HSKH Kisat 21.1.2012 (Chad)

No niin, nyt on tämän vuoden kisakausi korkattu. Tämä eka rata oli niin karmeaa sähellystä, alusta loppuun saakka. Että en muista koska olisi oikeasti HÄVETTÄNYT niin paljon kun tulin radalta pois. En vaan saanut ennen rataa sitä ”omaa kuplaani” aikaseksi. Vaan oli koko ajan sellanen kiireen tunne. Mistä lie johtui.

Toka radalle (jota ei kuvattu omasta pyynnöstäni) päätin, että en puhu tai muuten ota kontaktia muihin ihmisiin rataantutustumisen jälkeen. Istuttiin Chadin kanssa vain kahdestaan. Löydettiin rauha ja se näkyi radalla. Harmittavasti tokavika rima tuli alas kun tein lennossa ohjaussuunnitelmaan muutoksen, kun ajauduin keinulta muualle minne olin ajatellut. Mutta radan jälkeen moni kävi kehumassa rataa että oli kaunista katsottavaa.

Arvelin ajan olleen varsin huono, kun oli seesteinen ja ”rauhallinen” olo koko radan ajan. Ei taaskaan kertaakaan kiire. Mutta tuloslappua katsoneena iloinen yllätys olikin että aikamme oli -10,95 (36,05 sek) joka oli tuloksen saaneista toiseksi paras. Joten ei me kait niin hitaita oltukaan, vaikka olikin ”rauha maassa”

 

Jälkimietteitä

Mietin jo kisapaikalla että uskaltaisinkohan tehdä nuo alun kolme ensimmäistä hyppyä hyppärillä ”käsien vaihdolla”. En ihan uskaltanut. Mutta nyt rataa kun on katsonut videolta niin mietin että jopa neljä ekaa estettä olisi voinut mennä pelkillä käsien vaihdoilla. Täytyy joku kerta vapaatreeneissä kokeilla tuota kuviota ja niin että tosiaan itse seison pussin oikealla puolella. Ja katsoa miten Chad hakee moisen ”suoran”. Kolme vierekkäistä hyppyähän sille ei ole ongelma eikä mikään, myöskään kaksi peräkkäistä ja kaksi rinnain ei ole ongelma. Täytyisi alkaa visiiin vaan enemmän treenaamaan noita kuvioita ja niin että esteinä voi olla ”mitä vaan”.

Eli kuvio jota pohdin on tämä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: