti treeneihin mukaan. Joten nyt ehkä voi sanoa onneksi muutama treenikaveri oli vappua viettämässä ja Huikin pääsi tuuraamaan ko. ryhmään. Marjon radalla tällä kertaa pyrittiin sijoittumaan hyvin koiran eteen niin että ohjaaja oli melkein pääasiassa koiran edessä koko treenin ajan. Rivakkaakin liikettä tarvittiin loppusuoralla olevaan takaavientiin. Marjo halusi että ko takaavienti viedään perinteisesti, joten sinne piti tällä kertaa vaan pyrkiä kipittämään. Samoin päällejuoksut Marjo halusi tehdä rytmittämällä, eli ei käsien vaihdoilla. Toimi ihan OK molempien kanssa, mutta kyllä mä aijon olla sen verran itsepäinen ja pitää ”sovitusta” metodistani kiinni että kädenvaihdot pysyvät mukana. Se on reilumpaa koiraakin kohtaa mielestäni, että vain yksi ohjaus merkitsee yhtä asiaa.

Huipan kanssa jouduttiin pätkimään rataa enemmän palasiksi

Siinä missä Chadin kanssa pyrittiin enemmän ehjiin kokonaisuuksiin

Pidin Chadillä myös ohjureita kepeissä ja hyvin näki niiden hyödyn. Pujotteluajat oli joka kerta alla 2,3 sekuntia.
Nyt kun tästä asennosta vaan saisi vakaan ja sen pysymään myös ilman ohjureita niin avot. Edelleen jatketaan ohjureiden kanssa.
Viikonloppuna on vielä yhdet kisat ja sitten mä luulenkin, että jäädään kisatauolle. Keskitytään saamaan toi pujottelu kuntoon sekä omaakin kuntoa paremmaksi. Toki vaikka myönnän että hieman toukokuun puolessa välissä olevat JAUn kisat kiinnostaisi, kun ne on kuitenkin niin lähellä. Täytyy nyt katsoa

Treenitiistai 24.4.2012

Tämä viikko näyttää pahasti sille, että ei juuri ehditä treenaamaan joten Tiistaina lähdin päiväsaikaan Hallille poikien kanssa. Pääasiassa oli tarkoitus treenata Huin kanssa, sillä Chadillä olisi illalla vielä omat viikkotreeninsä.

Treeni-idea oli tullut jo noin viikko sitten netistä bongaamastani videosta, josta piirsin hieman mukautetun radan.

Tällä kertaa tehtiin vain esteelle 22 asti eli keinulle. Ensimmäisen kierroksen vein Huin ”juoksemalla” ja toisella kierroksella otettiin enempi Distance harjoitteluna. Mielestäni jälkimmäinen veto meni paremmin kuin eka, vaikka vauhti olikin hitaampi. Hui reagoi nopeuddenmuutoksiini, kropankääntämisiini ja käsiini huomattavasti Chadiä herkemmin. Chadin kanssa tehtiin rata vain pari kertaa distance-harjoitteluna. Chadin kanssa treenatessa välillä tulee sellainen fiilis että me ei enää tarvita sanoja, vaan kaikki sujuu lähes ajatusten tasolla. Tänään oli sellainen flow.

Chadin viikkotreenit oli pitämässä Jade Erkko. Chad sai mennä kisojen jälkeen matalilla rimoilla. Omat kintut ei olleenkaan toimineet vaan kangistuin jo melkeen lähtöön. Rata onneksi oli sen verran virtaava, että taitava koira ei juuri ohjaajaa tarvinnut 🙂

BAT Viikkotreenit 17.4.2012

Työt haittaa tällä hetkellä pahasti harrastamista ja myös vaikuttaa blogin ylläpitoon. Tuntuu, että ei oikein ehdi eikä jaksa kirjoitella mitään treeneistä. Huomaan, että monta päivitystä puuttuu. Noh yritän ainakin videot laittaa esille, sillä ollaan kyllä viikottain käyty treenailemassa: enimmäkseen viikkotreeneissä, vähemmän ”itseksemme”. Harmi sinänsä että nyt ei ole ollut vapaa-aikaa vapaatreeneille, sillä molempien poikien treenilista vain kasvaa kasvamistaan.

Eilen BAT viikkotreenejä oli pitämässä Jade Erkko. Jade oli tehnyt mukavan, vauhtiradan, jossa pääsi koirat irrottelemaan.

Chad oli tapaansa taitava ja saikin paljon kiitosta Jadelta teknisestä osaamisestaan. Tosin herran kanssa käytiin hieman keskustelua vippauksesta ja poispäinkäännöksestä, sillä molemmissa Chad kyllä kiersi esteen, mutta lähti hyppäämään toiseen suuntaan. Ei siis kääntynyt hypyssä minua kohti vaan minusta poispäin. Oltiin Jaden kanssa molemmat vähän haaviauki että miten se nyt noi tota lukee. Huillekaan Vippaus ei toiminut radalla, mutta sitä vastoin poispäinkäännös erinomaisesti. Saksalainen toimi molemmilla.

Chad oli hyvin varma kepeillä ja Huikin teki hyvin 12-keppiä. Vaatii toki vielä että olen lähempänä sitä kuin mitä minun tarvitsee olla Chadin kanssa. Se näin lyhyesti treeneistä, videot kertokoot loput.

BAT Viikkotreenit 16.4.2012

Maanantaina pääsivät molemmat pojat tuuraamaan KILP1-treeniryhmään. Ikävä kyllä treeni ei ollut kovin hyvä tällä kertaa 😦
Taitaa olla ensimmäinen kerta kun oikeasti poistuin pettyneenä treeneistä. Eikä syynä ollut edes omat suoritukset. Omat pojat menivät mielestäni ihan OK. Kouluttaja oli vain hieman tympeä ja passiivinen. Ehkä sillä oli huonopäivä. Noh anyway. Jotenkin jäi fiilis että kouluttaja ei tykännyt minusta, koirista, ohjauksista tai mistään. Mutta vastaavasti ei saatu juuri mitään muutosehdotuksiakaan, paitsi Chadin kohdalla koutsi tuumasi: ”Voisit enemmän vedättää” ja vastaavasti Huin kohdalla koutsi tuumasi: ”Ei hän juuri nyt osaa oikeen mitään sanoa kun toi on noin nuori”.
Että näin tällä kertaa.

Pääsiäistreenit 6.4.2012

Pitkäperjantaina suuntasimme poikien kanssa jälleen Ojankoon. Mukaamme liittyi Sari ja Miina Riiseni, sillä olin sopinut Sarin kanssa että kokeilen miten Miina kulkee. Samalla tuli keskusteltua mitä Miinalle voisi seuraavaksi opettaa.

Olin suunnitellut helpohkon radan, jossa oli mukana kepit, muutama olkapääkäännös (putken oikean pään löytäminen) ja sopivasti irtoamista.

Kun olin juossut kaikkien kolmen koiran kanssa ko. radan läpi kahdesti, siis kaksi noin 5 -7 min sessiota niin olin jo aika puhki. Kyllä tunsi taas treenanneensa. Kaikki kulkivat hyvin ja hienoa oli nähdä että Hui kykeni tekemään 12 keppiä osana rataa, oikealta puolelta. Jatkamme tosin vielä paljon kuuden kepin kanssa koska siinä pääsee palkkaamaan nopeammin ja pystyy tekemään enemmän toistoja kuin 12 kepillä treenatessa. Nurja puoli tarvitsee vielä vahvistusta samoin erilaiset kulmat

Chadille nostin ensimmäisen kerran radalla rimat 65 senttiin toisella kierroksella. Hyvin herra niistä selviytyi. Itse taisin jännittää enemmän kuin se korkeita rimoja

Laskeskelin videolta poikien pujottelunopeudet jälleen:

Chad

  • 2,24
  • 2,27
  • 3,00
  • 3,04

Hui

  • 3,06
  • 3,02

Miina Riisenikin meni hienosti. Keppien sisäänmenoa se ei vielä kunnolla osaa. Vaan jouduin rauhoittamaan sen kunnolla ennen kuin pystyi kepeille lähettämään. Vauhdissa se meni aina kakkos- tai kolmosvälistä sisään. Mutta hieno koira se on!

Lopuksi vielä laskin videon kautta kaikkien kolmen koiran ratasuoritus ajan ja sain seuraavanlaiset ajat:

  • Hui 30,09
  • Chad 30,20
  • Miina 33,12

BAT Viikkotreenit 27.3.2012

Chadin viikkotreenit jäivät varsin lyhyeksi, kun herra mennä kolautti itsensä sitten putken takana olevan hypyn siivekkeeseen sen verran voimalla, että poistuimme kentältä nilkuttaen. Onneksi kuitenkin nilkutus pian kaikkosi, mutta taidan laittaa sen varuiksi loppuarkiviikoksi lepoon.

Chadin treenien jälkeen tehtiin Huin kanssa keppejä. Asento oli edelleen tosi hyvä, vauhtiakin on alkanut tulemaan ja kyseleminen on jäänyt. Otettiin pikkasen jo kulmiakin mukaan. Vielä Hui ei näytä kestävän nurjan puolen keppejä, joten ne täytyy laittaa seuraavaksi treenilistalle. Tein muutenkin pientä treenisuunnitelmaa, kuinka etenemme keppien kanssa. Alkuun siis laitamme kuusi keppiä kuosiin. Ja sen jälkeen sitten yhdistämme niihin toiset kuusi. Tavoitteena olisi että kuusi ensimmäistä keppiä toimisi 1.5.2012 mennessä. Eli noin kuukausi… Kiire tulee, mutta on aivan mahdollista mielestäni. Riippuen toki siitä kuinka usein päästään keppejä treenaamaan.

Videon lopussa muutama veto alusta, keskeltä ja lopusta hidastettuna. Lähinnä nähdäkseni paremmin onko pujottelussa vielä minkäänlaista rytmiä. Eipä juuri ole, mutta eiköhän sekin sieltä tule, jahka pikkuherra päättää millä tavalla sille on edullisinta kepeillä edetä.

Alustava treenisuunnitelma:

  1. Nurjan puolen vahvistaminen
  2. oma liike mukaan
  3. kutsu, lähetys, saatto molemmin puolin
  4. hyppy ennen keppejä
  5. hyppy keppien jälkeen
  6. putki ennen keppejä
  7. Putki keppien jälkeen
  8. ohjurit pois

Keppisession jälkeen teimme Huin kanssa vielä muutaman kerran puomia. Kokeiltiin ensimmäisen kerran miten juoksukontaktit sujuvat ja erottaako herra ne 2on-2off:sta. Hyvin erotti. Nyt vaan esteitä mukaan ja satunnaisvaihtelua. Hienoa jos nää alkaa molemmat toimia näin hyvin. Ei ehkä kuitenkaan kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa 🙂

Rengasta ja keppejä 26.3.2012

Huin ja Chadin kanssa käytiin vapaatreenaamassa maanantaina Vuokkoset Areenalla. Kyllästyin kevään odotteluun ja päätin aloittaa Huin kanssa keppitreenit. Olin viikonloppuna jo asiaa pohdiskellut ja päättänyt että nyt aloitetaan. Koska olen aika laiska luonteeltani, niin päätin että en ota metodiksi kujaa, koska se on hallilla varsin työläs aina laittaa paikoilleen. Joten päädyin ohjureihin ja suoriin keppeihin.

Aloitimme kuudella kepillä ja niitä me tullaan hieromaan sitten niin kauan kunnes ovat varmat. Sitten vasta lisätään seuraavat kuusi ja ne tulen lisäämään luultavasti 2×2 –menetelmän mukaisesti. Joten ohjurit kiinni ja hommiin. Ensin Hui tarjosi vaikka mitä ohjureiden kanssa: niiden yli hyppimistä, niiden ali kulkemista, taisi se yrittää jopa nostaa takajalkojaankin niille. Ja koska ohjurit on aika ”heikkoa tekoa” ja koira voi saada itsensä niihin solmuun näytin kädellä pari kertaa mitä haluan. Hui pääsi sen jälkeen hyvin juonesta kiinni. Treenin edetessä myös kysyminen väheni jo mukavasti . Mutta mikä mukavinta, Huilla näyttäisi luonnostaan olevan varsin hyvä pujotteluasento. Tästä on siis hyvä jatkaa.

Chadin kanssa tehtiin keppejä myös, mutta niin että kepit alkaa seinästä tai päättyy seinään. Lisäsin pikkasen haastetta laittamalla keppien ympärille putket. Kokeiltiin myös suullista ohjaajasta poispäinkääntymistä kepeillä ja sekin toimi ihan ok.

Videossa on ensin Huin koko eka kerta, sen verran pätkittynä että palkkaushetket on otettu pois. tehtiin kaksi sessiota. Kumpikin sessio kesti about 5-6 min. Lopuksi on Chadin keppitreenien osuus.

Seuraava harjoitus olikin sitten yhteinen eli rengas. Chadillä keskittyen rengaskäännöksiin, Huilla renkaan suorittamiseen. Huomasin, että Huin kanssa heti kun vauhti alkoi kasvaa alkoi virheprosenttikin nousta, mutta loppua kohden jälleen herran sihti renkaaseen parani jopa siinä määrin, että päästiin pikkasen tekemään jo käännöksiäkin.

Distancea ja Käsien vaihtoa Agimestalla 23.3.2012

Vihdoinkin lisää agilityä tälle viikolle. Perjantaikoulutukseni päätteeksi jäätiin jälleen poikien kanssa tekemään hieman omia harjoituksia agimestalle. Alkuun otettiin pahempia höyryjä pois Distance harjoittelun avulla ja sen jälkeen siirryttiin käsienvaihto-harjoituksiin.  Distance harjoittelussa Hui varsinkin oli ihan likeissä. Sillä oli nyt parempi vauhti kuin noin viikko kun treenattiin tätä sen kanssa ekan kerran. Hui haki myös toisen kaaren hyvin tällä kertaa.

Hui treenasi tällä kertaa enemmän kuin Chad, sillä Chad kävi torstaina fyssarilla on vielä virallisesti ”treenitauolla”. Mutta mun oli pakko kokeilla sen kanssa lähtöjä käsien vaihdolla, koska viime kisoissa en taaskaan uskaltanut tehdä lähtöä niin kuin olemme harjoitelleet. Eli käytiin hakemassa lähinnä mulle luottamusta asiaan, jos vaikka huomisissa kisoissa tulisi vastaan sellainen alku, jossa ko. taitoa voisi käyttää.

Huin  pääharjoituksena oli käsien vaihtosuoralla, eli että saan ”työnnettyä” sen vastakädellä sivuttaiselle hypylle hyppysuoralla. Aloitettiin ensin niin että olin lähempänä hyppyä eli Huin edellä. Lisättiin hiljalleen vauhtia ja lopulta niin, että lähdettiin melkein yhteislähdöllä. Lisäsin työntöön vielä vauhtisuorissa käskysanan ”Vex” (eli käänny minusta poispäin) ja se toimi tosi hyvin.